Virsitorstai laulua täynnä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Arkisto

Virsitorstai laulua täynnä

28.9.2016

Teksti: Minna Siikaniva

Kuva: Tuija Hyttinen

 

Virsikirjan lisävihko on kokoelma, joka täydentää nykyistä virsikirjaa. Virsitorstaina 13.10. tutustutaan uusiin virsiin.

Uudet virret ovat saatavina erillisenä vihkona tai uudessa virsikirjassa, johon sisältyy nykyisen virsikirjan lisäksi myös lisävihko.

Lisävihkoa valmisteltiin vuodesta 2011 ja kirkolliskokous hyväksyi sen marraskuussa 2015. Kirkkohallituksen nimittämän suomenkielisen työryhmän puheenjohtajana toimi Puijon seurakunnan kirkkoherra Jaana Marjanen. Kuopiosta mukana on ollut myös professori Erkki Tuppurainen.

Marjanen kertoo, että koko prosessi oli innostava ja työryhmän asiantuntemus laajaa.

”Tuntuu hyvältä, että lisävihko on herättänyt paljon kiinnostusta jo nyt.”

Hänen yksi lempivirtensä lisävihkosta on 970, joka tuli lisävihkoon aivan viime vaiheessa Norjan kirkon uudesta virsikirjasta. 

”Se on pieni kehtolaulu ja sellaisena aivan uutta suomalaisessa virsikirjassa. Tytti Issakaisen herkässä suomennoksessa on aavistus joulun sanomaa”, Marjanen sanoo.

Piispa Jari Jolkkonen kutsuu kaikkia seurakuntia yhteiseen Virsitorstai laulua täynnä
-tempaukseen. Ideana on, että jokainen Kuopion hiippakunnan seurakunta järjestäisi 13.10. yhteislaulutilaisuuden, joka omistetaan lisävihkon virsille. Virsikirjan lisävihkon 79 virttä kutsuvat sekä perinteisiin että uudentyyppisiin musiikillisiin maailmoihin.

Virsikirjan lisävihkot otetaan virallisesti käyttöön 1. adventtina 2016. Nyt voi jo tutustua lisävihkoon ja opetella uusia lauluja. On erityisen tärkeää, että uusia virsiä pidetään mahdollisimman paljon esillä seurakunnissa. Virsitorstait järjestetään samanaikaisesti seitsemässä kirkossa Kuopion seurakuntien alueella yhteistyössä Taideyliopiston kirkkomusiikin opiskelijoiden kanssa.

 


Virsitorstait 13.10. klo 18 Kuopion seurakuntien alueella:

Tuomiokirkko, Alavan kirkko, Kallaveden kirkko, Pyhän Johanneksen kirkko, Puijon kirkko, Riistaveden kirkko, Juankosken seurakuntatalo

Siilinjärvellä 13.10. klo 19:

Siilinjärven kirkossa yhteislaulutilaisuus.

Muut tilaisuudet:

Koulusta kajahtaa virsi!!! – virsipäivän tapahtuma koululaisille Kallaveden kirkossa to 13.10. klo 10.

Ke 26.10. virsi-ilta Nilsiän srk-kodilla klo 18.

Lisävihkovirsien opettelu huipentuu adventtiaattona 26.11.2016 klo 10 Puijon kirkossa pidettävään lisävihkomaratoniin, jossa lauletaan kaikki laulut läpi.

Mukana lisävihkon valmistelutyöryhmän jäsenistä Anna-Mari Kaskinen, Erkki Tuppurainen ja Jaana Marjanen.