Luottamus on kauneimpia piirteitä kulttuurissamme
Luottamus ei ole avutonta sinisilmäisyyttä, vaan suuri vahvuutemme. Sitä kannattaisi arvostaa.
Olen tänä vuonna ystävystynyt maahamme työn vuoksi tulleen henkilön kanssa. Hän on kotoisin lämpimämmiltä leveysasteilta, ja hänen on ollut raskasta sopeutua säähämme ja pimeyteen.
Ajattelin tarjota parasta, mitä keksin. Pyysin häntä kanssani kävelylle metsään ja meren rannalle. Empien hän kysyi, onko puissa lehtiä. Joulukuussa, no ei, nauroin. Ja sitten ymmärsin asenteeni kapeuden. Miksi se minua huvitti? Ymmärrettävästi Etelä-Suomen alkutalven harmaudessa ihminen voi suorastaan järjenvastaisesti kaivata vihreyttä ja aurinkoa.
Juttelimme tuttavani kanssa myös Suomen luokituksesta maailman onnellisimpien maiden joukkoon. Häntä se huvitti; olihan hän nähnyt, miten vakavina suomalaiset kiiruhtavat pitkin tuulenpieksämiä, sateisia katuja. Mitä onnellisuus saattoi olla näissä oloissa?
Ihmisiltä ei ensisijaisesti odoteta pahaa.
Sanoin, että onnellisuutta mitattiin sellaisilla tekijöillä kuin turvallisuus ja luottamus. Moni maahamme tuleva oppii arvostamaan sitä, että lapsensa voi antaa kulkea yksin kouluun, ja että lupaukset ja sopimukset pidetään.
Tuttavani jäi miettimään erityisesti väkivallan uhkaa. Hän totesi, että hänen maassaan olisi mahdotonta liikkua illalla ulkona joutumatta pelkäämään henkensä ja terveytensä puolesta. Vaikka Suomessakin esiintyy satunnaisiin henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa, suurin ongelma meillä on kotiväkivalta. Sitä ei tule vähätellä.
Itse jäin keskustelun jälkeen pohtimaan luottamusta. Monet ulkomaalaiset pitävät sitä suomalaisten tyyppiominaisuutena. Minusta tämä on kauneimpia piirteitä kulttuurissamme. Ihmisiltä ei ensisijaisesti odoteta pahaa. On tärkeää huomata se, mikä tuntuu itsestään selvältä, ja arvostaa sitä aivan erityisesti.
Luottamus ei ole avutonta sinisilmäisyyttä. Se on meidän suuri vahvuutemme.