Munib Younan.

Rauhan asialla

Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon (ELCJHL) piispa emeritus Dr. Munib Younan vieraili Kuopiossa piispa Jari Jolkkosen kutsumana.

Piispa Younan on vaikuttanut usean vuosikymmenen ajan Israelin ja Palestiinan välisen oikeudenmukaisen, rauhanomaisen ratkaisun puolesta. Hän on toiminut Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä ja ollut aktiviinen jäsen useissa ekumeenisissa ja uskontojen välisissä elimissä. Hänet on palkittu monella kansainvälisellä palkinnolla.

Younan painotti vierailullaan, että eri uskontojen johtajat tekevät yhteistyötä. ”Kaikki johtajat ovat samaa mieltä siitä, että Jerusalemin tilanne on ratkaistava ennen kuin Lähi-itään saadaan rauha. Pyhän maan rajoja ei voi lukea Raamatusta tai Koraanista. On nähtävänä rikkautena, että maa on pyhä monelle uskonnolle.”

Kuopion hiippakunnalla on kumppanuussopimus Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon kanssa.  Kirkko on Lähi-idän ainoa luterilainen kirkko, ja sillä on yksi seurakunta Jerusalemissa, neljä seurakuntaa Palestiinan Länsirannan alueella sekä yksi seurakunta Jordanian Ammanissa. 

Kuopioon on tulossa toukokuussa vierailulle Ramallahista Toivon koulun tanssi- ja musiikkiryhmä, joka vierailee hiippakunnan eri seurakunnissa ja kouluissa. Ryhmä koostuu 9-17-vuotiaista nuorista.