Kyösti Kallio viitoitti kansalle uskoa Jumalaan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Ajankohtaista

Kyösti Kallio viitoitti kansalle uskoa Jumalaan

27.11.2019

Teksti: Janne Könönen

Kuva: SA-kuva

Kansalle puhui itsenäisyyspäivänä 1939 hauras, mutta tulevaisuudenuskoinen presidentti. Kyösti Kallio vahvisti talvisodassa sairaanakin uskoa Jumalan johdatukseen. 

Oli joulukuun kuudes 1939. Moni suomalainen nousi tuona aamuna vuoteestaan miettien, oliko juuri herännyt Suomen viimeiseen itsenäisyyspäivään.

Talvisotaa käytiin tuolloin seitsemättä päivää. Kannaksella oli vetäydytty suojajoukkojen viivyttäessä venäläisiä. Neuvostoilmavoimat olivat pommittaneet maata ankarasti. Itsenäisyyspäivänä Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa pääasemaa vastaan ja Raatteen tiellä viholliskolonnat kiemurtelivat eteenpäin katkaistakseen Suomen kahtia. Satoja ihmisiä oli kuollut.

Yleisötilaisuudet oli ilmavaaran vuoksi kielletty ja presidentti oli peruuttanut linnan juhlat.

Monissa kodeissa ja korsuissa itsenäisyyspäivästä muistuttivat vain siniristiliput ja Yleisradio. Radiot avattiin, kun tiedettiin presidentti Kyösti Kallion puhuvan kansalle. 

Lähetyksen rahinan seasta erottui Kallion hauras ääni. Presidentti ei kuulostanut sairauden heikentämänäkään ponnettomalta, vaan hillityn itsevarmalta.

Huono potilas

Edelliset puolitoista vuotta olivat olleet yhtä suurta kärsimystä pitkään hyväkuntoisena pysyneelle Kyösti Kalliolle. Yli 65-vuotiaan poliitikon terveys oli alkanut reistailla huhtikuussa 1938.

Presidentti oli saanut keuhkoveritulpan. Vastoin lääkärien määräystä hän oli kieltäytynyt pitkästä levosta. Tehtävissään sinnitellyt Kallio poti pitkään influenssaa. Hänen ja vaimonsa Kaisan vanhin tytär Vieno menehtyi tuberkuloosiin syksyllä 1938 vain 35-vuotiaana. 

Dosentti Pauli Soisalo paranteli pistoksin jatkuvasti huonovointista potilasta. Loppusyksy 1938 sujuikin kohtuullisesti, mutta tammikuun lopulla 1939 Kallio sai yöllä presidentinlinnassa vakavan sydäninfarktin. Vastaan hangoittelevalle potilaalle kerrottiin hänen käyneen ”kuoleman porteilla”.

Osa talven presidentinesittelyistä pidettiin Kallion maatessa vuoteellaan. Presidentti ei kyennyt lukemaan tekstiä tai kohottamaan käsiään itse.

Idänuhka kasvaa

Vaikka terveyssyistä virasta luopuminen oli tuohon aikaan harvinaista, lähipiiri pohti sitäkin mahdollisuutta. Presidentti kieltäytyi siitä ja vetäytyi kesällä 1939 Gösta Serlachiuksen piilopirttiin Vilppulaan toipumaan. Sieltä hän ilmestyi jotakuinkin tolpillaan Helsinkiin elokuun puolivälissä.

Työkykyä olisi tarvittu vieläkin enemmän kuin sitä oli. Koko Kallion sairastelun ajan Neuvostoliitto oli viestittänyt pitävänsä todennäköisenä valtaansa vahvistavan Hitlerin Saksan hyökkäystä alueelleen Suomen kautta.

Vain viikko presidentin töihin paluun jälkeen Stalin ja Hitler solmivat Molotov-Ribbentrop -sopimuksen. Huhut levisivät salaisesta lisäpöytäkirjasta, jossa koko Itä-Eurooppa jaettiin maiden kesken.
Lokakuussa alkoivat Moskovassa neuvottelut alueluovutuksista. Kun Suomi ei taipunut, Neuvostoliitto hyökkäsi  30. marraskuuta koko Suomen vastaisen rajansa pituudelta.

Presidentin puhe

”Kansalaiset!” kaikui Kallion päättäväinen ääni eetteristä 6. joulukuuta. ”Suomen kansa valmistautui viettämään 22. Itsenäisyytensä vuosipäivää entistä suuremmilla toiveilla. - - Me olemme tahtomattamme, ilman omaa syytämme joutuneet Neuvostoliiton hyökkäyksien kohteeksi.” 

Kallio vei kuulijat historiaan muistuttaen, että nyt hyökännyt vihollinen oli tuttu jo iso- ja pikkuvihan ajoilta. Hän viittasi myös Neuvostoliiton ateistiseen ideologiaan sanoen vihollisen tahtovan riistää Suomelta itsenäisyyden ”ja sen mukana kaiken, mikä meille on kallista ja pyhää”. 

Tällä hän demokratian lisäksi tarkoitti varmasti sitä, että noin 95 % kansasta kuului luterilaiseen kirkkoon ja kristillinen vakaumus oli maassa yleinen ja kunnioitettu yksilönvakaumus.

Kiitettyään sekä miehiä että naisia uhrimielestä Kallio päätti puheensa ääni voimakkaasti värähtäen: ”Kaikukoon tänä itsenäisyyspäivänämme kaikkialla maassa entistä voimakkaampana neljäsataa vuotta vanha, kansallemme tuttu Lutherin virsi – Jumala ompi linnamme”

”Komea kuolema”

Viittaaminen kristilliseen uskoon ei ollut Kalliolle vierasta. Hän ei kuulunut mihinkään herätysliikkeeseen, mutta tunsi kirkon lisäksi läheiseksi kotiseutunsa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden. 
Kallio julkaisi muun muassa suomalaisissa aikakauslehdissä joulukuussa 1939 kirjoituksen, jossa hän näki koettelemusten lähentävän ihmisen suhdetta lähimmäiseen ja Jumalaan:

”Emme tiedä, mikä on kohtalomme jättiläistä vastaan taistellessa, mutta iloitsemme keskellä suruakin, että seisomme entistä lähempänä toisiamme ja toivottavasti myös lähempänä Jumalaa, joka on suuressa rakkaudessaan kuljettanut meitä monien koettelemusten kautta itsenäisyyteen. Uskomme, ettei Hän hylkää meitä vieläkään.”

Tapahtuikin ihme, Suomi säilytti itsenäisyytensä. Kyösti Kallion terveys
ei kuitenkaan sodan jälkeen koskaan palautunut entiselleen. Presidentti sai elokuussa 1940 aivoinfarktin ja päätti jättää tehtävänsä. 

Talvisodan valtionpäämies kuoli dramaattisesti 19.12. Helsingin rautatieasemalla, kunniakomppanian ja yleisön edessä, tehdessään lähtöä kotiseudulleen Nivalaan.

”Se oli komea kuolema,” kirjoitti presidenttiä arvostanut ja kuolinhetkeä vierestä todistanut marsalkka Mannerheim.

Kallion puhe 6.12.1939 löytyy Ylen Elävästä Arkistosta

Tärkeimmät lähteet: Kari Hokkanen: Kyösti Kallio 2 (1986), Esko Hakkila (toim.): Presidentti Kyösti Kallion puheita (1942), Ville Jalovaara: Myrskyä ja mystiikkaa (2018).