Synti saa tallaamaan ihmisten ja luonnon yli
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Synti saa tallaamaan ihmisten ja luonnon yli

22.2.2017

Kaarina Heiskanen

Evoluutiobiologi ja kuvataiteilija arvioivat, että ahneus on tämän ajan synneistä suurin. Pastori puolestaan sanoo, että synti sokaisee meidät niin, että näemme kaiken väärässä valossa, rakkaudenkin.

Lemmikin omistaja väittää tietävänsä, että eläin kokee syyllisyyttä.

”Eläin ei tee syntiä, vaikka näyttäisikin ihmisen silmissä syylliseltä ja tietäisi toimineensa vastoin isännän asettamia rajoja”, sanoo ekologian ja evoluutiobiologian professori Anneli Hoikkala Jyväskylän yliopistosta.

Eläin toimii viettiensä ja vaistojensa varassa. Ihminen tiedostaa hyvän ja pahan, eläimelle ei ole pahaa mikään. Ei edes itsekkyys, kuten oman ja jälkeläisten vatsan täyttäminen syömällä toisia eläimiä.

”Koko eliökunnassa on itsekkyyttä, elämä on itsensä ja omien jälkeläisten puolesta taistelua. Ihmisen ja muun eläinkunnan välinen raja kulkee siinä, että ihmisen tietoisuus on voimakkaampi. Sen vuoksi myös vastuun ja vääristä teoista aiheutuvan syyllisyyden tulisi vaikuttaa toimintaamme voimakkaammin”, Hoikkala sanoo.

Synti, ja varsinkin perisynti, ovat Hoikkalan korvissa kovia sanoja.

”Puhuisin mieluummin siitä, että ihminen tuntee tehneensä pahaa ja tuntee siitä syyllisyyttä. Perisynti on hirveä sana, se kuulostaa joltain sellaiselta, jota kukaan ei voi koskaan antaa anteeksi.”

Ahneuden tuhoava voima

Katolinen kirkko listasi keskiajalla seitsemän kuolemansyntiä. Ne ovat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Tämän hetken vaarallisimpana syntinä Anneli Hoikkala pitää ahneutta.

”Ahneus voi vaikuttaa koko eliökunnan tulevaisuuteen ja ihmiskunnan tulevaisuuteen siinä samassa”.

Silloin kun ihminen taisteli ruoasta muiden eläinten lailla, itsekkyys on säilyttänyt elämää.

”Nyt me keräämme enemmän ja enemmän turhaa tavaraa, joka ei ylläpidä elämää. Monet kuolemansynneistä ovat pieninä määrinä positiivisia. Kun ne kasvavat suuriin mittoihin, ne ovat tuhoisia.”

Oman suvun ja yhteisön suojeleminen on selkäytimessä sekä ihmisillä että eläimillä. Monet eläinlajit tunnistavat sukulaisensa ja suosivat sekä hoivaavat niitä ja tulevat näin suosineeksi omia geenejään. Ihmisen pitäisi pystyä toimimaan toisin.

”Ihminen voi tuntea syyllisyyttä siitä, että kahmii itselleen liikaa samalla, kun toiset näkevät nälkää. Eläin ei tunne näin. Ihmiselle tyypillinen tietoisuus tuo mukanaan myös vastuuntuntoa lajitovereista, jotka eivät ole omaa heimoa.”

Ihmisen pitäisi siis olla kuulematta itsekkään geeninsä kuiskintaa ja auttaa hätää kärsiviä yli sukulaisuus- ja heimorajojen.

Synti johdattaa Jumalan luo

Anneli Hoikkalan mielestä toisen ihmisen loukkaaminen on synnillinen teko, jos tätä termiä haluaa käyttää.

”Se että tekee toiselle pahoja asioita, vie toiselta pois jotain – itsekkyyttähän se on.”

