Elämä on samaan aikaan sekuntipeliä ja vuosisatoja
Radiostudiossa kello käy sekunteja, mutta ikkunan takana routaisella pellolla aika on seisonut satoja vuosia.
Radion suora lähetys on sekuntipeliä. Juonnon on lähdettävä kappaleen loputtua, vastaan biisien aikana kuuntelijoiden lähettämiin Whatsapp-viesteihin, valmistaudun tulevaan juontoon ja metsästän tuoreita paikallisia aiheita sekä uutisia.
Ikkunan takana luonto ja peltomme pitävät “paastoa”. Pelto panttaa tarinoitaan vielä paksun routakerroksen alla. Metallinpaljastin odottaa varastossa kevättä, valoa ja lämpöä. Hektisen radiotyön vastapainoksi viihdyn vapaa-ajalla verkkaisesti kävellen ja huiskien metallinpaljastimen kanssa etsien “aarteita” ja tarinoita vuosisatojenkin takaa.
Radiossa on koko ajan ääntä. Kappaleita, omaa puhetta, mainoksia ja erilaisia tunnareita. Piipparoidessa pellolla kuuluu vain tuulen suhinaa, lintujen laulua sekä ajoittainen metallinpaljastimen piippaaminen. Ne rauhoittavat.
Tiedän, että mullan alla tarinat odottavat.
Radiossa mennään sekunnit, minuutit ja tunnit kerrallaan. Kun paljastin piippaa merkiksi löydöstä, puhutaan kymmenistä vuosista – mahdollisesti vuosisadoista. Kun pellon uumenista kaivaa esille kolikon 1700-luvulta, pysähtyy oma sisäinen kelloni niille sijoilleen. Pyyhkäisen mullan kolikon päältä ja mietin sitä hetkeä, kun se on viimeksi nähnyt päivänvalon. Kuka sen pudotti? Oliko hänelläkin kiire, vai oliko elämän tahti silloin pellon reunaa kulkevan hevosen käynnin kaltainen?
Vielä hetken joudun kuitenkin tyytymään studion ääniin ja radion kelloon. Mutta tiedän, että mullan alla tarinat odottavat. Kun routa pian sulaa, on aika laskea kuulokkeet, ottaa lapio käteen ja lähteä katsomaan, mitä uutta – tai vanhaa – tämä kevät tuo tullessaan.
Kirjoittaja on Savon Aallot -radiokanavan päätoimittaja