Paras kiitos nuorelta on hymy
Tuttavasta tukihenkilöksi, tukihenkilöstä yksin isäksi. Viiden lapsen sijaisvanhempi Petri Hartikainen auttaa nuoria löytämään omanlaisensa elämän.
Vuosituhannen vaihteessa siilinjärveläisen Petri Hartikaisen puhelin soi.
”Tuttuni kysyi, voinko ottaa hänen lapsensa hoitoon. Kauhistutti, osaanko olla lasten kanssa.”
Mutta niin vain Hartikainen kiintyi lapseen ja hänestä tuli tämän tukihenkilö. Seuraavaksi sosiaalityöntekijä kysyi, ryhtyisikö mies muidenkin lasten tueksi.
”Tukihenkilön rooli alkoi avautua vasta tukiperhekoulutuksessa. Hain lapset muutamaksi tunniksi. Käytiin keilaamassa, uimassa, ja kiekkoilemassa. Korjailtiin pyöriä ja skuutteja. Joskus tehtiin koulutehtäviä, joskus ruokaa. Nyt yli 20 lasta on käynyt kotini kautta.”
Perheen perustaminen oli kaukaista toiveajattelua.
2010-luvun alussa Petri Hartikainen tuli uuteen tilanteeseen: Hänen tukemansa sisarukset oli sijoitettu perhekotiin, jonka vapaapäiville tarvittiin lomittajaa. Lapsilla ei ollut ketään läheisiä, joten yhteyttä otettiin tukihenkilö Hartikaiseen. Uuden lastensuojelulain mukaisesti mies ohjautui pian sijaisvanhempikoulukseen.
”Kävin koulutuksen vain siksi, että saisin sijaistaa perhekoteja. En kuvitellutkaan ryhtyväni sijaisvanhemmaksi.”
Hartikainen teki mieleistään kolmivuorotyötä, oli elänyt kauan omaa poikamieselämäänsä, eikä suunnitelmiin kuulunut asuminen kenenkään kanssa. Perheen perustaminen oli kaukaista toiveajattelua.
Et kyllä tule luokseni asumaan
”Koulutuksen lopuksi kertoivat, että olisi 16-vuotias poika, joka tarvitsi kodin. Jäin monttu auki ihmettelemään, mitä ne puhuivat.”
Empivälle Hartikaiselle ehdotettiin sosiaalityöntekijän ja nuoren yhteistä vierailua.
”Juteltiin kahvipöydässäni niitä näitä. Sitten sosiaalityöntekijä kysyi pojalta, tulisiko tämä luokseni asumaan. Poika sanoi, että voisi tulla. Minä taas ajattelin, että et kyllä tule.”
Hartikainen kuitenkin ryhtyi nuoren tukihenkilöksi ja tapasi tätä kerran viikossa pitsalla.
”Elämä meni mullin mallin, mutta en ole katunut kertaakaan.”
Petri Hartikainen
”Hän alkoi ilmestyä luokseni viikonlopuiksi. Kesäloman alussa hän tuli ovelleni ja ilmoitti muuttavansa luokseni.”
Nuoren sinnikkyydestä ja luottamuksesta se lähti: Petri Hartikaisesta tuli sijaisisä.
”Koko elämäni muuttui. Kalastus, metsästys, purjehdus, mökkeily ja kaveriporukan illanvietot jäivät. Elämä meni mullin mallin, mutta en ole katunut kertaakaan.”
Nuori tarvitsee oikeaa huomiota oikeassa paikassa
Reilussa kahdeksassa vuodessa Petri Hartikainen on ollut sijaisisä viidelle lapselle, enimmäkseen teini-ikäisille. Ennen muuttamistaan Hartikaisen luo lapset ovat ehtineet asua kuka sijaisperheessä, kuka perhekodissa, kuka laitoksessa. Vaikka monen historia on ollut rankka, yhteinen sävel on löytynyt.
”Jos ei ole heti pystytty keskustelemaan, on oltu ensin hiljaa. Ei meidän ole tarvinnut kotona riidellä”, Hartikainen sanoo leppoisasti.
”Kaikilla lapsilla on omat heikkoudet ja vahvuudet. Heikkoudet kumpuavat lasten elämästä, niitä minä en etsi. Yritän tukea lapsen vahvuuksia, niiden kautta heikkouksiakin saadaan korjattua. Ihan jokainen on erilainen ja tasavertainen. Toisessa on johtaja-ainesta, toisessa siivooja-aineista. Jos halutaan saada hyviä oppimistuloksia, on edettävä vahvuuksien kautta.”
”En ymmärtänyt, miksi olin ilkeä, vaikka itkien toivoin olevani kiltti.”
Petri Hartikainen
Hartikainen sanoo olleensa lapsena vilkas ja välillä kauhukakara, joka kiusasi veljeään.
