Kohti parempaa huomista
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Kohti parempaa huomista

30.11.2016

Teksti: Heli Haring

Kuopiolaisella Karilla on takanaan viinanhuuruisia vuosia. Viime kesänä tuli piste, jossa piti päättää juoko itsensä hengiltä vai raitistuuko.

Kari kertoo, että alkoholi on ollut tuttu kaveri ihan nuoruusvuosista saakka.

”Ensimmäiset kokeilut tuli tehtyä jo 12-vuotiaana. Menin kuitenkin aika nuorella iällä töihin ja se varmasti esti luisumasta täydelliseen juomiskierteeseen”, Kari pohtii.

Vakituinen työ, avioliitto ja neljä lasta. Asiat hyvin ja puitteet kunnossa. Paitsi ettei ollut. Pullon henki nimittäin houkutteli Karia pauloihinsa – milloin enemmän, milloin vähemmän.

Se tavallinen tarina

”Homma repesi käsistä muutama vuosi sitten, kun meille tuli vaimon kanssa avioero. Viinahan se oli eronkin suurin syy. Ja eron tuskaan piti tietysti juoda lisää.”

Sovittiin, että lapset ovat joka toinen viikonloppu Karin luona. Järjestely toimikin aikansa. Pian Karin elämässä tuli kuitenkin seuraava takapakki.

”Melko pian eron jälkeen silloinen työnantajani ilmoitti, että koko firma lopettaa toimintansa ja kaikki työntekijät irtisanotaan.”

”Olin tuolloin ollut kaksikymmentä vuotta vakituisessa työsuhteessa. Ottihan se koville.”

Kun työt sitten loppuivat, alkoi Karilla kahdeksan kuukauden juomaputki.

”Lasten tapaamiset menivät mönkään. En halunnut enkä pystynyt olemaan lasteni kanssa. Yritin kyllä tavata heitä, mutta krapulapäissäni en ollut parasta mahdollista seuraa. Tilanteet eivät olleet mukavia kenellekään.”

Kari käväisi aika ajoin katkolla, mutta repsahti pian taas takaisin kosteille poluille.

”Ero, työttömyys ja juomaputki. Yrityksiä ryhdistäytyä ja retkahduksia pullon äärelle. Näitä samanlaisia tarinoita taitaa olla Suomi pullollaan”, Kari arvelee.

Retkahduksesta toiseen

Lopulta Karin hyvä ystävä puuttui peliin ja vei Karin päihdekuntoutukseen. Siellä tuli tutuksi myös Kehittämiskeskus Tyynelän Erityisesti isä -projekti, johon Kari pääsi mukaan. Projektin tarkoituksena oli vahvistaa päihteitä käyttävän isän vanhemmuutta ja tukea kuntoutumista.

”Pääsin viikoittain keskustelemaan projektikoordinaattori Kaisa Ovaskaisen kanssa. Siitä on ollut todella suuri apu.”

”Oikein odotin tapaamisia. Puhuimme paljon muustakin kuin lapsista ja vanhemmuudesta. Minun ei ole helppoa kertoa asioistani ihan kenelle tahansa, mutta Kaisalle oli.”

Paljon tukea Kari koki saavansa myös projektin ryhmätapaamisista.

”Kävimme muun muassa keilaamassa ja makkaranpaistolla, samalla tuli juteltua syntyjä syviä. Ryhmätapaamisia olisin kaivannut enemmänkin, mutta porukka vähäni. Monet häpeävät alkoholismiaan eivätkä halua puhua siitä.”

Kuopion Päihdepalvelusäätiön ja Tyynelän projektin tuella Kari pysyi raittiina vuoden päivät. Hän ehti myös aloittaa kouluttautumisen uuteen ammattiin.

”Viime vuoden syksynä tuli ensimmäinen retkahdus ja Kaisan tapaamiset alkoivat jäädä. Keksin aina tekosyitä sille, miksi en voi tulla.”

”Ei muuta kuin takaisin katkolle. Onneksi Kaisa tuli sinne minua tervehtimään ja tapaamiset aloitettiin uudelleen.”

Vaakalaudalla koko elämä

Keväällä Kari sortui taas pullon houkutukseen.

”Olin ruokakaupassa ja kuljin kaljahyllyn ohi. Ajattelin, että kyllähän minä muutaman voin ottaa, kun olen kuitenkin ollut aika pitkään kuivilla. Kuvittelin, että pystyn hallitsemaan tilanteen. Eipä onnistunut.”

Elokuussa oltiin jo siinä pisteessä, että asunto oli menossa alta. Välit ex-vaimon kanssa olivat viileät eikä lasten tapaamisia voinut ajatellakaan.

”Minulla oli enää kaksi vaihtoehtoa: joko juon itseni hengiltä tai raitistun kokonaan.”

Karia hirvitti myös se, millaiseen tilanteeseen hän oli pistänyt omat lapsensa.

”Vanhin lapseni on jo täysi-ikäinen ja hänellä oli kova huoli isästä. Hän keksi milloin mitäkin syitä, että pääsi katsomaan olenko minä edes hengissä enää. Eihän lapsen kuulu olla huolissaan vanhemmastaan, vaan toisin päin. Tämä painaa minua vieläkin.”

Kari hakeutui taas kerran päihdekuntoutukseen ja teki päätöksensä.

”Minun kohdallani täysraittius on ainoa vaihtoehto. Ilmeisesti minun oli ensin mentävä ihan pohjalle ennen kuin asiat menivät jakeluun.”

Uusille poluille

Karin solmuun mennyt elämä alkoi selkiintyä askel kerrallaan. Asuntoasia järjestyi niin, että hän pääsee pian muuttamaan lähemmäksi lapsiaan. Koulun kanssa on sovittu, että Kari voi jatkaa opintojaan vuodenvaihteen jälkeen.

Erityisesti isä -projekti päättyi ainakin tältä erää, mutta Kari voi ottaa Kaisaan yhteyttä, jos siltä tuntuu.

”Myös Päihdepalvelusäätiöstä ja sosiaalitoimesta olen saanut valtavasti tukea ja sydämellistä kohtelua. Siitä olen hyvin kiitollinen.”

Ja tietysti se kaikkein tärkein.

”Toiveissa on, että lasten tapaamiset lähtevät rullaamaan lähiaikoina taas normaalisti.”

”Olisi hienoa, jos voisin tulevan joulun viettää yhdessä lasten ja ex-vaimon kanssa. Se olisi paras joululahja.”

Haastateltavan nimi on muutettu.