Tohtori Jenni Haukio: ”Koko luomakuntaa tulee kunnioittaa”
Tohtori Jenni Haukion elämän perusperiaate on se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Hän ajattelee olevansa myös hyvin henkinen ihminen.
Sauli Niinistön kahden presidenttikauden aikana presidenttiparista on tullut tietyllä tavalla suomalaisten yhteistä omaisuutta. Kun maassamme ei kuninkaallisia ole, niin Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ovat päässeet toimimaan eräänlaisina korvaajina.
Molempien lämmin ja turhaa pokkurointia välttävä tyyli onkin puhutellut vahvasti kansalaisia. Presidenttiparin suosio eri kansalaispiireissä on jatkuvasti pysynyt korkealla tasolla.
Ei olekaan ihme, että toukokuussa ilmestynyt Haukion elämäkertateos Sinun tähtesi täällä on herättänyt paljon kiinnostusta.
Hän avaa lukijalle siinä kurkistusikkunan muun muassa Mäntyniemen ja Kultarannan arkeen, julkisuuden paineen kestämiseen, lukuisiin valtiovierailuihin ja myös omaan ajatteluunsa.
Tapaamme Haukion kanssa kustantajan isossa kokoustilassa. Sen seinällä komeilee taulusarja, jossa esiintyy edustava otos maamme kirjallisuuden kaanonia. Miljöö onkin sopiva paikka haastatella tunnettua kirjallisuuden ystävää.
Haukiolla on takanaan kesäkausi, joka on poikennut selvästi yli kymmenestä edellisestä. Syynä on se, että Kultarannan kesäasunto on parhaillaan peruskorjattavana.
”Kultaranta on suoranainen kulttuurihistoriallinen aarre. On ollutkin suuri etuoikeus viettää sellaisessa paikassa niin monta kesää”, hän iloitsee.
Värisevän sielun edessä on oltava armollinen
Millainen tasavallan presidentin puoliso sitten on virallisen julkikuoren alla? Lähdemme liikkeelle ytimestä, eli hänen arvoistaan käsin.
Jenni Haukiolle luovuttamaton perusasia on se, että jokainen ihminen on tasavertainen. Jokaisen elämä on yhtä arvokas.
”Siihen kytkeytyy erottamattomasti elämän ihmeen eli kaiken elollisen kunnioittaminen. Oli se sitten ihminen, eläin tai kasvi. Kunnioittaminen koskee siis koko luomakuntaa.”
Haukio on lapsuudesta saakka ollut lämmin luonnon, erityisesti eläinten ystävä. Hänen uusimman kirjansa ehkä koskettavinta antia onkin kuvaus rakkaan Lennu-koiran kuolemasta ja siihen liittyvästä kaipuusta.
”Ihmisen ja koiran välillä voi vallita erittäin vahva, oikeastaan selittämätön yhteys. Siinä yhteisymmärryksessä ei tarvita edes sanoja.”
Jokainen ihminen on tasavertainen. Jokaisen elämä on yhtä arvokas.
Ilmastonmuutos ja lajikato huolestuttavat luonnon ystävää syvästi. Haukio arvioi, että luonnon resurssien hyväksi käyttämisessä on menty eri yhteiskunnissa niin pitkälle, että sieltä on hyvin vaikeaa tulla taaksepäin.
”Tämä onkin se kipukohta. Pitäisi kyetä tinkimään jostakin, mikä on jo saavutettu, jotta meillä voi tulevaisuudessakin olla hyvinvointia. Ihmiskunnalla on myös kiire. Kriisi ei ole missään edessäpäin, vaan olemme jo nyt keskellä sitä.”
Jenni Haukio kertoo, että kaikenlaisen pyhän kunnioittaminen on hänelle luovuttamatonta. Se pitää sisällään itselle pyhän, mutta myös sen, mikä on toisille pyhää.
Hän viittaa Tommy Tabermannin erään runon loppuun: ”On vain yksi ehto, elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata.”
”Minusta värisevä sielu kytkeytyy ihmisen heikkouteen, joka on meissä kaikissa. Sen edessä on hyvä olla armollinen, koskien sekä meitä itseämme että muita.”
Sotasukupolvi teki suurtekoja kollektiivina
Presidentin puolisolle hyvin tärkeää on myös menneiden sukupolvien perinnön vaaliminen. Haukio onkin panostanut tähän asiaan vuosien mittaan paljon.
”Kyseessä on sen tiedostamista, että Suomessakin on sukupolvi sukupolvelta tehty uhrauksia ja työskennelty omia voimia säästämättä, jotta lapsilla ja lapsenlapsilla olisi jonakin päivänä paremmin. Siihen ketjuun myös minä haluan omalla elämäntyölläni liittyä.”
Haukio kunnioittaa syvästi rintamasukupolvea.
Haukion omat sodan käyneet isoisät ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että hän kunnioittaa syvästi rintamasukupolvea.
”Toinen isotädeistäni oli lotta, ja hän puhui heidän toiminnastaan ja erityisesti arvoistaan minulle paljon jo lapsuudessani.”
Veteraanien lapsenlapsi ei koe, että hän olisi rakentanut sota-ajan ihmisistä mitään särötöntä sankarimyyttiä. Hänestä on erittäin tarpeellista ja puhdistavaa puhua myös sodan erilaisista varjoista.
