Voikaa hyvin siellä taivaan sylissä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Ajankohtaista

Voikaa hyvin siellä taivaan sylissä

30.10.2019

Teksti: Kari Kuula

Kuva: Unsplash

Pyhäinpäivänä katse kääntyy taaksepäin, kun muistan edesmenneitä läheisiä. Kiitos siitä, kun olitte elämässäni. Muistan teitä lämmöllä ja sytytän kynttilän. 

Monet vievät hautausmaalle kynttilän. Joku sytyttää sen kauan sitten eläneelle isoäidille, toinen vastikään poisnukkuneelle puolisolle. Ikävät ovat erilaisia ja silti yhtä riipaisevia. Kuinka katoava ihminen onkaan? Kuin leikkokukka, joka loistaa hetken ja sitten kuihtuu pois. Joku otetaan pois silmänräpäyksessä, toisen riuduttaa pitkä sairaus.

Elämä on kallis lahja

Katoavaisuuden tuntu saa nostamaan katseen ylöspäin. Tähtitaivaskin kertoo ihmisen pienuudesta. Olemme vain tomua ja tuhkaa. Se tekeekin elämän niin kalliiksi lahjaksi. Päiviä ei ole rajattomasti. Tämän unohtaa arjen kiireessä ja lankeaa jopa ajan tappamisen syntiin. 

Taivas kertoo myös toisenlaisen viestin. Kaikkeus on suurempi kuin ihminen luulee, näkyvä maailma ei ole kaikki mitä on – emmekä me pelkkää tähtipölyä. Tomu kyllä palaa maahan, mutta henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanutkin, kuten Saarnaajan kirjassa sanotaan. 

Siksi pyhäinpäivä kertoo jälleennäkemisen toivosta. Poisnukkuneet läheiset ovat kirjaimellisesti edesmenneitä eli edeltä kävijöitä. Heidät otettiin siihen syliin, johon me elävät tulemme kohta perässä. Tämä tuo lohdun suruun. Hän on poissa, mutta ei lopullisesti.

Hyvin käy teillekin

Miksi edesmenneitä kutsutaan pyhiksi? Ovatko he parempia ihmisiä kuin me elävät? Kyllä ja ei. Sanalla pyhä tarkoitetaan kaikkea poikkeuksellisen lähellä Jumalaa ja hänen erityisessä käytössään olevaa. Ajatellaan vaikka ilmauksia pyhäpäivä, pyhä kirja tai pyhä paikka. Ne ovat erityisiä Jumalan toiminnan välikappaleita.

Samoin edesmenneet ovat lähempänä Jumalaa kuin me muut. He ovat astuneet väliverhon läpi toiseen maailmaan ja syvempään tapaan levätä Jumalan sylissä. Siksi heitä kutsutaan pyhiksi. He näkevät ja ymmärtävät enemmän kuin me.

Apostoli Paavali sanoo kauniisti, että nyt Jumala on meille arvoitus, jota katsomme epäsuorasti, kuin peilin kautta. Mutta tulemme vielä näkemään kasvoista kasvoihin ja silloin vajavainen tietomme täydellistyy.

Hautausmaan portille voisi siis laittaa kyltin: he tietävät. Aavistus on muuttunut varmuudeksi. Me elävät taas kuulumme ihmiskunnan pieneen vähemmistöön, joka vielä kyselee, mitähän kuoleman rajan takana on. 

Perille päässeet katselevat meitä hymyillen hyväntahtoisesti. Olkaa rauhassa, hyvin teillekin käy. Meidän rukouksemme kantavat teitä.

Kiitos ja kaipaus

Kun edesmennyttä pysähtyy muistelemaan, ehkä vielä valokuvan kanssa, muisti tekee valikointityötä. Se poimii varastostaan hetkiä, tunnelmia, tapahtumia ja mielikuvia. Näin läheisen elämä kiteytyy pieniin kuviin, joissa tallentuu jotakin olennaista hänestä.