”En ymmärtänyt, miksi olin ilkeä, vaikka itkien toivoin olevani kiltti. Olisin halunnut enemmän huomiota. Nyt yritän tehdä toisin: antaa oikeanlaista huomiota oikeassa paikassa.”
Hartikaisen perheessä yhteinen tekeminen löytyy lasten ehdoilla. On rassattu mopoja ja ruohonleikkureita, korjattu taloa ja mitä milloinkin. Aktiivinen vuorovaikutus on vanhemmuuden a ja o.
”Isyys on minulle lapsen tukemista elämän erilaisissa kysymyksissä. Ohjaamista niin, että elämä ei ole liian hankalaa mutta on pieniä haasteita ja elämästä voi nauttia.”
Elämä muuttuu, kun tulee kuulluksi
Vaikeinta yksinhuoltajaisälle on kohdata nuoren mielen kasvukivut.
”Jos nuorelle tulee mielenterveyden ongelmia, mietityttää, pystynkö auttamaan häntä ja löydänkö palveluja. Miten saan motivoitua nuoren juttelemaan jollekulle. Nuori elää murrosaikaa eikä itsekään tiedä, mistä oma käytös johtuu. Ei heidän minulle tarvitse asioitaan puhua, kunhan jollekin kertoisivat ja saisivat tarvitsemaansa apua.”
Hartikaisen mukaan nuorten mielenterveyden ongelmat kertovat ymmärretyksi tulemisen pulmista.
”Yksikin nuori oli käynyt monta vuotta KYSillä keskustelemassa viikoittain. Ammattilaisten mukaan hänelle sopisi vain laitos, eikä ainakaan perhehoito yksinelävän miehen kanssa.”
Kodin muutos kuitenkin muutti nuoren elämän parempaan, kun kaupan päälle tuli kokemus ymmärretyksi tulemisesta. Ja viikoittaiset käynnit psykiatrian poliklinikalla saivat jäädä.
Ilmeet kertovat paljon enemmän kuin sanat.
Usein ratkaisut arjen ongelmiin ovat yksinkertaisia. Hartikainen tiivistää hyvinvoinnin perusteet kolmeen: riittävä ravinto, riittävä lepo ja riittävä liikunta.
”Ihmettelin, kun yksi nuori oli aina äreä. Huomasin, että hän valvoi myöhään, nukkui tunnin pari. Otin asian puheeksi, ja silloin hän itse ymmärsi, että tarvitsee unta. Sen jälkeen äreät päivät voi laskea yhdellä kädellä. Toiselle taas oli heti ylös noustua tai koulun jälkeen saatava leipäpala huuleen, sitten tuli hymy kasvoille.”
Annan ideoita, mutta en tee valmiiksi
Yksin elävänä sijaisisänä Petri Hartikainen on kohdannut enemmän ennakkoluuloja kuin vertaisiaan. Koulussa ja terveydenhuollossa on katsottu epäilevästi, että lapsi on sijoitettu yksinelävälle miehelle.
Sijaisvanhempana Hartikaista kannattelee monipuolinen verkosto: sosiaalityöntekijät, lastensuojelun kehittämisyksikkö ja toiset perhehoitajat.
”Olen itse ollut perhehoitajille mentorina ja perhehoidon vertaisasiantuntijana.”
”Isoiltakaan tuntuvat elämänmuutokset eivät lopulta ole liian isoja.”
Petri Hartikainen
Vanhemmuuden ytimessä on mahdollisuus auttaa.
”Yritän auttaa lapsia olemaan onnellisia. En tee heille mitään valmiiksi vaan annan ideoita ja vapauden valita. Että kun täyttävät 18, olisivat mahdollisimman itsenäisiä. Eikä tarvitse naapurilta käydä kysymässä pyykkikoneen käyttöohjeita, niin kuin minä tein”, Hartikainen hymyilee.
”Ei nuoret minua koskaan kehu, mutta ilmeet kertovat enemmän kuin sanat. Kun tulee hymy kasvoilta, nuori on tyytyväinen ja elämänmyönteinen ja nauttii elämästään – silloin minusta tuntuu, että olen onnistunut.”
Kotoa muuttaneet nuoret pitävät sijaisisäänsä aktiivisesti yhteyttä.
”Olen oppinut lapsilta paljon. Suvaitsevaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja itsehillintää. Aluksi olin nuoren kielestä pihalla kuin lumiukko. Ihan joka päivä tulee uutta. Olen saanut enemmän kuin olen antanut”, mies painottaa.
Mitä Petri Hartikainen sanoisi 10 vuoden takaiselle itselleen?
”Kokeile pikkuhiljaa. Ei kannata kauhistua mistään. Isoiltakaan tuntuvat elämänmuutokset eivät lopulta ole liian isoja.”