Synnintunto on Hoikkalan mielestä hyvä silloin, kun se estää tekemästä huonoja ja vääriä asioita. Toisaalta se voi myös lamaannuttaa ja masentaa herkkää ihmistä.

Luterilainen oppi sanoo, että synti erottaa ihmisen Jumalasta. Runoilija Pentti Saarikoski murjaisi, että päinvastoin: synti yhdistää ihmisen Jumalaan. Jos ei syntiä ja synnintuntoa ole, ei ole tarvetta anteeksiannolle eikä armolle.

”Tuohan kuulostaakin aika hyvältä. Moni kääntyy uskonnollisuuteen, jos tuntee tehneensä pahaa ja tarvitsee anteeksiantoa.”

Luonto ei tee syntiä

Jyväskyläläinen kuvataitelija Jussi Heikkilä kuvaa teoksissaan usein luontoa ja sitä, miten ihmisen toiminta vaikuttaa luontoon. Heikkilä näkee luonnossa synnin jäljet.

”Runoilija Dantea lainaten: pahin luontoa kohtaan tehty synti on ahneus, josta rönsyävät muut tuhoisat synnit. Luonnonvarojen riistäminen on ahneuden syntiä: merien saastuttaminen, mineraalien louhiminen, joka aiheuttaa ympäristön saastumista, ihmisten riistäminen ja alipalkkaus.”

Synnin seuraukset näkyvät yleisenä huonovointisuutena, niin luonnon kuin ihmisen. Myös ilmastonmuutos on Heikkilän mukaan seurausta ahneudesta. Siitä puhuttiin jo 1950–60-luvuilla, mutta varoituksia ei otettu vakavasti.

”Nyt näemme, miten nopeasti ikävä kehitys kulkee.”

Kun ilmastonmuutosta ei otettu vakavissaan, niin ehkä kyseessä oli välinpitämättömyys ja hengen velttouden synti? Sama, joka on saanut meidät huolettomina kippaamaan jätteitä mereen, syvänteisiin, joista ne eivät vastaan tule. Viime aikoina olemme havahtuneet valtaisaan mikromuovin määrään, joka keräytyy ravintoketjuun.

”On ajateltu, että pois silmistä, pois mielestä. Se on vaarallista ajattelua.”

Luonto ei Heikkilän mukaan tee syntiä. Ei edes se Papua-Uudessa-Guineassa asuva lavastajalintu, joka kerää maanisesti sinisiä esineitä koristellakseen niillä pesäänsä.

”En kutsu sitä ahneudeksi. Eikä se ole itsekkyyttä, että leijona raatelee saaliinsa. Jos eläin ei saalista enemmän, kuin mitä tarvitsee elättääkseen itsensä ja poikasensa, se ei ole ahneutta eikä syntiä.”

Kilvoittelu ahneutta vastaan

Heikkilä uskoo, että ihminen voi korjata ahneuden seuraukset.

”Voi korjata, kun on olematta ahne! Se edellyttää oikean ja väärän teon pohtimista ja erottamista toisistaan. Mitä enemmän asiaa pohdiskelee, sitä enemmän asia ihmiselle avautuu.”

Pohdinnan ja mietiskelyn kautta ihminen saa sisäisen varmuuden, joka auttaa kilvoittelussa ahneutta vastaan. Hiljentyminen auttaa ja edistää myötätuntoista asennetta ihmisiä, eläimiä ja luontoa kohtaan.

Taideteoksissaan Heikkilä haluaa tuoda esille sitä, miten väärin ja kohtuuttomasti ihminen käsittelee lajikumppaneitaan, eläimiä, metsiä ja meriä.

”Haluan herättää ihmiset näkemään väärinkäytön. Olen toki itsekin siihen syyllinen, enkä voi vapauttaa itseäni siitä.”

