Seurakunnilla ja kouluilla tiivistä yhteistyötä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Seurakunnilla ja kouluilla tiivistä yhteistyötä

28.6.2017

Teksti: Minna Siikaniva

Kuvat. EJ Seppänen

 

Suvivirsi laulettiin Savon Sanomat -Areenalla noin 1 600 koululaisen voimin kesäkuun alussa.

Suvivirsi soi! -tapahtuma oli yksi Alavan seurakunnan 50-vuotisjuhlavuoden ja reformaation merkkivuoden tapahtumista.

Tapahtuma toimi samalla kevään huipennuksena koulujen ja seurakunnan yhteistyölle. Yhtenä tausta-ajatuksena oli myös tukea lasten kotiutumista omaan seurakuntaan: he ovat tärkeitä seurakunnan jäseniä.

Tapahtuman järjestivät Alavan seurakunta ja koulut. Paikalle kokoontuivat kaikki Alavan seurakunnan alueen alakoululaiset opettajineen eli Martti Ahtisaaren, Särkiniemen, Haapaniemen, Alavan koulun, Jynkän koulun, Kristillisen koulun ja Neulamäen koulun oppilaat ja opettajat.

Videotervehdykset ja tietokilpailua

Ohjelmassa oli yhteislauluja, opettajien ja seurakunnan välinen viestikisa, tietokilpailu, koulujen videotervehdykset 50-vuotiaalle Alavan seurakunnalle sekä piispa Jari Jolkkosen tervehdys ja loppurukous. Ossi Jauhiaisen bändi huolehti musiikista. Valmisteluissa ja järjestystehtävissä toimi Alavan muita työntekijöitä ja useita vapaaehtoisia talkoolaisia.

Pastori Anu Kiviranta ja nuorisotyönohjaaja Anton Berg sekä Martti Ahtisaaren koulun oppilaat Minja Tuovinen ja Manuel Lohi toimivat juontajina.

Sää oli haasteellinen, sillä auringon lomassa satoi räntää. Taitavat juontajat onnistuivat pitämään oppilaat lämpiminä koko tilaisuuden ajan. Välillä tehtiin aaltoja ja tietokilpailun aikana vastaukset annettiin joko istuen tai seisten. Tietokilpailussa kysyttiin, kuinka monta ihmistä kuuluu Alavan seurakuntaan (noin 14 000), kuinka monta vuotta suvivirttä on laulettu (noin 300 vuotta), kuka käänsi Raamatun suomeksi ensimmäistä kertaa (Mikael Agricola).

Kannustushuudot oman koulun suorituksille videotervehdysten ja opettajien kisan aikana kaikuivat kauas. Kaikki olivat tyytyväisiä tapahtumaan ja toivoivat, että se järjestettäisiin myös tulevina vuosina.

Opettajat evästivät koululaisia kesällä erityisesti jäätelön syöntiin joko villasukat jalassa tai ilman. Lomalla kannattaa liikkua ja leikkiä. Lopussa muistutettiin, että kannattaa nauttia jokaisesta päivästä täysillä.

Kouluyhteistyö toteutuu monella tasolla

Alavan seurakunta ja Kuopion kaikki seurakunnat tekevät tiivistä kouluyhteistyötä alueensa koulujen kanssa. Alavan seurakunnasta käydään parin viikon välein pitämässä aamunavauksia kouluilla. Koulujumalanpalveluksia pidetään syksyllä lukuvuoden alkaessa, jouluna, pääsiäisenä ja keväällä lukuvuoden päättyessä. Lisäksi adventtihartaudet kuuluvat vuotuiseen ohjelmaan.

Seurakunnan työntekijöitä kutsutaan kouluille vierailemaan kohtalaisen usein.

”Esimerkiksi itse olen monesti käynyt kertomassa siitä, millaista papin työ oikein on. Aina ennen koululaisjumalanpalveluksia kanttorit käyvät kouluilla pitämässä virsitunnit, joissa lauletaan tulevan jumalanpalveluksen virsiä”, kertoo pastori Anu Kiviranta.

Nuorisotyönohjaaja Anton Berg käy Minna Canthin yläkoululla viikoittain pitämässä avointa koulupäivystystä.

”Hän viettää oppilaiden kanssa aikaa pitkällä ruokavälkällä, pelailee lautapelejä ja juttelee heidän kanssaan siitä, mikä oppilaiden mielen päällä on. Tarvetta aikuiselle kuuntelijalle on”, painottaa Kiviranta.

Neulamäen koulun oppilaille on Neulamäen kirkolla avoimet ovet tiistaisin klo 14–16 koulupäivän jälkeen. Kirkko ja koulu sijaitsevat aivan vierekkäin. Samoin yläkoulujen tukioppilastoiminnassa ja toisinaan seiskaluokkien ryhmäytyksissä seurakunta on mukana.

Alakouluikäisiä seurakunta kutsuu ilmaisiin kerhoihin koulupäivän jälkeen: sählyä, kokkausta ja monitoimikerhoja. Osa kerhoista pidetään koulun tiloissa, osa seurakunnan. Ohjaajina ovat seurakunnan ryhmänohjaajakoulutuksen saaneet nuoret ja taustalla ovat aikuiset työntekijät koko ajan läsnä ja tukena.

Opettajille Hiljaisuuden leiri

Seurakunnilla on myös paljon lapsikuoroja.  Se on oppilaille hyvä tapa viettää iltapäivää silloin, kun vanhemmat ovat vielä töissä.

”Alavan seurakunnassa järjestettiin ensimmäistä kertaa opettajille Hiljaisuuden leiri, jonka ohjelma suunniteltiin lähtijöiden kanssa yhdessä. Leirin tavoitteena oli tukea opettajien työssä jaksamista ja sitä kautta myös oppilaiden hyvinvointia. Leiri onnistui hienosti ja se tulee jossain vaiheessa samaan jatkoa”, kertoo Kiviranta.

Kouluyhteistyö toteutuu monella tasolla.

”Olemme mukana yleissivistävässä opetuksessa, koulun juhlissa, jotka liittyvät kulttuuriperinteeseen, uskonnollisissa tilaisuuksissa koulukirkoissa, sekä tuemme lasten kasvua ja hyvinvointia. Koulu järjestää muuta ohjelmaa oppilaille, jotka ovat esimerkiksi muun uskontokunnan jäseniä”, sanoo Kiviranta.