Lupausten aika
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kannanotot

Lupausten aika

27.2.2019

Pääkirjoitus | Minna Siikaniva

Lähestymme paaston aikaa. Kristillinen paasto on pidättäytymistä tietyistä ruuista tai joistakin etuoikeuksista tai nautinnoista. Se voi myös olla pyrkimystä yksinkertaiseen elämäntyyliin. Tärkeintä paastossa on keskittyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Paaston avulla ihminen tavoittelee mielenmuutosta ja keskittyy olennaiseen.

Pääsiäisen paastojakso kestää 40 päivää Kristuksen autiomaapaaston esikuvan mukaisesti. Tänä vuonna ajanjakso alkaa 6.3. tuhkakeskiviikosta ja jatkuu 20.4. saakka.  

Ekopaasto-kampanjaa on toteutettu jo vuodesta 2012. Kampanjassa innostetaan ihmisiä liittymään mukaan paastoon. Tänä vuonna yritetään hillitä ilmastonmuutosta. 

Tähän liittyy myös kirkon Energia- ja ilmastostrategia, jonka tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuoteen 2030 mennessä. 

”Strategia antaa selkeät tavoitteet kaikelle kirkon toiminnalle hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi ja kestävien energiamuotojen käyttöönoton edistämiseksi. Nämä ovat keinoja, joilla voidaan hillitä koko ajan etenevää ilmastonmuutosta.”

Ilmastonmuutos uhkaa koko maailmaa. Jokaisen on siis kannettava vastuunsa. 

Yksi kirkon tehtävistä on rohkaista ihmisiä välittämään luomakunnasta. Voit tehdä oman paastolupauksesi ja jakaa sen vaikkapa somessa #ekopaasto.

Nyt minuun uusi sydän luo,
kun annoit katumuksen.
Suo, että synninsuru tuo
päivittäin parannuksen.
Myös kiusausten aikana
valveilla pidä minua
ja ohjaa Hengelläsi. 

Virsi 287:5