Ilon ja rakkauden vastakohta

Pastori Minna Korhosen mukaan media ja kielipeli ovat tehneet synnistä kiehtovan ja voittavan voiman. Sanaparsi ”syntisen hyvä” yrittää yhdistää magneettien toisiaan hylkiviä kylkiä yhteen.

”Synti on tuhoavaa heikkoutta ja vahvuuden illuusiota. Synti erottaa ja eristää ihmisen Jumalasta, toisista ihmisistä ja jopa omasta itsestään. Synti on ilon ja rakkauden vastakohta”, Korhonen sanoo.

Kristinusko puhuu perisynnistä ja tekosynneistä. Perisynti on ihmisen olemuksessa. Se kattaa kaikki ihmiset ja ihmisen teot, hyvätkin teot.

”Vaikka ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi, perisynti vääristää meidät alkuperäisen tarkoituksen irvikuvaksi. Ihminen tosin kykenee hyvään, mutta suhteessa Jumalaan se hyvyys on vajavaista.”

Pahuus kumpuaa perisynnistä

Katolinen kirkko päivitti perisyntien listan vuonna 2008.
Listaan kuuluvat ympäristön saastuttaminen, geenimanipulaatio, ylenpalttisen vaurauden kerääminen, köyhyyden
aiheuttaminen, huumekauppa ja huumeiden käyttö, moraalisesti kyseenalaiset kokeilut ja ihmisten perusoikeuksien
rikkominen.

Laadimme mielellämme syntilistoja. Samalla unohdamme, että kaikki tekosynnit aiheutuvat yhdestä juuresta – perisynnistä. Synti on vakavampaa kuin ärsyttävä teko.

”Listojen avulla toiset ihmiset voi laittaa blokkeihin ja erotella hyväksytyt hyljeksityistä. Listat vievät harhaan ja unohtavat, mistä väärä teko kumpuaa.”

Korhosen mukaan tämän päivän tuomittavaksi teoksi on nostettu muun muassa se, että ihminen ei huolehdi itsestään vaan ”päästää itsensä” lössähtämään.

”Ehkä emme kestä heikkoutta vaan hypetämme ihmisen voimaa.”

Korhosen mielestä nykyajan suurin synti ei ole heikko lihaskunto vaan rakkauden puute.

”Synnin vuoksi emme tunnista oikeata rakkautta. Rakkaus on pelottomuutta ja lempeyttä yhtä aikaa. Se on voimaa, itsenäisyyttä ja hyvyyttä, joka suurimmillaan antaa itsensä.”

Synnintunto kääntää kelkan

Synti vie kauemmas Jumalasta ja saa ihmisen tuntemaan itsensä kaikkivoipaiseksi. Synnintunto kääntää kelkan toiseen suuntaan. Onko meillä synnintunnon puute?

”Ei ole. Ihmistä syyllistetään nykyään kaikesta. Emme vain tunnista epämääräistä syyllisyyttä ja ahdistusta synnintunnoksi”, Korhonen selvittää.

Synnintuntoon liittyvät katumus ja epätoivo omista teoista tai elämäntavasta sekä tarve tehdä elämänmuutos.

”Maallistuneessa yhteiskunnassa kukaan ei osaa neuvoa, mitä pitäisi tehdä, jos synnintunto herää. Ei tiedetä, minne synnintunto ajaa: Kristuksen luo. Syntisiä olemme aina, mutta synnintuntoon Kristus tarjoaa armoa, parannuksentekoa ja vapautta.”

Synnintunnon herääminen ja syntien anteeksisaaminen on hoitava prosessi. Sen kautta ihminen tajuaa asemansa.

”Tämmöinen olen. Minun ei tarvitse tuijottaa syntisyyteeni vaan Jeesukseen, joka on armollinen.  Tarvitsemme Jumalaa, mutta myös toisiamme, ettemme lannistuisi, vaan näkisimme synnistä huolimatta iloa, kauneutta ja rakkautta ympärillämme. Emme ole niin oma­varaisia kuin kuvittelemme.”