Näyttelijä Kati Outinen: Kukoistava kulttuuri on tie menestykseen
Outinen kokee pääsevänsä sana- ja maalaustaiteessa kosketuksiin jonkin itseään isomman kanssa.
Roolityöt ovat näyttelijä Kati Outiselle mahdollisuus välittää sanomaa yhteiskunnallisista asioista.
Jo ensimmäisessä elokuvaroolissaan tarkkailuluokan Lissuna hän toi esille nuorten kokemia haasteita. Tapio Suomisen vuonna 1980 ohjaama Täältä tullaan, elämä! kertoi lähiönuorten elämästä.
Vaikka ajat ovat muuttuneet, nuoret ovat Outisen mukaan pysyneet samana. Tämän ajan nuorten ahdingon taustalla hän näkee keskittymisen yksilöön: haasteista on tehty jokaisen oma asia, ja ne tulee hoitaa itse kuntoon.
Taustalla olevat ongelmat ovat kuitenkin usein rakenteellisia, kuten koulujen liian suuria luokkakokoja tai vähäisiä resursseja.
”Nuorten ympärillä pitää olla ihmisiä, jotka näkevät henkilön. Nuoria tulee kuunnella ja antaa heille aikaa”, Outinen sanoo.
Epäkohdat ilmi elokuvan keinoin
Alkuvuodesta julkaistussa Uhma-elokuvassa Outinen näyttelee koulukodin johtajaa, jonka omasta koulukotinuoruudesta kumpuavat työtavat eivät ole enää nykypäivää eivätkä toimi nuorten kanssa.
Visa Koiso-Kanttilan ohjaama elokuva on ollut Outiselle väylä kertoa yksityisinä toimivien koulukotien epäkohdista, kuten eristämisestä ja kemiallisesta väkivallasta. Uhma-elokuvan alkupuolella nuoret on esimerkiksi lääkitty hyvin passiivisiksi.
Ongelmallisen käytöksen takana voi olla todella hieno tyyppi.
Outinen tapasi elokuvaa varten koulukodeissa asuvia nuoria, joiden kanssa hän keskusteli haaveista ja tulevaisuudensuunnitelmista.
”Vaikka nuoren käytös on ongelmallista, se ei poista sitä, että käytöksen takana voi olla todella hieno tyyppi.”
Tällä hetkellä yksi isoin huostaanoton syy on uusioperheet, Outinen kertoo. Tilanne uusioperheissä voi olla haastava, ja teini-ikään kuuluvat asioiden kyseenalaistaminen, identiteetin muotoutuminen ja tunne-elämän hyrskynmyrskyt vaativat aikuiselta sietokykyä.
”Ne on vain otettava vastaan ja asia kerrallaan ratkottava. Keskustelemalla sen ajan läpi päästään yhdessä.”
Outinen näkee ympärillään merkityksellisyyttä
Omissa nuoruuden kasvukivuissaan Outinen sai lohtua muun muassa Edith Södergranin runoista ja Frida Kahlon töistä, jotka kuvaavat esimerkiksi fyysistä kipua ja tunnetta. Sana- ja maalaustaiteen parissa Outinen kokee pääsevänsä kosketuksiin jonkin itseään isomman kanssa.
Hengelliseksi hän ei itseään kuvaile.
”Minulla olisi valtava halu ja tarve uskoa johonkin suurempaan. Kadehdin ihmisiä, jotka löytävät lohdun uskosta.”
Minulla olisi valtava halu uskoa johonkin suurempaan.
Outinen on näytellyt monissa Aki Kaurismäen ohjaamissa elokuvissa, jotka ovat voittaneet ekumeenisia palkintoja ympäri maailmaa. Työryhmät pääsivät eri maissa tapaamaan hengellisiä johtajia, ja keskustelujaan heidän kanssaan Outinen kuvailee valtavan hienoiksi.
Kristinuskon opeista hän arvostaa toisten hyväksymistä ja rakkauden sanomaa. Hengellisyyden sijaan hän näkee merkityksellisyyttä ympärillään.
Katsomot täynnä tavallisia ihmisiä
Aika on ollut viime aikoina hankala myös kulttuurille, ja siihen kohdistuvista leikkauksista Outinen on harmissaan. Hallituksen korjatessa Suomen taloutta säästölistalle joutuivat kulttuurin lisäksi myös lapset, mielenterveyspotilaat ja sairaat, hän luettelee.
”Ne kansat, joiden kulttuuri kukoistaa, myös menestyvät.”
Outinen on työskennellyt Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana vuodesta 2018 lähtien. Tänä kesänä kulttuuriviikon ohjelmassa oli muun muassa lavarunokursseja sekä esityksiä suomalaisten luontosuhteesta.
Kuka tahansa voi runon keinoin ilmaista itseään.
Outinen pitää hyvänä asiana, että käsitys runoudesta pelkästään korkeakulttuurina on hiljalleen rapautumassa. Esimerkiksi lavarunoperinne on hänen mukaansa jysäyttänyt runouden korkeakulttuurin koturneilta lähemmäs maanpintaa.
Hän kertoo saaneensa joskus Kajaanissa palautetta, ettei Runoviikolla ole tavalliselle katsojalle mitään.
”Samaan aikaan meidän katsomomme ovat täynnä aivan tavallisia ihmisiä. Kuka tahansa voi runon keinoin ilmaista itseään.”