Sisulla ja sinnikkyydellä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Sisulla ja sinnikkyydellä

22.2.2017

teksti ja kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Kotona on lämpöistä ja viihtyisää. Koti on Anita Pyykköselle myös työympäristö, jossa punnitaan omaishoitajan voimavarat. On kotoa poiskin päästävä.

Viisi vuotta sitten mieheni Erkki sairastui neurologiseen sairauteen ja halvaantui. Ensimmäiset viisi kuukautta hän oli sairaalahoidossa, ja päivittäin töiden jälkeen ravasin sairaalan ja kodin väliä. Nappasin pienen koiranpentumme kyytiin ja ajoin KYSiin. Kävelin raput sairaalan viidenteen kerrokseen, jotta saisin liikuntaa. Harrastuksiin ei jäänyt aikaa”, siilinjärveläinen Anita Pyykkönen muistelee.

Valvottuja öitä

Ennen miehen äkillistä sairastumista Anita oli sopinut puolen vuoden vuorotteluvapaasta. Sen alkaessa Erkki kotiutettiin. Oli aika kokeilla kotihoitoarkea pyörätuolia tarvitsevan miehen kanssa. ”Hoitohenkilökunta kyllä kyseenalaisti ja muistutti, että hoitaminen kotona vaatii koko vuorokauden. Me pärjättiin, miten pärjättiin”, Anita kuittaa.

Kun vuorotteluvapaa kaksin kotona oli eletty, Anita palasi toimistosihteerin työhönsä ja Erkki sai avustajan kuudeksi tunniksi päivässä.

”Illalla hoito oli sitten minulla. Erkin sairauden alussa hoito oli vaativampaa kuin nyt. Aamuisin minun oli mentävä töihin, olipa yö ollut millainen.”

Oma reumasairauskin verotti Anitan yöunta.

Vähitellen hiipi väsymys.

”Oli valittava joko laitoshoito ja palkkatyö tai kotihoito ja omaishoitajuus. Laitos ei ollut meille vaihtoehto.” Ratkaisun paikalla tunteet ja järkisyyt painivat.

”Uskallanko alkaa omaishoitajaksi? Miten pärjäämme taloudellisesti ja joka hetki nenäkkäin? Voinko luopua vakituisesta työstä, kun toisilla ei ole edes työtä eikä uutta palkattaisi tilalleni?”

Vastuuta viikosta toiseen

Neljä vuotta Anita on hoitanut miestään. Arjessa riittää joka päiväksi jotain tähdellistä. Kotipalvelu käy pesemässä Erkin ja ottaa verikokeita. Erkillä on pari kertaa viikossa kuntoutus ja joka toinen viikko toimintaterapeutti käy kotona. Kahtena päivänä viikosta Anita käy liikuntaryhmässä ja joka toinen viikko omaishoitajaryhmässä. Vastikään pariskunta ajoi invataksilla apuvälinepalveluun testaamaan sähköpyörätuolia.

Aamuisin Anita ajaa Erkin parran ja auttaa pukemisessa. Vaimo valmistelee miehelleen ruuan ja lääkkeet. Erkki nauttii ne letkun kautta, koska halvaus vei kyvyn niellä. Kun on aikaa, Erkki pystyy kotona liikkumaan ja pukemaan itse.

”Hoitaminen ei nyt enää ole fyysisesti raskasta, koska Erkki on kuntoutunut hyvin.”

Työn raskaat puolet ovat henkisiä.

”Kun toinen on noin sairas, vastuu hänestä on ylläni koko ajan. Joudun tekemään kaikki päätökset. Vaikka Erkki puhuu, hän ei juuri ota kantaa, vaan jättää päätöksenteon minulle. Minä sitten suodatan vastaukset muille auttajille.”

”Välillä tuntuu, että Erkin ja minun suhde ei ole enää puolisosuhde vaan hoidettavan ja hoitajan suhde.”

”Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Joskus pienetkin asiat ärsyttävät, kuten se ettei miehen kenkää saa istumaan jalkaan.”

Harmittaa, että omaishoitajan työn arvostus ei näy palkkiossa.

”Minä saan nettona noin 470 euroa. Omaishoito sitoo paljon ja tuo paljon vastuuta toisesta. Siihen nähden palkkio on pieni.”

Puoliso ei ole Anitan ainut hoidettava.

”Parhaillaan saattohoidan äitiäni. Hoidan hänen laskujaan ja muita asioita. Olen siten hänenkin omaishoitajansa.”

Tärkeät henkireiät

Vapaa-ajalla ei tule käytyä missään yhdessä, mitä nyt joskus pesä- ja jalkapallopelissä.

”Konserttiin tai teatteriin olisi kiva mennä, mutta sairauden takia Erkki joutuu rykimään kuuluvasti. Ei teatterissa voi sellaista”, Anita sanoo.

Sosiaalinen paine rajaa yhteistä tekemistä kodin ulkopuolella.

Anita on aina viihtynyt kotona. Ystävyyssuhteet eivät ole olleet tiiviitä. Toisia omaishoitajia hän kyllä näkee mielellään seurakunnan ja Punaisen Ristin järjestämässä omaishoitajien ryhmässä.

”Ryhmässä käsitellään eri aiheita. Minulle on hyvä tavata toisia, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Me ymmärrämme toisiamme. Tekee hyvää päästä kotoa pois. Meitä on kyllä melko vähän. Mikseivät kaikki omaishoitajat käy ryhmässä?”

Omat aikuiset pojat ja heidän pienet lapsensa tuovat virkeyttä myös hoitotyöhön. Kodin ilopillerinä kipittää Ida-koira.

”Päivittäin käyn koiran kanssa lyhyen ja pitkän lenkin. Se on minulle tärkeä hengähdystauko. Tuuletan ajatuksia ja haaveilen.”

Eniten haaveissa elävät matkat.

”Kun minulla on syksyllä viikko täysin omaa aikaa, lennän lämpimään. Pääsen irti arjesta, ja pää nollautuu. Viimeksi olin poikien perheiden kanssa Kreetalla.”

Omaishoitajan kuukausittaiset kolmen vuorokauden vapaat Anita usein niputtaa reilun viikon jaksoiksi. Sen pidempiä lomia ei ole.

On mentävä näin

Mikä omaishoitajan tehtävässä on Anitalle tärkeintä?

”Se että jaksaisin pitää Erkin kotona. Että itse jaksaisin ja että hän pysyisi nykyisen kuntoisena.”

”Ihaillen seurasin julkisuudesta Nina Mikkosen elämää. Hänen miehensä sairasti samaa sairautta kuin Erkki, ja heillä oli vielä kouluikäiset pojatkin. Hän jaksoi hoitaa puolisonsa loppuun asti. Pitää minunkin jaksaa”, Anita sanoo päättäväisesti.

”Menen eteenpäin sisulla ja sinnikkyydellä. Ei ole vaihtoehtoja, on vain mentävä näin.”