Kristillinen nöyryys ei ole nöyristelyä
Nöyrä ihminen ei ylikorosta, mutta ei myöskään vähättele itseään.
Lähestymme uutta kirkkovuotta ja ensimmäistä adventtia. Hoosiannan kajahtaessa ilmoille keskiössä on kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei matkannut maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Pikakurssia terveeseen nöyryyteen ei ole.
Nöyryyden olennaisia piirteitä on realistinen kuva itsestä, muista ihmisistä ja maailmasta, sillä ihminen on yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Kristillinen nöyryys ei ole nöyristelyä vaan itsensä ymmärtämistä. Sen vastakohta on ylpeys, joka eristää ihmisen toisista. Nöyrä ihminen ei ylikorosta, mutta ei myöskään vähättele itseään. Tietokirjailija ja pappi Tapio Aaltonen on kuvannut kokevansa nöyräksi ihmisen, jonka kanssa viettämänsä ajan jälkeen itseään ei tunne huonommaksi vaan paremmaksi ihmiseksi. Pikakurssia terveeseen nöyryyteen ei ole. Se on elämän mittaista kasvua ihmisenä.
Ihminen tarvitsee armoa omassa vajavaisuudessaan.
Kirjailija Sirpa Kähköselle luovutettiin Luterilaisen kulttuurin säätiön tunnustuspalkinto Martinpäivänä. Hän kertoi kiitospuheessaan ottavansa palkinnon vastaan kiitollisena ja nöyränä. Uskonnollisesta etsinnästään Kähkönen toi esiin, että hänellä oli elämässään tarve pienentyä ja asettua itseä suuremman varaan. Ihminen tarvitsee armoa omassa vajavaisuudessaan. Kähkönen painotti, että myös julkisuuden henkilöllä on suuri tarve olla yksi pieni jäsen seurakunnassa ja kätkeytyä sen siipien suojaan.
”Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan.” Ps. 37:11.