Taivas sylissäni
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Taivas sylissäni

27.12.2018

Kolumni | Kirsi Soininen

Odotin esikoistamme, kun lauloimme joulun 2001 Kauneimpia joululauluja silloisen asuinpaikkamme Upinniemen kirkossa. Kuulin ensimmäistä kertaa kauniin Taivas sylissäni -laulun, josta jäi pysyvästi tärkeä kappale perheeseemme ja sukuumme. Sitä laulua on laulettu ristiäisissä, rippijuhlissa, mutta myös jätettäessä jäähyväisiä rakkaille läheisille. ”Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien. Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen, helmassani kantaa itse taivastako saan.”

Nyt rakas kuopuksemme on rippikouluikäinen. Saattelen häntä haikeudella ja ylpeydellä itsenäistymisen polulle. Ja joka päivä häntä katsoessani mietin tuota lausetta – miten sinut suojelen. Ja samalla mietin kaikkia niitä nuoria, jotka ottavat itsevarmoja tai varovaisempia askeleita kohti itsenäisyyttä. Millaiseen maailmaan me heitä saattelemme, millaisen perinnön jätämme jälkeemme. Mistä arvopohjasta he ponnistavat, mitä elämässään arvostavat. 

Miten jättäisimme heille merkityksellisyyden kokemuksen? Sen, että heidän elämässään olisi täytettäviä tehtäviä, arvokkuuden kokemuksia, isompaa merkityksellisyyttä. Koska ne ovat tunnetusti asioita, jotka auttavat meidät eteenpäin myös silloin, kun elämässä kaikki ei ole kohdallaan ja menetämme uskoamme tulevaisuuteen. Silloin merkitsee se, että koemme toteuttavamme suurempaa tarkoitusta elämässämme ja kuulumme yhteisöön. Silloin vaikutusta on sillä, että jaksamme ottaa vastoinkäymiset osana kasvutarinaamme ja sanoittaa ne myönteisenä kasvukokemuksena. 

Esikoiseni kummitäti ohjeisti nuorta hänen rippijuhlissaan kovin viisaasti sanoen: ”Tarvittaessa muista ottaa vastaan myös kantoapua, kun tuntuu, että omat siivet eivät kanna.” 

Meidän ei tarvitse jaksaa kaikkea itse. Meidän ei tarvitse olla yli-ihmisiä ja suorittaa täydellistä elämää.