Tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja pohtii ääretöntä kosmosta ja äärellistä elämää
Valtaoja on tottunut katsomaan maailmaa kaukoputken läpi. Mutta mitä tapahtuu, kun katse kääntyy kysymyksiin, joihin tiede ei vielä löydä vastausta?
Kosmoksen kansantajuistaja vietti kuluneen kesän yhdessä puolisonsa Virpin kanssa Korvanniemen mökillä Kainuussa. Yli 30 vuoden ajan sama paikka on ollut myös kirjoittamisen kehto.
”Ajatus mahtuu lentämään siellä”, Valtaoja tiivistää.
Vaikka Valtaoja on kotoisin Kemistä ja viettänyt lapsuutensa Sodankylässä, Kainuusta on tullut sielunmaisema.
”Tämä on eräänlainen Lapin korvike. Paikka, jossa voi olla rauhassa, mutta joka ei ole syrjässä elämästä.”
On syytä jatkaa kysymistä
Valtaoja ei enää seuraa akateemista tiedettä kuten ennen. Hän jäi eläkkeelle, kun koki yliopistomaailman muuttuneen raskaaksi. Mutta intohimo maailmankaikkeuden kysymyksiin ei ole kadonnut. Parhaillaan hän viimeistelee uutta kirjaansa, joka käsittelee suhteellisuusteoriaa ja avaruutta.
Itseään hän kuvaa realistiseksi optimistiksi: vaikka uhkia on, ihmiskunta on toistaiseksi selvinnyt.
”Me ollaan vaikeasti tapettavia”, Valtaoja virnistää ja viittaa siihen, kuinka olemme historian aikana käyneet läpi sotia, ruttoja, luonnonkatastrofeja ja kriisejä, mutta aina nousseet jaloillemme.
Me ollaan vaikeasti tapettavia.
Hän painottaa, että suurin osa maailmankaikkeudesta on meille edelleen täysin tuntematonta. Mustat aukot, pimeä aine ja aika ovat käsitteitä, joita tiede ei vielä täysin ymmärrä – ja juuri tuo mysteeri kiehtoo häntä.
”Se, että emme ymmärrä, on kutsu jatkaa kysymistä.”
Tiedettä ja uskontoa yhdistää uteliaisuus
Valtaoja kuvaa itseään agnostikoksi, ihmiseksi, joka ei väitä tietävänsä, onko Jumala olemassa. Sekä uskovat että ateistit ovat hänen mukaansa samassa asemassa, koska kumpikaan ei tiedä totuutta.
Tähtientutkijan mielestä tieteellä ja uskonnolla ei ole kuitenkaan syytä olla vastakkain.
”Olisi kummallista etsiä tieteestä todisteita Jumalan olemassaololle tai olemattomuudelle. Se ei ole koskaan onnistunut.”
Kummallakin on sama perusvoima: uteliaisuus ja halu ymmärtää. Siksi emeritusprofessori suhtautuu epäillen kaikenlaisiin ehdottomiin väitteisiin.
Tieteellä ja uskonnolla ei ole syytä olla vastakkain.
”Mitä enemmän maailmankaikkeudesta ymmärtää, sitä enemmän pitäisi olla nöyrä omien tietojensa rajallisuuden edessä”, hän sanoo.
Astrobiologia, elämä kosmisena ilmiönä, on yksi hänen kiinnostuksen kohteitaan. Jos elämää löytyy muualta kuin maasta, se herättää kysymyksiä myös teologiassa. Valtaojan mukaan osa uskonnollisista piireistä suhtautuu ajatukseen muukalaiselämästä epäluuloisesti, koska se voi horjuttaa ihmiskeskeistä maailmankuvaa. Fanaattisuutta löytyy myös tieteen puolelta, niiden joukosta, jotka eivät siedä uskonnollista ajattelua lainkaan.
”Meitä sillanrakentajia tarvittaisiin enemmän, ei toisten käännyttämiseen vaan ymmärtämiseen.”
Tietoisuus on vielä ratkaisematon arvoitus
Nykyisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus on fysikaalisesti ääretön. Valtaoja pitää ajatusta sekä kiehtovana että hämmentävänä. Jos se on totta, jossain saattaa olla ääretön määrä meitä vastaavia kopioita.
Hän pohtii myös elämän syntyä ja niin sanottua antrooppista periaatetta: maailmankaikkeus vaikuttaa juuri sopivalta elämälle, mutta emme silti tiedä, millaisia muotoja elämä voisi saada muualla tai toisenlaisessa universumissa.
Oliko tässä mitään vaihtoehtoa?
Suurin ratkaisematon arvoitus hänen mielestään on tietoisuus ja mistä syntyy tunne omasta olemassaolosta. Sitä tiede ei osaa vielä selittää. Kysymys elämän tarkoituksesta jää avoimeksi, mutta kosmologi näkee siinä kutsun jatkaa pohdintaa.
Jos hän saisi kysyä maailmankaikkeudelta yhden kysymyksen ja saisi siihen varmasti vastauksen, hän kysyisi: ”Oliko tässä mitään vaihtoehtoa? Oliko pakko syntyä juuri tällainen maailmankaikkeus vai olisiko se voinut olla toisenlainen?”
Hiekanjyvänä valtavassa kokonaisuudessa
Valtaoja palaa ajatuksissaan Kainuun järvimaisemiin. Kesäyöt mökkilaiturilla ovat hänelle erityisiä.
”Kun katson yöllä tähtiä, tunnen oloni hyvin pieneksi. Voin ymmärtää, miksi joku näkee siinä Jumalan. Ehkä olen vain hiekanjyvä valtavassa kokonaisuudessa.”
On tärkeää säilyttää uteliaisuus.
Hän ei tyrmää ajatusta, että maailmankaikkeus voisi olla tietoinen, mutta muistuttaa vielä kerran, että tieteellä ei ole keinoja todistaa tai kumota tällaista väitettä.
Valtaojan mielestä tärkeintä on, että ihminen säilyttää uteliaisuutensa ja kunnioittaa toisten näkemyksiä.
”Suurin tehtävämme ei ole vain antaa vastauksia, vaan rohkaista toisiamme etsimään ja kysymään.”