”Mutta se, mitä he kollektiivina tekivät Suomen hyväksi, on todellista sankaruutta. Henkilöt ja persoonat siirrettiin jossakin määrin syrjään ja oli yksi yhteinen päämäärä: Suomen vapauden säilyttäminen ja kansan tulevaisuuden turvaaminen”, Haukio kiteyttää.
Kirjallisuus on meille jopa strateginen kysymys
Kirjat ja Jenni Haukio ovat suorastaan erottamaton yhdistelmä. Hän on julkaissut itsekin muun muassa useita runokokoelmia ja toiminut Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana vuodet 2012–2022.
Haukiolle luettiin kotona ääneen jo aivan lapsesta lähtien. Lukemaan oppimisen jälkeen arkisista kirjastokäynneistä Porin kaupunginkirjastoon tuli hänelle tärkeitä.
”Luin paljon ja myöhemmin aloin itsekin kirjoittaa. Kaikki tämä on aivan olennainen osa ihmisyyttäni.”
Kirjallisuuden tuntija on hyvin mielissään maamme kirjallisuuden nykytilasta. Erityisesti sen moniäänisyyden lisääntyminen ilahduttaa.
Kirjojen avulla voimme prosessoida sitä, keitä olemme.
”Suomalaisen kirjallisuuden vetovoima maailmallakin on erinomainen.”
Kirjallisuuden hän näkee olevan ennen kaikkea oman äidinkielen vaalimista.
”Tätä vastapainoa tarvitaan, koska tieteessä ja yritysmaailmassa englanti valtaa nopeasti alaa.”
Haukio mieltää kirjallisuuden tekijäksi, joka uusintaa jatkuvasti kollektiivista identiteettiämme.
”Kirjojen avulla voimme prosessoida sitä, keitä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa. Se on meille jopa strateginen kysymys.”
Lottien juhlamessun saarna oli kunniatehtävä Haukiolle
Suomen presidenttiparilta on perinteisesti totuttu odottamaan ainakin jonkinlaista hengellistä panosta kansakunnalle. Käytännössä se on voinut näkyä esimerkiksi siunauksen toivottamisessa presidentin uudenvuodenpuheessa.
Mitä Jenni Haukio sitten ajattelee henkisistä ja hengellisistä asioista?
”Minulle hengellisyys on sitä, että olen aktiivisesti tekemisissä oman sisäisen maailmani kanssa. Tässä merkityksessä olenkin hyvin hengellinen ihminen.”
Varsinaisista omaan uskoonsa liittyvistä kysymyksistä hän ei halua puhua. Syynä on niiden hyvin henkilökohtainen luonne.
”Olen tietenkin evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja kristillinen kulttuuriperintö on minulle hyvin tärkeää.”
Hyvästä saarnasta välittyy aitous ja tietty väkevyys.
Jenni Haukio on päässyt kerran pitämään saarnankin, kun Lotta Svärd -järjestön satavuotisjuhlamessu pidettiin lokakuussa 2021 Helsingin tuomiokirkossa.
”Se oli todella suuri kunnia. Onneksi minulla oli runsaasti aikaa saarnan valmisteluun.”
Edeltäjiensä tavoin myös Haukio on osallistunut puolisonsa rinnalla erilaisiin valtiollisiin jumalanpalveluksiin.
”Niiden aikana paneudun erityisen keskittyneesti saarnaan. Odotan oikein innolla sitä, mistä aiheesta saarnataan, ja millaisia ajatuksia se minussa alkaa herättää.”
Hyvästä saarnasta välittyy hänen mukaansa aitous ja tietty väkevyys.
”Silloin saarnaaja kokee itse vahvasti sen, mitä hän yleisölleen puhuu.”
Tulevaisuus on vielä avoin
Ensi talvena Mäntyniemi saa uuden isännän tai emännän, kun Sauli Niinistön toinen presidenttikausi päättyy. Sen myötä myös tohtori Jenni Haukion elämässä avautuu uusi sivu. Se on vielä toistaiseksi tyhjä.
”En suoraan sanottuna vielä tiedä, mitä on edessä. Totta kai minulla on erilaisia suunnitelmia ja haaveita. Aika sitten näyttää.”
Haukio kertoo prosessoineensa niin perusteellisesti kokemuksensa kahdentoista vuoden ajalta, että ei usko tulevansa varsinaisesti kaipaamaan mitään.
”Ihminenhän saa aina pitää mukanaan sitä, mitä rakastaa ja mihin on kiintynyt.”
Tavattujen monien ihmisten ohella korkeatasoista taidetta sisältävät tasavallan presidentin virka-asunnot ovat tehneet kulttuurinystävä Haukioon syvän vaikutuksen.
Ihminen saa aina pitää mukanaan sitä, mitä rakastaa ja mihin on kiintynyt.
Niistä hän on ammentanut henkistä pääomaa muistojen muodossa. Se innostaa elämässä vastaisuudessakin.
”En näe asioita niin, että kadotamme ja menetämme sen, joka poistuu välittömästä näköpiiristämme. Se, minkä olemme prosessoineet sisäisesti sekä ottaneet osaksi ajatteluamme ja muistojemme pääomavarastoa, on meissä aina.”
Haukio uskoo, että tällä asenteella ihmisen on helpompi kulkea eteenpäin. Pohjimmiltaanhan elämässä on kyse luopumisesta.
”Jos löytää jonkun tavan käsitellä luopumisen prosessia ja selviytyä siitä, niin voi säästyä suuriltakin murheilta.”