Silloin saattaa tulla erikoinen tuntu. Hän on poissa ja samalla läsnä. Ikään kuin hänestä olisi jäänyt jonkinlainen henkinen jälki leijumaan ilmaan. 

Muisteluun liittyy usein kiitos. Kiitos kaikesta hyvästä ja kauniista, jota koimme yhdessä. Muistan ilolla sinulta oppimaani. Ystävyytesi lämmittää edelleen, vaikka sinua ei enää ole. Rakkautesi ympäröi minut, vaikka et enää pidäkään minua sylissäsi.

Surukin tulee muistelun seuralaisena. Arjen menossa toisen poissaolo unohtuu, kun elämä on löytänyt uuden uoman. Mutta kun pysähtyy muistelemaan, ikävä palaa takaisin. Mikään muu ei sittenkään ole täyttänyt toisen jättämää tyhjää paikkaa. Kaipaan häntä edelleen. 

Kaikki kyyneleet pyyhitään 

Joillekin vainajien päivä on raskas, koska edesmenneeseen liittyy jotakin kipeää. Katumus painaa mieltä. Miksi olin niin kylmä ja kova hänelle? Miksi en löytänyt hyviä sanoja? Miksi jäi pyytämättä anteeksi?

Tässäkin näkyy elämän keskeneräisyys. Opimme kyllä, mutta joskus liian myöhään. Jälkeenpäin oma ymmärtämättömyys painaa ja ihmetyttää. Miten saatoin olla niin sokea?

Näin kuolema tuo ihmisenä kasvamiseen kipeän ulottuvuuden. Omia virheitä ei voi enää korjata. Toisen haavasta tulee minunkin haavani. 

Myös perille päässeet tuntevat kipua. Sielläkin on monenlaisten keskeneräisyyksien riepottelemia ihmisiä, jotka nyt näkevät elämänsä kirkkaammin kuin tässä ajassa. Se, mikä kätkettiin itseltä, tulee vihdoin valoon. Toista satuttanut ymmärtää tekonsa, lähimmäisensä ohi mennyt näkee laiminlyöntinsä.

Edesmenneiden katumusta sävyttää kuitenkin toivo. Oman rikkinäisyyden paljastuminen parantaa ja syntien sureminen puhdistaa, sillä se tapahtuu Jumalan ja enkelten seurassa. Näin kaikki kyyneleet pyyhitään ja ihminen eheytyy vähitellen. Hänestä tulee se, miksi Jumala on hänet tarkoittanut.

Tämä antaa valoisan näkökulman vaikean ihmisen muistelemiseen. Hän ei ole enää sitä, mitä hän oli ennen. Hän pyytäisi anteeksi, jos voisi. 

Sen tietäminen ei tietenkään pyyhi pois niitä vammoja, joita hän aiheutti eläessään. Mutta se vapauttaa kostosta ja kaunasta. Edesmenneen iankaikkisuusmatkaa voidaan siunata, vaikka hänen tekemänsä haavat satuttavat edelleen. 

Yhteys jatkuu

Palava kynttilä on rukouksen symboli. Ja enemmänkin. Pelkkä kynttilän sytyttäminen on jo rukousta, kun se tehdään tietoisena hyvän Jumalan läsnäolosta. Siksi pyhäinpäivän kynttilät saavat aivan erityisen merkityksen. Niiden kautta me rukoilemme edesmenneiden puolesta. Pyydämme Jumalaa pitämään heistä hyvää huolta. 

Myös rajan toisella puolella palavat rukouskynttilät. Perille päässeet muistavat meitä, jotka olemme vielä matkalla. He liittyvät enkelten, Pyhän Hengen ja itse Jumalan Pojan esirukoukseen, jolla meitä eläviä vedetään taivaan kotia kohti.

Tätäkin on uskontunnustuksessa mainittu pyhien yhteys. Jumala on antanut rukousyhteyden ihmisten välille, eikä kuolemakaan erota sitä, minkä Jumala on yhdistänyt. Siksi elävät ja edesmenneet kantavat edelleen toisiaan rukouksin. 

Pyhäinpäivän kynttilän liekki nousee korkealle.