Ovet kiinni, vieraat ulos
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kannanotot

Ovet kiinni, vieraat ulos

26.6.2019

Teksti: Seppo Kononen

Amerikka amerikkalaisille! Ranska ranskalaisille! Italia italialaisille! Englanti englantilaisille! Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei ole näinä aikoina ainoana rakennuttamassa muureja maansa ympärille pahaa maailmaa vastaan, vaan innokkaita muurareita näyttää löytyvän kohta liki kaikista läntisistä demokratioista, joihin Suomikin kuuluu.

Vanhan sananlaskun mukaan ”hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan”. Jos menneisyydestä ei muutoin piitata, tuo ikivanha näkemys ihmisluonnosta vielä hyväksytään – ja mikä surullisinta – ilman omantunnontuskia, häpeämättä. Mitä rikkaampi ja mahtavampi joku kansakunta kokee olevansa, sitä tiukemmin se haluaa tänään varjella, ettei muruakaan putoa sen yltäkylläisyyttä notkuvilta ruokapöydiltä lattialle ulkopuolisten, viheliäisten maan matosten ravinnoksi.

Tämä päivä ei ole ainoa, jolloin monet näkevät, että ajan henki on ajamassa taas ihmiskuntaa tuhon tielle. Niin ensimmäisen kuin toisen maailmansodan edelläkin historiansa lukeneet varoittivat, että kansalliskiihkon nostattamisella valtiot ajetaan väistämättä sotaan toisiaan vastaan.

Euroopan unionin piti olla alun perin nimenomaan rauhanprojekti, joka sitoo maanosan keskeiset valtiot taloudellisesti niin tiukasti yhteen, ettei niillä ole enää varaa käydä tuhoamaan sitä, mitä yhdessä on saatu aikaan. 

Nyt tuo kuusi vuosikymmentä sitten toteutunut unelma yhteisestä EU:sta on häipynyt kuin tuhka tuuleen, nopeimmin unionin keskusvaltioissa Ranskassa, Italiassa, Saksassa ja unioniin jälkijunassa liittyneessä Englannissa.

Rajat kiinni, vieraat pois notkumasta pois meidän pihallamme! Hyvältähän tämä kuulostaa monen korvaan ja etenkin, jos sulkee silmänsä ja korvansa siltä tiedolta, miten Euroopan tai Pohjois- ja Etelä-Amerikankin valtiot ovat aikojen saatossa muotoutuneet. 

Eurooppalaiset ja amerikkalaiset rajojen sulkijat unohtavat tietoisesti, että heidän omat maansa ja kansansa ovat syntyneet nimenomaan rajoja kaatamalla. Niin Italian, Ranskan kuin Englanninkin juuret ovat siinä 1 500 vuotta sitten tapahtuneessa kansainvaelluksessa, joka teki lopun tuhatvuotisesta Länsi-Rooman valtiosta.

Ero tähän päivään on vain siinä, että tuolloin muuttopaine tuli pohjoisesta, nyt etelästä. Jyrkintä kansallista linjaa vetävä Pohjois-Italia, Lombardia, sai uutta elinvoimaa Alppien takaisista langobardeista, Balkanin maat Skandinavian gooteista, Espanja Saksan vandaaleista, Ranska germaanisista frankeista, Englanti kanaalin takaa tulleista angleista ja sakseista. 

Toinen ero on siinä, että 400- ja 500-lukujen muuttajat eivät kyselleet viranomaisilta lupia, vaan ottivat väkivalloin maat haltuunsa ja tuhosivat kaiken vanhan ja arvokkaan, mitä heidän tielleen osui. Nyt Euroopan tai Pohjois-Amerikan ulkorajoilla viisumia odottavat eivät ole tulossa hävittämään, vaan etsimään työtä, rauhaa, leipää ja oikeutta ihmismäiseen elämään.

Mielenkiintoista olisi tietää, miettivätkö Englannin brexit-poliitikot tai Yhdysvaltain presidentti koskaan menneitä aikoja ja niiden opetuksia. Juohtuuko Valkoisen talon valkoisia valheita levittävä herra ajattelemaan koskaan, millainen Pohjois-Amerikka olisi tänään, jos se olisi estänyt 1800-luvulla miljoonien ja taas miljoonien eurooppalaisten tulon ”kultaa vuolemaan”, johon myös 300 000 suomalaista tai miljoona ruotsalaista tuolloin osallistui. 

Ja kysyivätkö nuo Pohjois-Amerikan vaurauden luoneet siirtolaiset muuttolupaa mantereen alkuperäisiltä asukkailta intiaaneilta? Eivät sen sen enempää kuin me savolaiset saamelaisilta maakuntaa neljä, viisi vuosisataa sitten asutettaessa.