Kamala luonto kuvaa ihmisyyden eri puolia

Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen tekemässä Kamala luonto -strippisarjakuvassa ilves, kärppä, kettu ja muut metsäneläimet pohtivat maailmaa omintakeiseen tapaan. Aiheissa vilahtavat koko elämän kiertokulku ja tunteiden kirjo erilaisten sattumusten, murheiden ja riemujen kautta – mustaa huumoria unohtamatta.

Sarjakuvantekijöille Jarkko Vehniäiselle ja Marja Lappalaiselle Kamala luonto on elämäntapa. 

”Vuorokaudessa ei usein riitä tunnit ja vapaa-aikaakin on vain vähän, jos ollenkaan. Olemme silti unelmatyössämme”, Marja vakuuttaa. 

Kamala luonto oli Jarkon idea ja vuoteen 2016 hän teki sitä itsekseen. Nyt Marja ideoi ja tekee alustavia kuvakäsikirjoituksia, jutut hiotaan yhdessä valmiiksi ja Jarkko hoitaa lopullisen piirrosjäljen. 

”Sarjiksen ulkonäkö on minulle sydämen asia. Yleensä näen jo sieluni silmin, mistä kuvakulmasta strippi tulee tehdä ja minkälainen se on tunnelmaltaan”, Jarkko kuvailee. 

Ideointitutka luotaa elämää 

Kamalan luonnon ideat syntyvät Marjan mukaan yleisestä maailman- ja elämänpohdinnasta, omasta elämästä, kavereiden sattumuksista, lehtiartikkeleista, tv-sarjoista, radiosta – mistä vain, sillä ideointitutka on koko ajan päällä. 

Välillä ideoita tulee yöllä ja ne on herättävä kirjaamaan ylös.

”Välillä ideoita tulee yöllä ja ne on herättävä kirjaamaan heti ylös”, hän naurahtaa. 

”Päähäni saattaa pälkähtää yksittäinen lause, josta sarjakuva alkaa muotoutua: kuka lauseen sanoo tai ajattelee, vastaako joku toinen eläinhahmoista siihen ja mikä on lopputulema. Joskus valmista syntyy hetkessä, joskus pyörittelemme yhtä strippiä viikkoja tai jopa kuukausia. Yksinkertaiseltakin vaikuttavien sarjakuvaruutujen taakse voi kätkeytyä hyvinkin pitkä mietintätyö.” 

Silloin tällöin tekijät jalkautuvat kaupungille käsikirjoittamaan uusia juttuja.  

”Aivot tarvitsevat välillä tuuletusta eri ympäristössä. Kahviloissa ja kuppiloissa on kiva istuskella ja luonnostella sarjakuvia ja hioa ideoita. Aivan kuin oikeat taiteilijat”, Jarkko myhäilee. 

Osa sarjakuvien aiheista käsittelee uskontoa 

Osa sarjakuvien aiheista käsittelee uskontoa. Kamalan luonnon ruuduissa on rukoiltu, saarnattu, pyydetty vastauksia taivaasta – ovatpa ketut marssineet muiden eläinten ohi Nooan arkkiinkin. 

Onkohan tuolla ylhäällä ketään? -tyylinen ajattelu istuu hyvin sarjakuvan teemoihin ja filosofisiksi äityviin pohdintoihin elämän tarkoituksesta. Vastauksia sarjakuvamme ei kuitenkaan anna, mutta kysymyksiä sitäkin enemmän”, taustoittaa teologiaa itsekin opiskellut Jarkko, jonka isä toimii helluntaipastorina. 

Sarjakuvasta vertaistukea 

Kamalan luonnon eläinhahmoilla on jokaisella oma vahva luonteensa: ilves on murehtija ja melankoliaan taipuva, kettu elää täysillä syöksyen tilanteesta ja tunteesta toiseen ja karhu puolestaan peittää omat epävarmuutensa öykkäröinnillä.  

Hölmöilyn ja kaverusten jekkuilun lisäksi sarjakuvalla on toinen, syvällisempi puoli. Eläinhahmojen avulla stripeissä on käsitelty esimerkiksi yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia. 

Harmittoman oloisten eläinten suulla on helpompi puhua vaikeistakin asioista. 

”Söpöjen ja harmittoman oloisten eläinten suulla on helpompi puhua asioita, joita ei ehkä koskaan tulisi sanoitettua ihmishahmoille. Meistä on hienoa, jos voimme näin tarjota vertaistukea ja tilanteita joihin samastua”, Marja pohtii. 

”Haluan sarjakuvallamme kertoa, ettet ole ainoa, joka on kärsinyt elämän epäreiluudesta ja sinäkin selviät”, hän jatkaa. 

Kamala luonto saakin paljon palautetta lukijoiltaan. Yksi mieleenpainuvimmista tuli markkinoilla tavatulta naiselta, joka herkistyi ihmetellessään, kuinka elämän vaikeudet ja niistä koetut tunteet on kiteytetty niin oivallisesti sarjakuvaan.  

Nainen herkistyi ihmetellessään, miten vaikeudet ja tunteet oli kiteytetty sarjakuvaan.

Toinen ikimuistoinen palaute koski ystävänpäivän strippiä. Sarjakuvassa ilves ja kärppä pohtivat tiettyä elämänvaihetta, jossa ystäviä ei enää tule lisää, vaan vanhuus on luopumista, rakkaimpien menettämistä.  

”Kaveri vuosien takaa laittoi minulle viestin. Sarjakuva oli kolahtanut kovaa, sillä hän oli juuri hyvästellyt ystävänsä saattohoito-osastolla.” 

Saatu palaute saa myös Jarkon mietteliääksi. 

”Lukija oli surkeasti menneen vuoden päätteeksi itkenyt – ja samalla saanut voimaa – luettuaan lehdestä päivän stripin. Se on huumorisarjan tekijälle melko odottamatonta. Jos oma työ saa ihmisissä näin voimakkaita tunnereaktioita aikaan, olemme ehkä tehneet jotakin oikein.”