Kadotammeko yhteisen tajun?
Maailman onnellisin maa, maailman onnellisimmat lapset ja nuoret? Vaikka valtaosalla maamme lapsista menee hyvin, liian moni jää näkymättömäksi, koska taju yhteisestä hyvästä on sumentunut.
”Meillä aikuisilla on iso tehtävä kannustaa ja kasvattaa, mutta meistä ei ole lapsen vertaiseksi”, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo.
Lapselle ja nuorelle syrjäytyminen on nimenomaan oman vertaisryhmän puutetta, yksinäisyyttä. Sitä kokee Kurttilan mukaan joka kymmenes nuori.
Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää erityistä huomiota maahanmuuttajataustaisiin lapsiin.
”Emme riittävän hyvin osaa kotouttaa Suomeen tulijoita.”
Pitäisi enemmän puhua kaverisuhteita tukevista arkisista asioista: Mitä on yökyläily? Miksi syntymäpäiväkutsut ovat tärkeitä?
”On tärkeää, että kaikki kutsutaan ja että kutsua kunnioitetaan. On tärkeää, että lapsi pääsee kavereiden kanssa ulos, myös ilta-aikaan”, Kurttila kuvailee.
Leikkiä köyhyydellä?
Kurttila haastaa suomalaisia tunnistamaan, miksi Suomi on yksi parhaista paikoista kasvaa lapsena ja nuorena. On neuvola, päivähoito-oikeus, lastensuojelu, peruskoulu, kouluruoka ja paljon muuta.
Lapsiasiavaltuutettu herättelee yhteisen tajua.
”Tämän päivän Suomi on monta Suomea. Kokemukset erkaantuvat.”
Kurttila mainitsee esimerkiksi niin leirikoulut ja luokkaretket kuin digitaaliset oppimateriaalit. Arjessa ei ymmärretä toisen ihmisen osaa ja osattomuutta.
”Asettuu vastakkain huoltajan halu ja ryhmän todellisuus. Päättäjien tehtävä on ylläpitää yhteisen tajua.”
Vaikkapa perusopetuksen maksuttomuus on Kurttilan mukaan usein veteen piirretty viiva. Eräässä kaupungissa tietyn oppiaineen materiaalit ovat sähköisiä. Niille lapsille, joilla ei ole omaa tablettia, on tarjottu mahdollisuus tehdä läksyjä kirjastolla ennen tai jälkeen koulupäivän.
”Näin köyhyys tulee ympäristöihin, joiden pitäisi olla kaikista suojatuimpia. Leikimme köyhyydellä, kun emme ymmärrä, mitä seurauksia enemmistön päätöksillä voi olla. Riittääkö se taso, että osa lapsista opiskelee kirjastolla viikonloppuisin? Tuolloin yhdenvertaisuutta ei enää pidetä tärkeänä”, Kurttila huomauttaa.
Samaan aikaan oppimistulokset heikkenevät. Suomi on kyllä koulutuksen kärkimaita, mutta pärjäämisen korkea keskiarvo luo harhan.
”Joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea.”
Kun aikuiset huolehtivat siitä, että koulutus ei maksa ja luokkaretket ovat mahdollisia kaikille, vähennetään ulkopuolisuutta ja häpeää.
”Jos ollaan valmiita ’omasta kukkarosta’ -kulttuuriin, yhteiskunnan pitää ottaa kantaa siihen, että vähävaraisillekin nämä kustannetaan.”
Kuuluuko lapsen ääni?
Kurttilan mukaan lapsen edun ohittaminen näkyy muun muassa aukioloaikojen ja alkoholin myynnin vapauttamisessa.
”Päättäjät eivät tunnista niiden 75 000 lapsen asemaa, joille vanhempien alkoholin käyttö aiheuttaa vakavia ongelmia. Kun muu maailma rajoittaa myyntiä, Suomi menee toiseen suuntaan. Emme ajattele yhteisen tajusta vaan vapauden puheesta käsin.”
Kurttila toivoo, etteivät kiire, valtava syke ja uudistukset peittäisi alleen Suomen vahvuutta.
”Viisaus on tavanomaisissa asioissa. Suurissa uudistuksissa en kuule puhuttavan lapsiperheiden kotipalvelusta, kasvatus- ja perheneuvonnasta tai parisuhteiden tuesta. Puhutaan rakenteista, mutta ihminen on hyvin etäällä. Päättäjät eivät pysähdy miettimään, miltä peruspalvelusta karsiminen tutkimusten ja perhekokemusten valossa näyttää.”
Parhaillaan Suomessa laaditaan kansallista lapsistrategiaa, johon lapsiasiavaltuutettu odottaa hankkeiden sijaan kirkkaita uudistus- ja kehittämislinjoja.
”Otettaisiin oppia siitä, missä on oltu hyviä, kuten kotipalvelu.”
Kirkonkin ryhdistäydyttävä
Lapsiasiavaltuutetun mielestä kirkko voisi ryhdistäytyä huomaamaan lapsiperheköyhyyden omassa ympäristössään.
”Esimerkiksi sijoitettu nuori voi olla tilanteessa, jossa hän joutuu valitsemaan rippikoulun ja huvipuiston väliltä. Aina seurakunnat eivät näitä tilanteita huomaa eivätkä lapset tai perheet itse ota asiaa esille.”
Lapsen osan näkyväksi tekijänä vaikkapa kummin rooli on keskeinen.
Kurttila kiittää kirkon parisuhdetyötä. Samalla hän kummastelee, miten valtio on jättänyt nämä palvelut kirkon tehtäväksi eikä aktiivisesti takaa palveluja kaikille.
”Kun joka kahdeksas Suomeen syntyvä lapsi syntyy maahanmuuttajaäidille, kirkko ei ole tukea tarvitsevan kannalta aina se paras ympäristö. Entä miten uskottavasti kirkko voi sanoa, että perheiden kasvatus-, neuvonta- ja tukipalvelut ovat kaikille? Periaatteessa ovat, tosiasiassa eivät”, Kurttila sanoo ja viittaa perheiden ja parisuhteiden moninaisuuteen.
”Ihmiset eivät pysty vakuuttumaan, että kirkko on oikeasti heitä palvelemassa.”
Kurttila odottaa kirkon aktiivisuutta myös oman uskonnon opetuksen suhteen perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa.
”Kun syntyy paikallisia tapoja soveltaa lakia kaupunki- ja koulukohtaisesti, tilanne ei ole hyvä lapsen ja yhteisen käsityspohjan kannalta. Jos kirkko ei tunnista, että siltä vaadittaisiin nyt syvällistä otetta uskontokasvatuksessa, niin joku muu sen määrittelee. En jäisi odottamaan, että poliittiset puolueet ratkaisevat asian.”