Viinamäen hautausmaan aitaremontti valmistui tänä kesänä. Kuva: Merja Tapio.

Mistä on saanut nimensä Siilinjärven Viinamäen hautausmaan Aaronportti?

Siilinjärven Viinamäen hautausmaan aitauudistuksen yhteydessä tuli näkyvästi esille Aaronportti. Portin nimen taakse kätkeytyy hauska tarina.

Siilinjärveläinen palvelutalo Akuliina valmistui ja otettiin käyttöön syksyllä 1998. Ensimmäisien joukossa taloon muutti Aaro Turunen (1910–2004). Elämäntyönsä maanviljelijänä tehnyt Turunen oli nuoruudestaan saakka tunnettu urheilumies. Ihmisenä hän oli erittäin lämminhenkinen, aina lähimmäisen parasta ajatteleva. Puolisonsa Kaijan kuoleman jälkeen seurallinen Aaro hakeutui palvelutaloon.

Akuliinan vieressä sijaitseva Viinamäen hautausmaa on aina ollut palvelutalon asukkaille mieluisa paikka kävellä, hiljentyä ja muistella ystäviä.

”Hyvää saa tehdä pyhänäkin!”

Aaro Turunen

Kesällä 1999 hautausmaan Akuliinan puoleisessa kulmassa oli rikkinäiset vanhan rautaportin jäänteet. Portin raudat olivat niin pahasti vääntyneet, ettei portista mahtunut kulkemaan rollaattorilla. Asiaa harmiteltiin yhdessä ja päätettiin ottaa yhteyttä seurakuntaan. Viestiä lähetettiin ja vastausta odotettiin.

Eräänä sunnuntaina Aaro yhytettiin palvelutalon pihasta lähtöpuuhissa.

”Olen lähdössä käymään pappilassa. Kirkkoherran kanssa täytyy keskustella tuosta hautausmaan portista, kun mitään ei tapahdu”, Aaro julisti.

Kysyttäessä voisiko asian kuitenkin hoitaa huomenna maanantaina, Aaro vastasi varmalla äänellä: ”Hyvää saa tehdä pyhänäkin!”

Hyvä asia tuli hoidetuksi ja muutaman päivän päästä portti oli korjattu kulkukuntoiseksi. Portista tuli Aaronportti.