Miten kolehtirahoista päätetään?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Miten kolehtirahoista päätetään?

31.5.2017

Teksti: Kaija Vuorio

Kuva: Tuija Hyttinen

 

Kolehti on ollut osa jumalanpalvelusta alkuseurakunnan ajoista asti.

Kolehti liittyy ehtoollispöydän kattamiseen ja ehtoollisen teologiaan: se kannetaan ehtoollisen aloittavan uhrivirren aikana seurakunnan vapaaehtoisena, vastavuoroisena lahjana diakonisen huolenpidon hengessä.

Perustelut kolehdille löytyvät evankeliumeista. Jo opetuslapset saivat matkaohjeekseen huolehtia köyhistä ja sairaista, koska ”lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa”.

Kolehti ei siten ole lähtökohtaisestikaan kirkon omaa varainhankintaa, vaan kolehtivarat on käytettävä muuhun avustustoimintaan.

Valtaosan kolehtikohteista päättää kirkkohallitus ja määrää niistä seurakuntia velvoittavalla yleiskirjeellä. Se myös valvoo tilityksiä. Avustuksia jakavat yhteisöt voivat hakea kolehtikohteita kirkkohallitukselta. Hakuaika on toukokuussa.

Joistakin kolehtikohteista päättävät tuomiokapitulit. Kuopion tuomiokapituli määräsi tänä vuonna vain kahdesta hiippakunnallisesta kohteesta, joista toinen kannetaan hiippakunnan seurakuntien sekä Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon yhteishankkeiden hyväksi ja toinen seurakuntien jumalanpalvelus- ja kirkkomusiikkityön tukemiseen.

Seurakunnat päättävät vuosittain itse paristakymmenestä kohteesta. Päätöksen helpottamiseksi kirkkohallitus julkaisee kohteista suosituslistan, jolle hiippakunnat saavat lisätä oman suosituksensa. Kolehdit on suunniteltava seurakunnissa päiväkohtaisesti työkausittain.

Aivan omin päin eivät seurakunnat siis päätä kolehdeista. Paikallisetkin kohteet ovat mahdollisia, mutta seurakunnan oma toiminta kuten vaikkapa nuorisotyö on kustannettava kirkollisverolla, ei kolehdilla. Kolehti on tarkoitettu hädänalaisten auttamiseen.

Viime vuonna Kuopion seurakuntien kolehdit tuottivat yhteensä 160 000  euroa. Ihan pienistä roposista ei siis ole kyse.

Vaikka kolehtirahan varaaminen mukaan messuun kuuluu kirkolliseen yleissivistykseen, ei käteistä rahaa aina satu mukaan. Niinpä pankkikortilla maksamista jo kokeillaan pääkaupunkiseudulla. Uutuus tulee aikanaan Kuopioonkin.