Oppilaitospappi Panu Pohjolaisen työ on parhaimmillaan nuoren rehellistä kohtaamista
Nuoruuteen kuuluu kapina ja kyseenalaistaminen. Kirkko ei ehkä juuri silloin tunnu houkuttelevalta. Panu Pohjolainen on kuitenkin työssään nähnyt, että nuoren opiskelijan kanssa käydyt keskustelut voivat osoittautua vuosien päästä merkityksellisiksi.
”Kävelin kerran Italiassa seinänviertä mitään huomaamatta, mutta kun seuraavana päivänä kuljin kadun toista laitaa, huomasin kulkeneeni valtavan mosaiikkityön keskellä.”
Sellaista pientä mosaiikkia on ammattikorkeakoulusta ja toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista vastaavan oppilaitospappi Panu Pohjolaisen työ. Tuhansia ja taas tuhansia nuorten kohtaamisia, mutta parhaimmillaan tilanteita, joissa nuori voi rehellisesti vastata mitä kuuluu -kysymykseen.
”Voisin kärjistää, että pitää etsiä sadan lampaan laumasta niitä 99:ää eikä jättää laumaa ja keskittyä hoitamaan sitä yhtä.”
”Opiskeluaikana nuorten elämässä vaikuttavat dynaamiset muutosvoimat ja meidän tehtävämme on olla sen muutoksen puolella. Kysymisen, ihmettelemisen, ajan ja ajattomuuden ulottuvuudet ovat meissä hyvin syvällä.”
Vapaana ja omilla ehdoillaan voi kirkkoonkin palata takaisin.
Panu Pohjolainen on syntynyt Kuopiossa, mutta aloitti työuransa Espoossa it-alalla, kunnes myöhemmällä iällä toteutti lapsuudenhaaveensa teologisista opinnoista. Oppilaitospappina hän on toiminut 15 vuotta.
”Seurakunnan päättäjiltä toivoisin herätystä huomaamaan, että 85 prosenttia Kuopion nettomuuttovoitosta tulee opiskelijoista. Kannattaisi pohtia, miten heidät otetaan vastaan ja miten saadaan tuntemaan itsensä tervetulleiksi ja heidän olonsa turvalliseksi kouluyhteisöissään.
”Nuoruuteen kuuluu kapina ja kyseenalaistaminen, lähteminen kotoa pois sekä sen testaaminen, mistä lähdin. Vapaana ja omilla ehdoillaan voi palata takaisin, kirkkoonkin. Meidän tulee olla kirkossa malttavia ja vanhempien rakkaudella varustettuja, jotta osataan toivottaa tervetulleeksi takaisin – sitten, kun heistä siltä tuntuu.”
Pitää siis olla malttia, sillä tänään nuorten kanssa käydyt keskustelut voivat tulla todeksi heidän elämässään 50 vuodenkin kuluttua.