Tämä ihmisen maailma ja sen tulevaisuus
Karjalan teologisen seuran kaksipäiväinen symposium pohti konflikteja, ilmastokriisiä, luonnonsuojelua, kirkkojen ekologista ajattelua, toiseutta ja maailmojen kohtaamista.
Joensuussa vietettyjen päivien teema syleili maailmoja; teema oli nimittäin Maailma. Symposium eteni maailmojen luomisesta globaaliin tulevaisuuteen. Maailmankatsomusten sfääreistä palauduttiin välillä FT Ville Vuorion tutkiman uhanalaisen rupiliskon – Joensuun nimikkoeläimen – tasolle. Sillekin käy tätä menoa huonosti.
Professori Serafim Seppälä maalaili maailmojen ja rinnakkaistodellisuuksien syntyä. Ihmisten erilaiset todellisuudet eivät kohtaa, sillä ajatus ihmisestä mikrokosmoksen pitkän ketjun osana on muuttunut itseriittoisuudeksi.
”Jos ulkoinen ei järjesty minun mukaani, vika on maailmassa”, kärjisti Seppälä.
Toiseuden kohtaamisella on merkitystä, sillä se on myös oman itsen kohtaamista. Näin arvioi suomentaja Kersti Juva. Toisten todellisuudet jäävät tuntemattomiksi, kun oma itse nähdään normaalina, muut poikkeuksena. Kirjallisuus auttaa nollaamaan toiseutta, sillä se auttaa asettumaan toisen asemaan.
Toiseuden voi kohdata sanojen kautta, mutta sanat voivat myös vieraannuttaa. Siitä löytyy osuva esimerkki Raamatun nykykäännöksestä ”Minä olin koditon, mutta te ette…” .
”Sana koditon riisuu toiseudesta kaiken pois. Alkutekstin xenos tarkoittaa nimittäin outoa, muukalaista, vierasta.”
Jos ulkoinen ei järjesty minun mukaani, vika on maailmassa.
Serafim Seppälä
Politiikan ja ekumenian mahdollisuudet
Piispa Jari Jolkkonen pohti kirkon ja politiikan suhdetta. Kirkolle osoitetaan mielellään kaapin paikkaa ja kehotetaan pysymään vain sielun pelastuksen asioissa. Toisaalta Punaisen Ristin toimialueelle lähteneet kirkot esimerkiksi Yhdysvalloissa kumisevat tyhjyyttään.
”Käytännössä osallistumisen vaihtoehdot ovat kärkevät kannanotot, joista seuraa iso näkyvyys, mutta pieni vaikuttavuus. Tai sitten on neuvottelujen tie, jolloin saavutetaan iso vaikuttavuus, mutta pieni näkyvyys.”
Jolkkosen mukaan kirkollisessa keskustelussakin syyllistytään moraaliposeeraukseen ja hyvesingalointiin. Asetutaan muiden yläpuolelle, niin että maailma halkeaa kahtia hyviin ja pahoihin.
”Polarisaatio on nykypäivän polttavimpia ongelmia. Että te kaikki yhtä olisitte; siinä on epäonnistuttu.”
Ekumeeninen liike on ottanut tehtäväkseen yhteyden etsimisen. Kirkot voivat pitää yllä viestiä vihollisuuksien purkamisesta ja parhain päin ymmärtämisessä.
Rovasti Heikki Huttusella oli paljon synkempi kuva ekumenian mahdollisuuksista ja hän kysyi, onko kirkon missio ajantasalla vai onko sen ekumenia väsähtänyttä.
”Maailmantalous ei enää toimi kuten kirkkoisät ovat aina opettaneet eli että varallisuus on kuin kasteluvesi. Nyt 26 miljardööriä hallitsee jo yli puolta maailman varallisuudesta.”
Ihmiskunta ei ole valmis tekemään minkäänlaisia uhrauksia, joten kirkon tehtävä on julistaa katumusta ja mielenmuutosta.
Heikki Huttunen
Varallisuuden epätasainen jakautuminen on yhteydessä ilmastokriisin. Oman edun tavoittelu estää mahdollistenkin ratkaisujen tekemisen.
”Ihmiskunta ei ole nykyisellään valmis tekemään minkäänlaisia uhrauksia, joten kirkon tehtävä on julistaa katumusta ja mielenmuutosta. Tällainen maailmanlaajuinen tehtävä vaatii ekumeniaa, mutta onko ekumenialla voimaa?”
”Maailman ja ihmiskunnan tulevaisuus vaatii sen tajuamista, että Jumalan luomistyö yhdistää meidät kaiken elävän kanssa. Tässä on perimmäinen ja pohjimmainen ekumenia.”
Toivon ulottuvuudet
Symposiumin lohdullisin puheenvuoro kuultiin 24-vuotiaalta keksijä-muusikko-kirjailija-futuristi Perttu Pölöseltä, jonka huippuyliopisto MIT lukee Euroopan 35 lupaavimman nuoren innovaattorin joukkoon.
”Kaiken kehityksen varjopuoli on, että kehitys luo heti eriarvoisuutta. Eriarvoistumiskehitys on valtava ongelma.”
Maailmasta eivät lopu ruoka ja rahat, mutta niitä ei onnistuta jakamaan tasaisesti. Tulevaisuusajattelussa esteitä ovat kuitenkin vain mielikuvituksen rajat.
”1970-luvun ihmisille olisi ollut turha yrittää selittää, miten google toimii.”
Tulevaisuusajattelussa esteitä ovat mielikuvituksen rajat.
Pölönen mukailee Yuval Noah Hararia ihmiskunnan kehitystä vallankumousten kautta: ensin oli maatalouden, sitten teollinen ja viimeksi tiedon, informaation vallankumous.
”Seuraavaksi tulee inhimillinen vallankumous, sillä mikään tekoäly ei pysty siihen mihin ihminen eli persoonallisuuteen ja läsnäoloon”.
Inhimillinen vallankumous tekee kirkoista tärkeitä jo siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset tarvitsevat arvoja.
Puhe toivosta on piispa Kaisamari Hintikan mielestä lisääntynyt huoli- ja pelkopuheiden tahtiin.
Piispa muotoili Immanuel Kantia mukaillen, että toivo on oikeutettua vain, jos sen pohjana ovat faktat ja itse toimitaan faktojen mukaisesti. Teot siis oikeuttavat toivon.
”Suomessa pidetään yllä murhepuhetta jäsenmäärän laskusta, mutta globaali ulottuvuus antaa toisenlaisen toivon.”
Maailmanlaajuisesti jäsenmäärät ja luterilaisten kirkkojen määrät kasvavat. Lisäksi ekumeeninen yhteistyö on jo osoittanut, että mahdoton voi tulla mahdolliseksi. Hyvänä esimerkkinä on Luterilaisen Maailmanpalvelun ja katolisen Caritaksen yhteistyösopimus, jonka puitteissa tehdään paljon yhteistyötä.
Tekojen tasolla siis onnistutaan, virkaan liittyvissä kysymyksissä ei.