Minna Siikaniva nojaa puuhun, katse ja kasvot kohti auringonpaistetta.
Kuva: Tuija Hyttinen

Sananvapauden rinnalla on myös sananvastuu

Kuopion seurakuntien piispantarkastuksen yhteydessä nousi useasti esiin hyvä keskustelukulttuuri ja sen edistäminen.

Huhtikuussa yhtymässämme käynnissä olevan piispantarkastuksen yhteydessä vierailimme muun muassa Savon Sanomissa. Aiheena oli tiedonvälityksen etiikka ja hyvän keskustelukulttuurin edistäminen.

Päätoimittaja Matti Pietiläinen korosti laadukkaan ja luotettavan journalismin merkitystä eri alustoilla. Median vaade pysyä totuudessa kasvaa entisestään. Ihmisillä on oikeus luotettavaan tietoon. Piispa Jari Jolkkonen painotti sananvapautta vakaan demokratian kulmakivenä. Ihmisillä on oikeus sananvapauteen ja uskonnonvapauteen. Hän totesi, että näitä median ja kirkon pitäisi puolustaa yhdessä. Piispa painotti, että keskustelu voi olla räväkkää, mutta sen pitää perustua aina toisen kunnioittamiselle.

Ketään ei saisi jättää yksin.

Vierailimme myös taidelukio Lumitissa, jossa opiskelijat kysyivät piispalta, miten kirkko voi torjua koulukiusaamista. Piispa korosti jälleen kunnioitusta ja toisten huomioonottamista. Ketään ei saisi jättää yksin. Hän nosti rippikoulun yhtenä kunnioittavan keskustelun opin paikkana.

Mieleeni palautui maaliskuinen Minna Canth -seminaari, jonka pääjärjestäjänä oli Savon Sanomat ja yhtenä yhteistyökumppanina Kuopion hiippakunta.

Lehtemme kolumnisti, kirjailija Sirpa Kähkönen korosti seminaarissa pitämässään puheessa Canthin asemaa sananvapauden puolestapuhujana. Kähkösen puheen teemana oli sananvapaus vastuullisen yhteiskunnan rakentajana.

Kähkönen korosti puheessaan sananvapauden rinnalla olevaa sananvastuuta. Kolmanneksi termiksi hän nosti Canthin innoittamana sananvelvollisuuden. ”Se, jolla on mahdollisuus käyttää sanoja, käyttää niitä niidenkin puolesta, joilla on siihen vähemmän mahdollisuuksia. Mikä on siis minun eettinen tavoitteeni, kun käytän sanoja?”