Varjosta valoon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Varjosta valoon

31.10.2018

Teksti: Heli Haring

Kuva: Tuija Hyttinen

Kun Marja-Sisko Rautukoski tarttuu pensseliin ja ryhtyy maalaamaan, kaikki muu unohtuu. Myös ahdistus.

Luonto ja eläimet. Ne ovat Rautukoskelle henkireikä ja inspiraation lähde. Kotona Kuopion Rypysuolla kavereina ovat Edi-koira ja Pirkko-hamsteri.

”Varsinkin koira on niin rakas, että ilman sitä olisin jo varmaan monet kerrat lyönyt hanskat tiskiin”, masennusta sairastanut Rautukoski kertoo.

Koirahahmo esiintyykin myös monissa Rautukosken maalauksissa, joita on syntynyt kunnioitettava määrä viimeisen vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana.

”Innostuin maalaamisesta opiskellessani kuvataiteita Kuusamo-opistossa 2000-luvun alkupuolella. Se oli heti menoa. Huomasin, että maalatessa ahdistus katoaa jonnekin kauas.”

Nyt Rautukoski on rohkaistunut pitämään elämänsä ensimmäisen näyttelyn. Hänen maalauksiaan on esillä Puijon kirkolla marraskuussa.

Henki hiuskarvan varassa

Rautukoski on syntyjään Lapinlahdelta. Siellä tapahtui myös onnettomuus, joka on vaikuttanut koko hänen myöhempään elämäänsä.

”Lähdin juoksemaan veljeni perään tien toiselle puolelle, kun auto tuli ja ajoi ylitseni. Olin tuolloin viisivuotias.”

Onnettomuuden jälkeen Rautukoski oli kaksi viikkoa tajuttomana. Hänen piti opetella uudelleen kävelemään ja puhumaan. Pysyvänä vammana jäi vasemman puolen lievä halvaus ja epilepsia, joka puhkesi joitakin vuosia onnettomuuden jälkeen. Aikuisiällä alkaneen masennuksenkin on arveltu juontavan juurensa neurologiseen vammautumiseen.

”Olin onnettomuuden sattuessa vielä niin pieni, etten oikein edes muista sitä edeltävää aikaa. Sitä, millaista oli olla terve.”

Onnettomuudesta johtuen Rautukoski ei ole ollut koskaan työelämässä. Silti hän ei ole katkeroitunut.

”En halua tuhlata aikaani miettimällä, mitä kaikkea en pysty tekemään. Yritän pikemminkin iloita niistä asioista, joihin pystyn.”

Paljon Rautukoski kokee myös saaneensa onnettomuuden myötä.

”Ajattelen niin, että ilman sitä en olisi tavannut niitä ihania ihmisiä, joihin nyt olen saanut tutustua.”

Kiitos tästä päivästä

Ihme kyllä, lapsena sattunut onnettomuus ei ole jäänyt kummittelemaan Rautukosken mieleen.

”En ole koskaan edes nähnyt siihen liittyviä painajaisia. En myöskään osaa pelätä mitään.”

Onnettomuutta on Rautukosken mielestä turha jäädä märehtimään.

”Se on tapahtunut tosiasia, jolle ei voi mitään vaikka kuinka miettisi ja surisi. Miksi siis käyttää energiaansa moiseen.”

”Yksin asuvana ihmisenä tietysti välillä mietin, että kuinkahan minä milloin mistäkin asiasta selviän. Sitten jälkeen päin olen aivan ihmeissäni, kun huomaan, että niinpä vain selvisin.”

Rautukoski ei omien sanojensa mukaan ole aktiivinen kirkossa kävijä. Iltarukouksen hän sen sijaan yrittää aina päivän päätteeksi muistaa lausua.

”Yleensä kiitän siitä, että sain nähdä tämänkin päivän. Kiitän siitäkin, jos jonain päivänä ystävä tai sukulainen on pistäytynyt vierailulle.”

Menneitä on turha murehtia, mutta tulevasta voi haaveilla. Rautukosken haaveena on asua vielä jossain vaiheessa pysyvästi Brasiliassa.

”Olen reissannut siellä paljon veljeni kanssa ja hänellä on suunnitelmissa muuttaa sinne. Minua viehättää se lämpö ja värikäs kulttuuri.”

Masennus ei hallitse

Rautukoski kertoo, että maalaamisen palo on kausiluontoista. Välillä kun öisin ei saa unta, tulee otettua maalausvälineet esille ja tehtyä luonnoksia. Vaikka eläin- ja luontoaiheet ovat lähimpänä Rautukosken sydäntä, ei aina kuitenkaan voi etukäteen tietää, mitä syntyy.

”Sieltä voi tulla jotain ihan abstraktiakin. Jotkut eivät sellaisia tuotoksia välttämättä ymmärrä, mutta en enää välitä arvostelusta. Ennen jäin enemmänkin miettimään muiden mielipiteitä.”

Rautukosken masennus on tällä hetkellä hyvin hallinnassa – kiitos maalaamisen.

”Jossain taustalla se vaikuttaa, mutta ei enää hallitse elämääni. Tiedän, että huonon hetken yllättäessä voin aina maalata ahdistuksen pois.”

”Kerran näytin taulujani eräälle psykologille. Hänen mielestään oli hienoa, että käytän paljon värejä, se on hyvä merkki. Monella masentuneella kun kuulemma ainoa väri on musta.”

Parantuneen mielialan lisäksi maalaaminen on auttanut myös fyysistä puolta.

”Vasen käteni toimii huonosti enkä pysty esimerkiksi piirtämään sillä. Sen sijaan vesivärimaalaus onnistuu. Olin aivan innoissani, kun huomasin, että se tosiaankin on mahdollista.”

 


 

Marja-Sisko Rautukosken EXIT-näyttely Puijon kirkolla 13.–18.11. Avoinna arkisin klo 9–15 ja muina aikoina tilaisuuksien yhteydessä.