Kotiinpaluu tuntuu hyvältä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Ajankohtaista

Kotiinpaluu tuntuu hyvältä

27.11.2019

Teksti: Maiju Korhonen

Kuvat: Maiju Korhonen ja Miika Tammekann

Kirkossa on lupa leikkiä, syödä omia eväitä tai vaikka sopia sadepäiväksi treffit ystävän kanssa. Kirkko on olemassa juhlan lisäksi myös arkea varten.

Tervetuloa. Se on viesti, jonka Puijon seurakunnan kappalainen Elina Knuuttila toivoo Puijon kirkon peruskorjauksen välittävän kaikille seurakuntalaisille.

”Jeesus sanoi: Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Peruskorjauksen yhteydessä rakennetun lastenpaikan on tarkoitus muistuttaa meitä siitä, että kirkko on avoinna kaikille ja jokaisella pitää olla mahdollisuus kokea pyhää omalla tavallaan”, Knuuttila toteaa. 

Kirkonsammakko ja puinen mökki

Lastenpaikan sijoittaminen kirkkosaliin vaati muutaman penkkirivin poistamista kirkosta.  

”Puuhalipaston lisäksi nurkkaukseen rakennettiin puinen mökki ja nojatuoli, missä vaikkapa äiti voi imettää vauvaansa jumalanpalveluksen aikana. Kun katsoo tarkasti, voi lastenpaikasta löytää myös tutun kirkon siluetin.” 

Lisäksi monessa kirkossa asuu tarinoiden mukaan kirkonrotta, mutta tässä rakennuksessa seurakuntalaisia viihdyttää läheisestä Sammakkolammesta ideansa saanut Samuel Sammakko. 

”Uusi asukas muuttaa kirkkoon 1. adventtina, ja se saa asiaankuuluvasti myös liturgisiin väreihin pohjautuvan vaatekaapin käyttöönsä.” 

Knuuttila toivoo, että Samuelin kautta lasten ja perheiden on helppo lähestyä kirkossa käsiteltäviä aiheita.  Sammakon on tehnyt Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemian eläkkeelle jäänyt lehtori Auli Ilmola.

Leivänmuruset pöydän alla

Kirkon sijainti ostoskeskuksen vieressä aiheuttaa alueella paljon ohikulkuliikennettä, mikä koetaan Puijon seurakunnassa vahvuudeksi. Sammakkolammenpuistoon kaavailtu iso uudistus tulee toteutuessaan todennäköisesti vielä lisäämään liikkuvan väen määrää.

”Toivomme, että ohikulkijat ottaisivat kirkon tilat haltuunsa. Eli että kirkon aulasta tulisi kokoontumispaikka, missä voisi käydä juomassa kupillisen teetä tai lämmittämässä välipalaa.” 

Aulatilojen lisäksi myös kirkkosali on tarkoitus pitää avoinna, jolloin sinne voi tulla hiljentymään, tapaamaan ystäviä tai lasten kanssa vaikka retkelle silloinkin, kun kirkossa ei varsinaista toimintaa ole. 

”Kirkko on meidän kaikkien yhteinen tila. Ja jotta siitä voi tulla sellainen, siellä pitää olla elämää. Jumala on läsnä erityisesti arjessa, ei vain juhlassa. Ja arkeen kuuluvat leivänmuruset pöydän alla ja kuraiset kumikengät eteisen lattialla.” 

Kirkkorakennus hengellisen elämän maamerkkinä

Saneerauksen yhteydessä kirkosta korjattiin reilulla kädellä myös talotekniikkaa ja vanhat ikkunat uusittiin nykyaikaisia vaatimuksia vastaaviksi.

”Olen kiitollinen kirkon peruskorjauksesta, onhan se jo yli 40 vuotta vanha. Lisäksi saneeraus toi mukanaan uutta valoa ja väriä kirkkosaliin”, sanoo Puijon seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Jaana Marjanen.

Myös Puijonlaaksossa asuva Jukka Ritari odottaa kirkon avautumista ilolla. Hän kertoo olevansa perinteitä ja instituutioita kannattava mies, jolle pysyvät tavat ja tottumukset tuovat turvaa. Siksi palaaminen Toimintakeskukselta takaisin kirkkorakennukseen tuntuu oikealta. 

”Vaikka toiminta siellä on ollut hyvin ihmisläheistä, niin ajattelen seurakunnan tarvitsevan kuitenkin jonkin kristillisyydestä kertova maallisen merkin, joka muistuttaa elämän hengellisestä puolesta silloinkin, kun jumalanpalveluksia ei ole”, Ritari pohtii.

Puijon peruskorjattu kirkko avataan Hoosiannaa laulaen 1.12. klo 11.00 alkavassa messussa. Kirkon vihkii uudelleen käyttöön Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.  


 

Puijon kamarikuoro täyttää pyöreitä vuosia 

30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kuoro esittää yhdessä Savonia-ammattikorkeakoulun sinfoniaorkesterin kanssa A. Dvorakin Messun D-duuri –teoksen. Esitystä johtaa AMKO-sinfonian johtaja Rauno Tikkanen. Alkupuolella kuullaan joululauluja a cappella eli ilman säestystä.

”Kuoron toiminta-ajatuksena on etsiä ja harjoitella perinteisen ohjelmiston lisäksi uusia teoksia, harvemmin kuultuja ja sellaisia, joita kuullaan Kuopiossa ensimmäistä kertaa. Juhlakonsertin ohjelma seuraa juuri tätä periaatetta. Solisteina laulavat sopraano Piia Rytkönen, altto Annastiina Tahkola, tenori Veli-Pekka Varpula ja basso Henri Tikkanen”, kertoo Puijon seurakunnan kanttori Outi Keskisipilä.

Puijon kamarikuoron laulajat Heli Väisänen, Markus Forsberg ja Tommi Markkanen ovat kaikki pitkään kuorotoiminnassa mukana olleita musiikinharrastajia ja kehuvat kuoron säännöllistä toimintaa, yhteishenkeä ja tasokkuutta.

”Työskentely on ammattimaista ja ohjelmisto on sopivan monipuolinen ja haastava. Kuoroon pääsee vain laulukokeen kautta, mikä pitää kuoron tason korkeana. Tasainen jako eri äänialojen välillä takaa esitysten kauniin soinnin”, kuorolaiset sanovat.

Puijon kirkon jumalanpalveluselämä on kuorolle tärkeää, ja se osallistuu messuihin erilaisilla kokoonpanoilla kerran kuukaudessa.

Kamarikuoron juhlakonsertti Puijon kirkossa 2. adventtisunnuntaina 8.12. klo 15. Käsiohjelma 10 €.