Pussihousuilla kirkkoon Toivo Kärkeä laulamaan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Pussihousuilla kirkkoon Toivo Kärkeä laulamaan

27.12.2018

Teksti ja kuva: Maiju Korhonen

Nilsiäläiset pussihousukerholaiset ovat lavalla komea näky. Mustat lierihatut, mustat liivit, mustat saapas- eli pussihousut, mustat pitkävartiset saappaat ja valkoinen sarkapaita tuovat muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Vanhoja sota-ajan lauluja säestetään haitarin, viulun, mandoliinin, kitaran ja basson muodostamalla kokoonpanolla. 

”Kerhomme erikoisuutena on yhteys Toivo Kärjen hengellisen musiikin tuotantoon. Toivo Kärjen poika Kalervo Kärki asuu Nilsiässä, ja hän on antanut isänsä lauluja meidän esitettäväksemme. Vanhin kappaleista on peräisin 1920-luvulta”, kertoo mandoliinia soittava piällysmies Reino Niiranen

Pussihousukerholaisten keski-ikä on tällä hetkellä noin 70 vuotta. Aktiivisia jäseniä sillä on 23–25. Yli 30 vuotta sitten perustettu kerho on alun perin syntynyt markkinaperinnettä ja perinteistä pussihousuasua ylläpitäväksi ja vaalivaksi ryhmäksi. 

Ensimmäiset parikymmentä vuotta kerho kiersi näyttäytymässä erilaisissa tapahtumissa, mutta vähitellen huomattiin, että joukossa oli mukana myös musiikintaitajia. 

”Kymmenkunta vuotta sitten aloimme esiintyä vähitellen myös yhtyeenä. Viimeiset 5–6 vuotta laulaminen ja soittaminen ovatkin olleet voimakkaasti esillä toiminnassamme.”

Sota-ajan laulut ja Toivo Kärki

Pussihousukerhon ohjelmistossa on kaikkiaan noin 80 eriaiheista laulua. Pääpaino on vanhoilla sota-ajan ja sen jälkeisen ajan lauluilla. Viimeisen viiden vuoden aikana kerho on laajentanut kappalevalikoimaansa huomattavasti, mikä on samalla lisännyt keikkatahtia ja vienyt kerholaisia ympäri Savoa.

”Viime vuonna Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi teimme yli 50 keikkaa. Yksi niistä oli Toivo Kärki -teemainen konserttimme Siilinjärven Siilifolkissa. Ensi kesänä on suunnitteilla esittää samainen konsertti myös Kaustisen kirkossa.”

Pussihousukerhon tämän vuoden suurimpiin esiintymisiin kuulunut tapahtuma oli Nilsiän kirkossa 11.11. pidetty Kari Tapion laulun mukaan nimetty Isänpäivän konsertti Valoon päin

”Kirkko oli lähes täynnä. Meidän lisäksemme siellä esiintyivät myös kirjailija-pappi Raili Pursiainen sekä kanttori Lala Maukonen.”  

Kirkkokonsertti oli Pussihousukerholle järjestyksessään toinen viime vuonna Säyneisen kirkossa pidetyn joulukonsertin jälkeen. Lisäksi kerho on esiintynyt useamman kerran jumalanpalveluksissa ja muissa kirkkotapahtumissa. Ikimuistoisinta keikkaa kysyttäessä Niiranen vastaa epäröimättä esiintymisen viime vuonna Kuopion musiikkikeskuksella Kaatuneiden Omaisten Liiton ja Sotaorpojen Liiton valtakunnallisessa kokouksessa.