Kenialaisen Jane Niskasen sydän avautui Suomelle
Jane Niskasen yksi suuri unelma on täyttymässä, kun hän valmistuu tänä keväänä lähihoitajaksi.
Maaningalla asuva Jane Niskanen on yhtä hymyä istuessaan jututettavana Sakkyn Kuopion kampuksella toukokuun puolivälissä.
”Kaksi viikkoa vielä ja sitten saan käteeni tutkintotodistuksen.”
Valmistumispäivänä on tarkoitus ansaitusti juhlistaa saavutusta. Vähintään yhtä suuren juhlan aihe on se, että Niskasta odottaa vakituinen työpaikka Siilinjärven kotihoidossa, jossa hän on työskennellyt jo opintojensa aikanakin.
Monta kesää meni mansikkapelloilla
Kenian Kisumusta kotoisin oleva Niskanen on asunut Suomessa vuodesta 2012 alkaen. Täysin outoon maahan hän ei tuolloin asettunut asumaan.
”Tulin ensimmäisen kerran käymään Suomessa vuonna 2009 siskoni luona. Palasin kolmena seuraavana kesänä töihin Suonenjoelle mansikanpoimijaksi.”
Työnantaja oli ollut niin tyytyväinen Niskasen poimintataitoihin, että oli ensimmäisen kesän jälkeen pyytänyt tätä tulemaan uudestaan ja tuomaan sukulaisiakin mukaan töihin mansikkapelloille.
”Minä tulin monena kesänä ja aina vain isomman porukan kanssa”, Niskanen muistelee nauraen.
Tulin joka kesä aina vain isomman porukan kanssa.
Viimeisen mansikkakesänsä päätteeksi vuonna 2012 Niskanen ei enää palannut Keniaan, sillä hän oli saanut työpaikan Kolmisopen kauppakeskuksesta siivoojana.
”Lähdin myös opiskelemaan Kuopion talouskouluun siivousalaa, että oppisin työni aivan viimeisen päälle.”
Työpolku johdatteli ahkeran ja opinhaluisen naisen sittemmin myös Sakupelle tekstiilihuoltajaksi.
”Olin siellä seitsemän vuotta. Minulla oli vakituinen työ, mutta ajatus hoitajaksi kouluttautumisesta alkoi houkutella yhä enemmän. Se on ollut haaveeni ihan lapsesta saakka.”
Asiakkaat haluavat jutella – ja sehän sopii
Niskanen tiesi, että hoitoalalla suomen kielen osaaminen olisi tärkeää.
”Siksi lähdin kansalaisopistoon kielikurssille. En ollut Sakupen vuosinani oppinut paljonkaan suomea, sillä työntekijöitä oli monesta maasta ja puhuimme keskenämme englantia.”
Nykyään suomen puhuminen onnistuu Niskaselta oikein mallikkaasti.
”Töissä monet kotihoidon asiakkaat aina pyytävät, että jää vielä hetkeksi juttelemaan. Se kyllä sopii, sillä minähän tykkään puhua paljon!”
Niskanen antaa tunnustusta opettajilleen, työnantajalleen ja kollegoilleen saamastaan tuesta.
Minähän tykkään puhua paljon!
”Kaikki ovat olleet erittäin avuliaita ja aina on voinut kysyä neuvoja. Minut on otettu hyvin vastaan, eikä minulla ylipäätäänkään ole ollut mitään ongelmia tai ikäviä kokemuksia suomalaisten kanssa.”
Suomeen asettumista on omalta osaltaan helpottanut myös täkäläisen puolison löytyminen.
”Olemme nyt olleet yksitoista vuotta naimisissa. Hän on hyvä mies, en olisi voinut parempaa löytää”, Niskanen toteaa kiitollisena.
Suomen hiljaiset kirkonmenot ihmetyttivät
Opintojen päätyttyä Niskasen kalenterissa on pitkästä aikaa vähän väljempää.
”Tosin lasten harrastukset täyttävät melko lailla vapaa-ajan.”
Niskanen lauloi aikaisemmin Maaningan kirkkokuorossa, mutta joutui jättämään mieluisan harrastuksen ajanpuutteen vuoksi.
”Toivon, että voisin jossain vaiheessa taas jatkaa sitä. Kuorolaulu on tuttua jo lapsuudesta, sillä lauloin Keniassakin kirkkokuorossa.”
Ihmiset ylistivät Jumalaa laulamalla ja tanssimalla.
Kristitty Niskanen kertoo olleensa ihmeissään, kun hän kävi ensimmäistä kertaa jumalanpalveluksessa Suomessa.
”Kirkossa oli pelkästään iäkkäitä ihmisiä, palvelus kesti vain tunnin ja tunnelma oli hyvin hiljainen. Keniassa menimme perhekunnittain kirkkoon joka sunnuntai ja siellä saattoi kulua lähes koko päivä. Ihmiset ylistivät Jumalaa laulamalla ja tanssimalla.”
”Mieheni selvitti minulle jälkeenpäin, että kirkot ovat Suomessa täynnä vain jouluisin. Itse aion ilman muuta käydä enemmän kirkossa, kunhan aikataulut taas joskus sen paremmin sallivat.”
Kotimaani ompi Suomi
Valmistumisen jälkeen Niskanen aikoo keskittyä työntekoon – ainakin muutamien vuosien ajan.
”Haluan myöhemmin vielä jatkaa opintoja ja kouluttautua sairaanhoitajaksi.”
Vaikka Suomessa elämä on kaikin puolin hyvin, aina välillä pieni koti-ikävä hiipii Niskasen mieleen.
”Ikävöin tietenkin sukua, erityisesti äitiäni. Myös kenialaista ruokaa kaipaan, sillä täältä sitä ei mistään saa. Olen kyllä oppinut tykkäämään suomalaisestakin ruuasta.”
Pitää avata oma sydän.
Ikävää helpottaa se, että sukua tulee kesäisin Suonenjoen mansikkapelloille töihin. Myös Niskanen käy välillä Keniassa tapaamassa sukulaisiaan, mutta pysyvää muuttoa takaisin sinne hän ei harkitse.
”Olen nykyään Suomen kansalainen ja kotini on täällä.”
Vaikuttaa siltä, että juurtuminen Suomeen on käynyt Niskasen kohdalla yllättävän kivuttomasti.
”Jos suhtautuu positiivisesti asioihin ja muihin ihmisiin, on helpompi viihtyä. Kun olet itse ystävällinen, myös sinulle ollaan ystävällisiä. Pitää avata oma sydän.”