Kenen elämää elät?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Kenen elämää elät?

29.5.2019

Teksti: Hanna Valkonen

Kuva: Pixabay

Sanotaan, että vasta kuoleman hetkellä tiedät varmuudella, olitko läheisriippuvainen. Jos olit, silmiesi edestä ei vilise nauhana oma elämä vaan jonkun toisen.

Läheisriippuvuus on hyvin laaja käsite ja sitä on vaikea määritellä. Jo pelkkä sana läheisriippuvuus on hiukan harhaanjohtava, koska elämään kuuluu luonnollisena osana riippuvaisuus monista tekijöistä kuten toisista ihmisistä, ravinnosta ja liikunnasta. 

Läheisriippuvainen elää ja imee voimansa itsensä ulkopuolelta tulevasta palautteesta. Ilman toisia ja toisten kautta saatua hyvän olon ja onnellisuuden tunnetta sekä tunnetta omasta arvosta läheisriippuvainen tuntee itsensä vajaaksi, tyhjäksi ja epätäydelliseksi. 

Riippuvuus on ennen kaikkea suojautumismekanismi ja puolustautumiskeino, jonka tarkoituksena on välttää hylätyksi ja torjutuksi tuleminen. Läheisriippuvainen elää muita varten, hänellä on pakonomainen tarve täyttää toisten tarpeita ja korjata heidän virheitään. 

Pelko torjutuksi tulemisesta 

Läheisriippuvuuden piirteitä löytyy tavallisista ihmisistä, joille auttaminen ja palveleminen eivät ole taakka vaan myönteinen ja iloinen asia. Joillakin myönteisestä asiasta tulee taakka ja rasite. Sen sijaan, että henkilö kokisi olemisensa ja tekemisensä kumpuavan vapaasta tahdosta, hän joutuukin koko ajan ponnistelemaan ja kieltämään itsensä. 

Riippuvuudesta puhutaan myös silloin, kun ihminen ei enää tunnista, missä menee oman ja toisen tunne-elämän rajat. Ihminen ahdistuu esimerkiksi toisen ahdistuksesta tai pelkää toisen puolesta enemmän kuin tämä itse. 

Tutkimusten mukaan taustalla ovat huono itsetunto, riittämättömyys ja kelpaamattomuuden tunne. Syvällä sisimmässään hänellä on epäilys riittämättömyydestä ja pelko torjutuksi tulemisesta. Itseluottamus on ehkä nujerrettu jo lapsena, eikä uskoa itseen ole niin paljon, että sen pohjalle voisi rakentaa tasapainoista minuutta. 

Aidosti kiltti 

Läheisriippuvuuden tunnistamisessa on kyse selityksen ja nimen löytämistä asialle, joka vaivaa alitajuisesti vuosikausia, ehkä lapsuudesta saakka. Joskus läheisriippuvainen ymmärtää hukkaavansa elämänsä muita palvellessaan, mutta hänellä ei ehkä ole tarpeeksi voimia eikä rohkeutta muuttaa tilannetta, eikä aikaa miettiä vaihtoehtoja. 

Sille, jonka elämää läheisriippuvuus rajoittaa kohtuuttomasta, on hyviä uutisia. Toisten miellyttämisestä ja hallitsemisesta on mahdollista vapautua. On hyvä olla auttavainen, mutta ihmisen on arvostettava myös itseään niin paljon, että pystyy vetämään rajansa. Kun sen uskaltaa tehdä, pystyy olemaan aidosti kiltti muita kohtaan. 

Lähde: Ben Malinen: Taakkana läheisriippuvuus, Kirjapaja 2014

 


Kolme naista (nimet muutettu) tutustui 12 askeleen toveriseurassa, joka on tarkoitettu toimintahäiriöisessä tai alkoholistiperheessä kasvaneille. Näin he ajattelevat läheisriippuvuudesta:

Taimi

”Läheisriippuvaiset hakeutuvat usein hoitoalalle, kuten minäkin. Haluamme auttaa mieluummin toisia kuin itseämme. Loputon muiden auttaminen on oikeasti ongelma. Pakenemme usein lapsuuden traumoja, ja haemme hyväksyntää toisten auttamisella. 

Parisuhteissa hakeudumme sellaisiin suhteisiin, jossa yritämme pelastaa toisen, esimerkiksi alkoholistin. Vaikka suhde ei toimi, ajattelemme, että kyllä minä pystyn parantamaan kumppanin. Yritämme muuttaa toista ja toisen käyttäytymistä. Kontrollointi ja mustasukkaisuus ovat hyvin yleistä. Usein myös haemme parisuhteeseen draamaa, koska emme ole tottuneet elämään turvallisissa olosuhteissa.”

Elisa

”Vanhemmuudessani läheisriippuvuus näkyy hirveänä huolena lapsista. Koko ajan haluaisin kontrolloida heidän tekemisiään ja menemisiään, ettei vaan sattuisi mitään. Koko ajan pelkään, että tapahtuu jotain pahaa. Katastrofiajattelu on meille yleistä. Haluaisin oppia luottamaan, että elämä kantaa. 

Usein läheisriippuvaiset ovat kokeneet lapsuudessaan hylkäämistä, turvattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Lapsuudessa on ollut usein pieni kriisi koko ajan läsnä, siksi on vaikea ajatella, että asiat voivat mennä myös hyvin. Olen myös oppinut pyytämään tarvittaessa apua.”

Pirjo

”Minusta on vaikeaa, jos joku ei tykkää minusta. Haluan miellyttää muita viimeiseen asti niin työssä kuin vapaallakin. Siksi myös koen usein väsymystä ja uupumusta. 

Minäkin, kuten usein läheisriippuvaiset, olen kokenut elämässäni pohjakosketuksen. Ystäväni kysyi minulta, oletko ajatellut, että tarvitsisit apua, sinä et voi hyvin. Se herätti ajattelemaan. Käyttäytymiseni ei ollut normaalia, en kyennyt asettamaan itselleni rajoja.

Nykyään osaan ajatella jo toisella tavalla. Olen oppinut luottamaan itseeni ja kykyihini. Olen saanut tervettä itseluottamusta, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ryhmän avulla olen oppinut tyyneyttä ja muuttamaan tuhoavaa käytöstäni.” 

 

ACA: Adult Children of Alcoholics on maailmanlaajuinen toipumisohjelma, joka perustuu 12 askeleeseen ja 12 perinteeseen. Ohjelma on tarkoitettu alkoholistisissa tai toimintahäiriöisissä perheissä kasvaneille, ja jotka haluavat tervehtyä jakamalla keskenään kokemuksensa, voimansa ja toivonsa. Toiminnan periaatteita ovat vapaaehtoisuus, anonymiteetti ja luottamuksellisuus. ACA on omavarainen eikä se ole sitoutunut mihinkään kirkkokuntaan, uskontoon, poliittiseen ryhmittymään, järjestöön tai yhteiskunnalliseen laitokseen. Toipumisohjelma on hengellinen, ei uskonnollinen. Ohjelma tunnetaan Suomessa myös nimellä Alkoholistien aikuiset lapset.