Retriitissä keskitytään rukoukseen, rakkauteen ja Raamattuun
Retriitti on hyvä tapa rauhoittua hektisen arjen keskellä ja saada kenties vastauksia syvempiin kysymyksiin.
Minulla oli mahdollisuus viettää pitkästä aikaa muutama päivä retriitissä. Retriitti on yleensä 3–5 päivää tai pidempäänkin kestävä yhteisöllinen vetäytyminen, jossa vetäydytään hiljaisuuteen, rauhaan ja rukoukseen. Hiljaisuuden retriitissä osanottajat eivät puhu tapahtuman aikana keskenään.
Retriittiperinne liittyy varhaiseen kristilliseen rukous- ja luostarielämään, jossa kaikesta turhasta luopumalla raivattiin tilaa olennaiseen: rukoukseen, rakkauteen ja Raamattuun.
Hiljaisuuden vaalimisen perinne levisi Suomeen 1970-luvulla. Vaikutteita saatiin muun muassa ekumeenisesta Taize-liikkeestä. Veli Roger perusti vuonna 1940 pienen yhteisön Ranskaan, Taizén kylään. Siellä on käynyt runsaasti nuoria eri puolilta maailmaa. Taizén rukouslaulut ovat tuttuja yli kirkkokuntien.
Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa.
Nuoret ovat vaeltaneet Taizéén etsimään vastauksia elämänsä kysymyksiin: Miten löydän tarkoituksen elämälleni? Mistä löytäisin luottamuksen maailmassa? Mihin minua kutsutaan? Heidän kysymyksilleen annetaan tilaa.
Retriittini aikoihin kirkkovuodessa vietettiin rukoussunnuntaita. Mitä rukoileminen on? Mitä lupauksia siihen sisältyy? Minua puhutteli rukoussunnuntain sanoma: Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa.
Selailin retriitissä kirjaa veli Rogerista ja sen viimeiset sanat jäivät mieleeni:
”Joskus synkkien teiden kulkeminen saattaa heikentämisen sijaan jopa vahvistaa meitä sisältäpäin. Eniten meille merkitsee löydöstä toiseen kulkeminen. Tulevan päivän vastaanottaminen Jumalan päivänä. Sydämen rauhan etsiminen kaikessa. Ja elämästä tulee kaunis… Elämä on oleva kaunis.”