Päätoimittaja Minna Siikaniva.
Minna Siikaniva, Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintäpäällikkö, Kirkko ja koti -lehden päätoimittaja. Kuva: Tuija Hyttinen

Usko hyvän tekemiseen

Kirkon arvot ovat usko, toivo ja rakkaus.

 Elämän kestävä perusta on armollinen Jumala. Jeesuksen lupaus tulevaisuudesta tuo toivon ja Pyhä Henki rohkaisee meitä rakastamaan toisiamme.

Kirkon arvot yhdistävät seurakunnan jäseniä. Ne ohjaavat valintojamme ja työtämme. Ne ohjaavat meitä, kun ratkaisemme pieniä ja suuria asioita. Uskomme hyvän tekemiseen.

Ihmisiä voivat järkyttää erilaiset yllättävät tapahtumat. Kirkon tekemä hyvä työ tulee esiin usein kriisitilanteissa – niin suurissa kuin pienissä. Hädän hetkellä katseet kääntyvät helpommin kirkon puoleen.

Savon ammattiopistossa sattui järkyttävä väkivallanteko lokakuun alussa. Oppilaitospastori Panu Pohjolainen oli yksi monista auttajista paikan päällä.

Hän sanoitti tehtävänsä auttajana YLE:n haastattelussa hienosti. ”Hätä on kaoottinen tilanne. Pappina ajattelen, että minun on pyrittävä luomaan rakenteita kaaokseen ja olemaan siellä, missä apua eniten tarvitaan.

Avun merkityksellisyyttä en päätä minä, vaan ihmiset, jotka ovat siinä. Se voi olla mitä tahansa jonkin hyvin pieneltä tuntuvan käytännön asian järjestämisestä suurimman inhimillisen tuskan kuulemiseen ja jakamiseen.

Tulee mieleen lupaus: en tiedä voinko auttaa, mutta ainakin lupaan, että en lähde tästä karkuun. Olen tässä ja kestän sen, mitä kerrot.”

On hyvä muistaa, että kirkko tekee jatkuvasti tärkeää työtä ihmisten auttamiseksi. Apua on tarjolla kaikille.

Kirkon ylläpitämä keskusteluapu tarjoaa mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita. Kirkko tarjoaa henkilökohtaisen keskustelun lisäksi myös vertaistukiryhmiä erilaisiin elämäntilanteisiin.

”Päivä vain ja hetki kerrallansa, 
siitä lohdutuksen aina saan. 
Mitä päivä tuokin tullessansa, 
Isä hoitaa lasta armollaan.”

Virrestä 338:1