Puhelinkulttuuri on muuttunut – enää ei spontaanisti soitella
Nuoret tarttuvat enää harvoin luuriin. Myös vanhemmat ihmiset yhä enenevässä määrin sopivat etukäteen soittoajan.
Olimme juuri puhuneet työpaikalla puhelinkulttuurin muuttumisesta. Varsinkin nuoret saattavat nykyään jopa hieman jännittää puhelimessa asioimista. He ovat niin tottuneita muihin viestintäkanaviin.
Hiljattain huomasin Helsingin Sanomissa kolumnin, jossa käsiteltiin samaa aihetta. Merituuli Saikkonen kirjoitti 10.5.: ”Ystävieni mielestä olen kummallinen vanhus. Minä nimittäin edelleenkin soittelen ihmisille – jopa täysin ennalta arvaamatta.”
Pohdin omaa viestintäkäyttäytymistäni ja huomasin, että nykyään kysyn usein ensin viestillä, että voinko soittaa tai sovin jo ennalta sopivan soittoajan. Työssä laitan enemmän sähköpostia kuin soitan.
Muukin asiointi on siirtynyt puhelinpalveluista entistä enemmän verkkoon.
Seurakunnat alkoivat korona-aikana suoratoistamaan eli striimaamaan jumalanpalveluksia ja muita tapahtumia. Lähetykset jatkuvat osassa seurakuntia edelleen.
Muukin asiointi on siirtynyt entistä enemmän verkkoon.
Olemme saaneet muutamia palautteita siitä, miksi seurakuntalaisia ei näy striimatuissa lähetyksissä. Suoratoisto ei pysty tavoittamaan kaikkia jumalanpalveluksen ulottuvuuksia. Lisäksi huomioimme kuvaamisessa yksityisyyden suojan kirkon viestinnän suositusten mukaisesti. Ehtoollisen viettoa ei kuvata ja pääosin seurakunnan kuvaaminen tapahtuu kirkon takaosasta, jolloin seurakuntalaisia ei kuvata edestäpäin. Kaikki seurakuntalaiset eivät halua tulla kuvatuiksi. Myös striimauskameroita on käytössä rajallinen määrä.
Palaute on tärkeää. Huomioimme toiveita mahdollisuuksien mukaan ja kehittämme lähetyksiä. Erilaiset virtuaalilähetykset ja verkkotapaamiset ovat tulleet jäädäkseen.
Iloitsemme kuitenkin siitä, että ihmiset ovat alkaneet taas saapua kirkkoihin ja tapahtumiin paikan päälle.
Kokoonnutaan yhteen – tavalla tai toisella.