Jeesus ja miinakenttien kutsu
Jeesuksen Vuorisaarnasta kumpuava rauhantahtoisuus on tänä päivänä lähes kokonaan hämärtynyt.
Ihmisyyteen ja eettisyyteen perustuva kansainvälinen sopimusjärjestelmä antaa ihmiskunnalle toivoa. Yksi sen saavutuksista on jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimus. Sillä on haluttu ehkäistä miinankylvöä, sillä tämä julma sodankäyntitapa osuu tunnetusti myös siviiliväestöön ja eläinkuntaan.
Nyt Suomi on sopimuksesta irtautumassa, vaikka virallisesti myönnetäänkin, että kansainvälinen asevalvonta ja sopimusjärjestelmä ovat ”Suomen etujen ja ulkopoliittisen linjan mukaisia asioita”. Ulkoministerimme perustelut linjasta poikkeamiselle ovat kuitenkin outoa retoriikkaa: ”Se, että me lähdemme nyt irtoamaan Ottawan sopimuksesta, ei millään tavalla heikennä meidän sitoutumistamme kansainväliseen sopimuspohjaiseen järjestelmään. Päinvastoin. Me teemme tämän hallitusti. ” (Yle 5.4./SS. 6.4.)
Nyt Suomi on sopimuksesta irtautumassa.
Emme kai me ainakaan yksilötasolla perustele tekemisiämme sanomalla, että ”kyllä minä lakia noudatan, paitsi silloin kun oma etu toisin vaatii”?
Mitä Jeesus tähän sanoisi? ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.” Tai ainakin: ”Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei.’ Enempi on pahasta.”
Mitä Jeesus tähän sanoisi?
Venäläinen Leo Tolstoi perusti pasifisminsa Jeesuksen Vuorisaarnaan. Siitä kumpuava rauhantahtoisuus on tänä päivänä lähes kokonaan hämärtynyt. Sen sijaan Lutherin puheet ”oikeutetusta” sodasta saavat entistä jyrkempiä sävyjä. Jääkö ihmisyys ja ihmiselle annettu tehtävä viljellä ja varjella luomakuntaa kovapanosammuntojen jalkoihin?
Olisiko aika ottaa vielä mietintätauko ja kysyä, miten voisimme irrottautua sotaisesta ratkaisukeskeisyydestä, jota maailma on pullollaan? Millaista vuoropuhelua ja diplomatiaa tarvitsemme, jotta luottamusta voitaisiin rakentaa ja samalla pitää kiinni eettisistä linjauksista? Ne kyllä tunnistamme oikeasuuntaisiksi, mutta niitä ei vieläkään noudateta.