Perhemuskari tuo iloa arkeen
Siilinjärven seurakunnan perhemuskarit tarjoavat lapsiperheille yhteisiä elämyksiä musiikin, leikin ja yhdessäolon parissa.
Seurakunnan perhemuskarit ovat monille lapsiperheille odotettu yhteinen pysähdys musiikin, leikin ja läsnäolon äärelle. Perhemuskari on maksutonta matalan kynnyksen toimintaa, johon voi tulla sellaisena kuin on. Siellä lauletaan, liikutaan, lorutellaan ja ihmetellään yhdessä, lasten ehdoilla ja turvallisessa ilmapiirissä.
Siilinjärven seurakunnan perhemuskaritoiminta on ollut niin suosittua, että ryhmiä piti perustaa pari lisää. Nyt ryhmiä on neljä: kaksi niistä kokoontuu Siilinjärven seurakuntatalolla tiistaisin ja kaksi Vuorelan kirkolla torstaisin.
Tärkeintä on nauttia yhdessä
Toisin kuin perinteisissä muskareissa, perhemuskariin osallistuvat lapset yhdessä vanhempien, isovanhempien tai muiden läheisten aikuisten kanssa. Mukaan voi tulla, vaikka ei osaisi laulaa tai soittaa – tärkeintä on nauttia ja rohkaistua yhdessä lapsen kanssa tekemisestä, soittamisesta, kuuntelemisesta ja laulamisesta. Yhteinen musisointi vahvistaa vuorovaikutusta ja tarjoaa arkeen hetkiä, joissa ilo jaetaan. Pienikin lapsi saa kokea, että hänen ääntään ja liikettään arvostetaan. Aikuinen puolestaan saa mahdollisuuden heittäytyä mukaan lapsen maailmaan.
Yhteinen musisointi vahvistaa vuorovaikutusta.
”Viime vuonna meillä oli yli sata eri ikäistä perhemuskarilaista”, seurakunnan johtava kanttori Marjaana Kaisto kertoo ja vinkkaa: ”Muskariryhmiin voi tulla mukaan pitkin vuotta”. Musiikkiin tutustutaan leikin ja liikkeen voimalla. Musiikkia ja ääniä tehdään erilaisten teemojen mukaan: välillä liihotetaan tuulena tai ropistaan sateena, välillä liikutaan musiikin tahdissa käärmeinä tai karhuina. Perinnepäivinä lauletaan ja soitetaan perinteisiä lastenlauluja. Soitinvalikoimasta löytyy muun muassa kaikille tutut rytmikapulat, marakassit ja triangelit. Tutustuttu on myös erilaisiin soittimiin, kuten kanteleeseen, ukuleleen, eri rumpuihin ja jopa kirkon urkuihin
Muskarissa saa tuntumaa eri soittimiin
Sarita Pentikäinen kertoo heidän perheensä viihtyneen hyvin perhemuskareissa. He musisoivat yhdessä 3-vuotiaan Emilin ja Heili-vauvan kanssa Vuorelan kirkolla. Muskarilaisina Pentikäiset ovat konkareita – he kävivät perhemuskarissa jo silloin, kun nyt 7-vuotias Isla oli taapero.
”On mukavaa, kun saa tulla mukaan yhdessä sillä kokoonpanolla, joka siinä hetkessä on”, Sarita Pentikäinen sanoo. ”Kaikki pääsevät kivasti osallistumaan, ja soittimia ja välineitä on hyvin jokaisen käytettävissä. Eri soittimiin tutustuminen ja niiden kokeileminen on ollut erityisen mielekästä.”