Turvallisin käsi päällä maan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Turvallisin käsi päällä maan

27.11.2019

Teksti: Heli Haring

Kuva: Tuija Hyttinen

Olli Seppänen luennoi siitä, kuinka Jumalan suojeleva käsi on historian saatossa ollut Suomen yllä. Saman suojeluksen Seppänen on saanut kokea myös omassa elämässään.

Talvisodan ihme. Jatkosodan torjuntavoitto. Nuo ovat suomalaisten mieliin iskostuneita lauseita, jotka nousevat esiin erityisesti aina itsenäisyyspäivänä. 

”Ne eivät ole pelkästään hienolta kuulostavia sanoja, jotka kohottavat isänmaallista henkeä. Mitä enemmän olen Suomen historiaan perehtynyt, sitä vahvemmin uskon, että Jumala on aivan erityisellä tavalla suojellut maatamme sotien aikana”, kuopiolainen Olli Seppänen kertoo.

Seppänen on ilmavoimista eläkkeelle jäänyt hävittäjälentäjä ja ilmataisteluopettaja, joka on pikkupojasta alkaen ollut myös intohimoinen historian harrastaja.

Nykyään hän toimii Kansan Raamattuseuran Koulutuspalvelujen kouluttajana ja käy muiden aiheiden ohella luennoimassa paljon muun muassa Suomen sotahistoriasta.

Tässä auttoi Herra

Joulukuussa 1939 silloinen presidentti Kyösti Kallio piti kansalle rohkaisevan radiopuheen, jonka päätteeksi hänen Kaisa-puolisonsa kehotti kaikkia suomalaisia rukoilemaan maan puolesta.

”Olen kuullut eri puolilta Suomea hyvin samankaltaisista tilanteista, joissa ihmisiä on kerääntynyt paikalliseen kauppaan kuuntelemaan radiopuhetta ja lopuksi kaikki ovat menneet polvilleen, itkeneet ja rukoilleet Herraa avuksi.”

Puhetta seuranneena päivänä suurempi ja tulivoimaltaan ylivoimainen vihollinen saatiin kuin ihmeen kaupalla pysäytettyä ja perääntymään Pelkosenniemen taistelussa.

”Taistelupäivän aamuna satoi vielä vettä ja räntää, mutta päivän mittaan pakkanen kiristyi -40 asteeseen. Olosuhteiden poikkeuksellinen muutos lamautti hyökkääjää ratkaisevasti. Aika ihmeellistä, vai mitä?”

Pelkosenniemellä tapahtui muitakin ”ihmeiksi” luokiteltavia asioita, jotka edesauttoivat neuvostojoukkojen pysäyttämistä. Näistä asioista Seppänen kertoo luennoillaan.

”Käytännön työn tekivät suuresti arvostamani rintamamiehet ja -naiset. Mutta kun puolustustahto ja -taito yhdistyi rukouksen voimaan, siitä syntyi todellinen talvisodan ihme.”

Seppänen on pannut ilokseen merkille, että sodanaikaisista ihmeistä kertoville luennoille on kasvava kysyntä – ja nimenomaan nuorten aikuisten keskuudessa.

”Olin taannoin puhumassa aiheesta Itä-Suomen yliopiston vapaaehtoisessa iltatilaisuudessa ja nuoret tulivat esitelmäni jälkeen kertomaan, etteivät olleet aikaisemmin kuulleet tällaisesta ja halusivat tietää lisää.” 

Riittämättömyyden taakka

Seppänen on lähtöisin Oulusta. Lapsuuskodissa riitti vilskettä, sillä perheessä oli kahdeksan lasta.

”Minulla oli hyvä lapsuus, mutta sitä varjosti isän kaksijakoisuus. Hän oli toisaalta hyvin kannustava, toisaalta taas erittäin ankara”, Seppänen kuvailee.

”Meillä oli tiukat säännöt, joiden ylittämisen kyllä tunsi nahoissaan. Hyväksyntä piti ansaita.” 

Pitkälle aikuisuuteen saakka Seppäsellä oli voimakas pärjäämisen pakko. Kaikki oli tehtävä niin hyvin kuin pystyi, mutta välttämättä sekään ei riittänyt itselle.

”Sellainen on aika raskasta elämää. Jossain vaiheessa huomasin, etten osannut lainkaan iloita omasta pärjäämisestäni. Olin unelma-ammatissani lentäjänä ja etenin urallani, mutta se ei tuntunut miltään.”

Solmu alkoi vähitellen aueta, kun Seppänen tutustui erääseen diakoni-psykoterapeuttiin.

”Hän auttoi näkemään, että minulla on lupa olla olemassa ihan sellaisena kuin olen. Hyväksyntää ei tarvitse ansaita hienoilla suorituksilla.”

Oman elämän ihme

Kipuilu olemisen tyhjyyden kanssa johdatti Seppäsen myös Raamatun äärelle. Tosin sitä hän luki aluksi vaimoltaan salaa.

”Ajattelin, että se on heikkouden merkki, kun aikuinen mies turvautuu Raamattuun. En halunnut näyttäytyä heikkona vaimoni silmissä.”

Henkilökohtaisen elämänkriisin lisäksi uskonprosessia joudutti myös oman lapsen vakava sairastuminen.

”Ennusteet olivat synkkiä ja pojan odotettiin kuolevan. Minulle tuli tunne, ettei elämä ole mitenkään hallinnassani. Se pisti polvilleen.”

Vastoin lääkäreiden oletuksia poika selvisi, ja on nykyään onnellinen perheenisä.

”Sitä pidän yhtenä oman elämäni ihmeistä. Uskon vahvasti, että kyse oli Jumalan suojeluksesta.”

Lopullisesti Seppäsen usko sinetöityi eräässä helluntaiseurakunnan kokouksessa, johon hän oli mainoksen houkuttelemana mennyt.

”Ihmisiä, jotka toivoivat puolestansa rukoiltavan, pyydettiin nousemaan ylös. Nousin, enkä tippaakaan välittänyt, vaikka kaikki näkivät.”

”Kotiin palattuani kerroin vaimolle, että nyt minulla on rauha.”

Kiitollinen mieli

Seppänen kertoo, että hänellä on vankka luterilainen identiteetti. Se on vapauttanut hänet toimimaan sujuvasti myös muiden suuntausten kanssa. 

”Käyn paljon puhumassa muuallakin kuin luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Kannatan lämpimästi ekumeniaa.”

Puhujana Seppänen ei halua olla auktoriteetti, joka julistaa sitä yhtä ainoaa oikeaa kaavaa olla kristitty. 

”Luotan, että ihminen itse kyllä löytää Jumalan sanan äärellä ja rukoillen oikean tien, jos niin haluaa.”

Nykyään Seppänen jo osaa arvostaa saavutuksiaan ja olla kiitollinen monista asioista.

”Tietysti tunnen syvää kiitollisuutta perheestäni ja siitä, että olen saanut palvella eri tehtävissä – ensin ilmavoimissa ja nyt Kansan Raamattuseurassa.”

”Päällimmäisenä kaikista on kiitollisuus siitä, että Jumala on ollut minulle niin armollinen. Tietyissä elämänvaiheissa olen ollut uskoton Jumalalle, mutta Hän on aina ollut uskollinen minulle.”