Vehmersalmen täysi kirkko kuvattuna alttarille päin.
Vehmersalmen kirkko täytti 100 vuotta 1.1.2020. Kuva: Maiju Korhonen

Seurakuntalaiset kutoivat 100-vuotiaan kirkon kunniaksi uudet kirkkotekstiilit

Vehmersalmen kirkko on yhdistänyt jo 100 vuotta monta sukupolvea toisiinsa.

Kirkon ikkunoilla loistavat valkoiset kruunukynttilät ja ulko-ovelle asti kuuluu harmonin nostalginen sointi. Pihalla palaa useita jätkänkynttilöitä tuomassa valoa talven keskelle aivan kuin silloin ennen.

Rappuset on peitetty havuin. Sisällä kirkossa on hämärää. Kellot soivat. Järvi-Kuopion seurakunnan työntekijöiden kvartetti laulaa Kellot kaikuu, kellot temppelin a capella. Juhlajumalanpalvelusta toimittavat mustaan kaftaaniin pukeutunut Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherra Reijo Leino ja Vehmersalmen aluepappi Uwe Mäkinen.

Alttaria koristaa seurakuntakodilta tuotu S. A. Keinäsen maalaus Vapahtaja. Se oli kirkon alttaritauluna silloin, kun kirkko vihittiin käyttöön 100 vuotta sitten. Kirkko on täynnä lähes viimeistä paikkaa myöten. Seurakunta laulaa alkuvirttä harmonin hitaan poljennon säestyksellä. Jumalanpalveluksen alkuosassa noudatetaan 100 vuotta vanhaa kaavaa.

”Kirkkoherran saarna on vahvaa julistusta ja Herran nuhteeseen kirkkoväkeä kovistava. Juhlajumalanpalveluksessa saamme kokea 1920-luvun tunnelman kynttilöin valaistussa hämärässä kirkossa”, Mäkinen sanoo.

Kangaspuut oli sijoitettu kirkon sivulaivaan

Puolivälissä jumalanpalvelusta alttari tyhjennetään. Vanha alttaritaulu viedään pois ja nykyinen, 1926 käyttöön otettu alttaritaulu Jeesus rukoilee Getsemanessa paljastuu mustan verhoilun alta.

”Jumalanpalveluksen yhteydessä otimme käyttöön uudet kirkkotekstiilit. Ne on kudottu ja kirjottu kirkon sivulaivassa. Samalla papit ja diakonissa saivat käyttöönsä uudet stolat ja messukasukan.”

Harmonin sointi vaimenee hiipuen lopulta kokonaan. Samalla parvelta voimistuvat urkujen mahtavat sävelet. Kanttori Anne-Mari Kraft sekä tenorit Unto Holopainen ja Veikko Savolainen jatkavat laulua Oi muistatko vielä sen virren urkujen säestäessä.

”Urut tulivat Vehmersalmelle vuonna 1934.”

Joulukuusen sähkövalot syttyvät ja pian valo valtaa myös kattokruunujen sähkökyntteliköt, jotka ovat valaisseet kirkkoa vuodesta 1949 lähtien.

Keittiön ovi oli ruuvattava irti, jotta juhlakakku saatiin pöytiin

Juhlajumalanpalvelus jatkuu nykyisellä kaavalla ja päättyy ehtoollisen viettoon. Alttaria koristaneet 100 valkoista ruusua johtavat juhlaväen seurakuntakotiin, missä on tarjolla juhlalounas ja kakkukahvit. Mäkisen mukaan ruusut kertovat kenelle kaikille Vehmersalmen kirkonkellot soivat.

Seurakuntakodilla kirkkovieras pääsee maistamaan samalla reseptillä valmistettua perunalaatikkoa kuin 100 vuotta sitten. Juhlapäivä huipentuu 100 palavan kynttilän koristaman kakun matkaan keittiöstä tarjoilupöytään. Leipuri Taru Väänäsen tekemä kakku on niin iso, että keittiön ovi on ruuvattava irti saranoilta. Reijo Leinon ja Riitta Junnila-Savolaisen johdolla toivotettiin onnea kirkolle.

”Vehmersalmen alueseurakunta jatkaa merkkipäivänsä juhlintaa koko vuoden. Tapahtumien suunnittelusta on vastannut 12 hengen vapaaehtoisryhmä. Vehmersalmen kirkko on jo 100 vuoden ajan yhdistänyt monta sukupolvea toisiinsa ja sitä se tekee vieläkin – yhdessä kyläläisten kanssa”, Mäkinen sanoo.