Afrikantähden kääntöpuolella
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Afrikantähden kääntöpuolella

28.6.2017

Teksti ja kuvat: Hanna Lehto

 

Köyhyys ja aavikoituminen eivät ole ainoita Namibian haasteita. Kaikkia elinkeinoja koskettaa riippuvaisuus sateesta.

Namibialaisten slummien diakoniatyössä suurisydämiset ihmiset auttavat elämäntyökseen heikompiosaisia lähimmäisiään. Slummialueella Kabilassa, Diaconia in the City -projektin kohteessa annetaan perusopetusta lapsille ja AIDS-valistusta ja ilmaista testausta kaikenikäisille.

Keskuksella käy noin 30 vapaaehtoistyöntekijää, jotka pääosin ovat jalkautuneena slummialueille. Ainoana palkattuna työntekijänä on pastori Gerson Neliwa, joka on aloittanut työskentelyn siellä vuonna 2007.

Katuturan slummissa noin kolmasosa ihmisistä käy töissä. Moni heistä toimii vartiointitehtävissä. Kuukausiansio on 100 € luokkaa, mutta hintataso maassa ei ole paljoa Suomea edullisempi. Ihmiset elävät siis äärimmäisessä köyhyydessä.

Voisi ajatella, että ilmapiiri olisi alakuloinen ja käsilaukun ja kameran kanssa kulkeva ”turisti” saisi pelätä henkensä ja rahojensa puolesta. Kabilan kylän alueella ihmiset näyttävät kuitenkin pääosin iloisilta, musiikki soi peltihökkeleissä ja osa nuorista räplää kujilla älypuhelimiaan.

Kotikylään rahaa ja apua

Pastori Neliwan mukaan monet asukkaat ovat muuttaneet tänne harvaanasutulta maaseudulta. Kabilassa nuoriso voi viettää aikaa yhdessä ja vaikka heillä ei ole paljon mitään, heillä on toisensa. Yhteisöllisyys on vahvaa.

Vaikka slummin asukkaalla ei ole rahaa kotiin lähetettäväksi ja töitä ei monelle löydy, ei paluu maaseudulle houkuta. Kotikylässä odotetaan, että kaupungista palaava tuo rahaa ja auttaa sukulaisiaan. Kun tähän ei ole mahdollisuutta, on helpompi jäädä Kabilaan.

Katuturan alue perustettiin alun perin apartheid-politiikan tuotoksena, kun musta väestönosa pakkosiirrettiin rajatulle alueelle kaupungin laitamille. Nykyisin, vaikka asuminen on vapaata, Kabila on vakiintunut siellä asuvien kodiksi ja väestönmäärä slummialueella kasvaa jatkuvasti.

Toivot ja Martit tunnettuja

Suomi ja suomalaiset ovat Namibiassa yleisesti tunnettuja. Kadun nimissä näkyy suomalaisia nimiä kuten Toivo ya Toivo Street ja monella paikallisella on suomalainen etunimi.

Suomella ja Namibialla on pitkä yhteinen historia, joka alkoi toista sataa vuotta sitten Pohjois-Namibian ”Ambomaalle” saapuneiden lähetystyötekijöiden myötä ja jatkui Martti Ahtisaaren osallistuessa ratkaisevasti Namibian itsenäistymisprosessiin.

Namibian evankelis-luterilaisella kirkolla on 700 000 jäsentä ja 145 seurakuntaa. Se on jaettu kahteen hiippakuntaan, itäiseen ja läntiseen. Itäistä johtaa kirkon johtava piispa Shekutaamba Väinö-Väinö Nambala, ja läntistä piispa Veikko Munyika.

Piikkipensaat tappavat

Namibialla tuntui olevan kolme suurta haastetta. Köyhyyden lisäksi toinen suuri haaste on aavikoituminen. Aavikko ei Namibiassa tarkoita hiekkaerämaata, vaan piikikästä pensaikkoa. joka tappaa alleen kaiken muun kasvillisuuden ja vie elintilaa karjankasvatukselta ja maanviljelykseltä.

Pensaat ovat paha vitsaus. Ne leviävät todella aggressiivisesti ja jos pensaan katkaisee tyvestä, kasvaa tilalle entistä rehevämpi pensas. Kaskeaminenkaan ei auta, sillä siemenet säilyvät kuumuudessa ja kaskeaminen sen sijaan antaa pensaiden paremmat mahdollisuudet levitä.

Kolmas haaste on se, että kaikki elinkeinot ovat riippuvaisia sateesta. Maassa oli yli viisi vuotta lähes sateetonta aikaa ja pohjavesi ehtyi. Kun nyt viimeisen vuoden aikana on saatu sateita, maaperä on niin kovettunut, ettei vesi pysty paikoin lainkaan imeytymään siihen ja sateet aiheuttavat tulvia.

Innostus tarttuu

Kaikista näistä vaikeuksista huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia - toivon kynttilöitä loistaa siellä täällä. Ilman toivoa ei ole elämää, mutta Kabilan slummeissa nuoret jaksavat opiskella ja töitä saaneet innostavat muitakin kouluttautumaan. Ehkä vielä jossain vaiheessa koko väestö pääsee väestökirjanpidon piiriin ja paimentolaisten lapset pääsevät kouluun.

Namibia itsenäistyi vuonna 1990. Kehittyvä yhteiskunta on kuin juuri syntynyt antiloopin vasa. Aluksi sen jalat tutisevat eivätkä kanna, mutta elämänvoima ajaa eteenpäin ja on pakko nousta seisomaan.

Paljon apua siellä vielä tarvitaan, mutta kehitysapu on muuttunut luonteeltaan sellaiseksi, että kalan sijaan annetaan onki ja opetetaan kalastamaan. Yhteiskunnan oman jäsenet alkavat olla siellä jo kantavia voimia ja kehitys tuntuu jatkuvan.


Jumalan armon vapauttamat

Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokous oli koolla Jumalan armon vapauttamat -teemalla Namibian Windhoekissa, jossa kirjoittaja Hanna Lehto oli mukana yhtenä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaattina.

Afrikassa ja Aasiassa, joiden kirkot kasvavat kovaa vauhtia, ollaan vapautuksen tavoittelussa paljon konkreettisimmissa asioissa kuin teologisia tulokulmia pohtivassa Euroopassa. Vapautus tarkoittaa rauhaa ja oikeudenmukaisuutta ja rukousta niiden saamisesta.

Yleiskokouksen teema jakautui kolmeen alateemaan: Ihmiset, luomakunta ja pelastus - eivät ole kauppatavaraa. Pääpaino oli ihmisarvon luovuttamattomuudessa, mutta myös luomakunnan hoitajan vastuussa. Maailmantalous on riippuvainen yhteiskunnista ja luonnosta. Kuolleella planeetalla ei ole mahdollisuutta ihmistenkään hyvinvointiin.