Huominen on Sinun käsissäsi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Huominen on Sinun käsissäsi

26.9.2018

Teksti: Eevamaija Pietilä ja Annukka Tiitinen

Kuva: Eevamaija Pietilä

Käteen tarttuva käsi on ryppyinen ja hento, mutta kädenpuristus on vielä voimaa täynnä. Lämpöä ja elämänuskoa näen viime vuonna itsenäisen Suomen kanssa sata vuotta täyttäneen Martta Linnun katseessakin.

Tuvan pöydän ääressä Kuopion Puutossalmen kylällä käymme läpi Martan pitkää elämää valokuvien kautta. Monet kuvat ovat Martan itsensä ottamia; tärkeimpänä kuva viime syksyn syntymäpäiviltä. Martta naurahtaa, että kummityttö Kaisakin on jo 84-vuotias.

Martta Aleksandra Lintu syntyi Vimpelissä Etelä-Pohjanmaalla syyskuun 20. päivänä 1917. ”Vimpelin Veto”, Martta sanoo nauraen.

”Kotona Pajalan talossa meitä oli kaksitoista lasta, minä olin kolmanneksi nuorin. Kyllä kotona totella piti. Sain minä joskus risuakin”, Martta kertoo.

Pieniä valkoisia arkkuja

Vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä oli pulaa kaikesta, erityisesti ruuasta. Pajalan isossa tuvassa oli pitkä penkki, jossa istui usein mummoja leipää pyytäen. Lapsikuolleisuus oli aliravitsemuksen ja sairauksien takia suuri. Pajalan talo oli joen varrella, toisella puolen jokea oli kirkko.

”Kirkon tapulin eteisessä oli pieniä valkoisia arkkuja. Isä oli kirkon isännöitsijä, niin sinne uskalti mennä. Myö lapset ei ymmärretty muuta kuin vain ihailtiin, että voi kun ne on kauniita taivaassa”, Martta muistelee.

”Kansakoulu oli likellä, muistan mukavat kouluajat hyvin. Hyvät oli opettajat.” Myöhemmin Martta kävi Lapualla Karhumäen Kristillisen Kansanopiston.

Martta on kirjoittanut muistivihkoonsa asioita, jotka ovat muutoinkin kirkkaana mielessä. Martta muistelee lottakevättä 1943 Valkjärvellä Karjalan kannaksella:

”On sanonta, että se, joka ei näe kevätaamun auringonnousua, jää paljosta vaille. Metsät olivat Karjalassa täynnä valkovuokkoja ja sen jälkeen kieloja. Karjalan koivikot tuuhettuivat, ja kuin valkoista vaahtoa täynnä olivat siellä syreenit kukkiessaan. Meille Pohjanmaan tytöille tämä oli yhtä ihmettä.”

Linnun hevoselle leipää

Martta oli käynyt lottakurssin Vimpelissä ja kuului sodan aikana muonituslottiin.

Martan vanhempi veli haavoittui Sortavalan taistelussa ja menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Silloin isä kirjoitti anomuksen, jotta Martta pääsisi rintamalta kotiin. Martan veli oli ollut opettajana Kaavilla ja häneltä jäi kolmevuotias poika.

Martan kotiin Vimpeliin sijoitettiin evakoiksi Linnun perhe Impilahdelta. Perheitä yhdisti se, että molempien pojat taistelivat samaan aikaan rintamalla. Linnun perheen pojista Marttaa kaksi vuotta vanhempi Heikki ja Martta tunsivat vetoa toisiinsa.

”Vein Linnun hevoselle leipää. Heikki sanoi, että ei ole viimeinen kerta. Hän tuli syntymäpäivilleni syksyllä, ja jo jouluna 1943 meidät vihittiin.”

Kun sota loppui, Linnun perhe sijoitettiin Pohjois-Karjalaan Liperin Viinijärvelle. Sinne vietiin junassa myös lehmät, joita Martta lypsi määkyvien lampaiden ja potkivien hevosten seassa. Puolisoa tilanne alkoi itkettää, mutta Martta tyynnytti tilannetta laulamalla:

”Heikki pyysi, että laula sie Martta uuvestaan.”

Viimeisen lehmän kyynel

Viinijärveltä Martta vielä palasi kotiin Vimpeliin kutomaan omaan kotiin kankaita ja mattoja. Martan ja Heikin matka jatkui Kuopioon, jonka kupeelta heille löytyi maapaikka. Nykyiselle paikalle Heikki ja Martta rakensivat oman talonsa. Peräkammarissa asuivat Heikin vanhemmat Anna ja Jaakko.

”Meillä asiat olivat hyvin, kun oli valmiit pellot. Monet joutuivat ne itse raivaamaan.”

Martta ja Heikki saivat kolme lasta. Kuopion kotiin syntyivät Matti (1947), Mikko (1948) ja Annikki (1950). Myöhemmin Martta on saanut viisi lastenlasta ja 11 lastenlastenlasta.

Toimeentulo Hiltulanlahdella saatiin karjanhoidosta. Pihapiirin punaisessa navetassa olevat lehmät olivat Martalle rakkaita.

”Jouduimme luopumaan lehmistä 1971. Viimeisen lehmän silmissä oli kyynel, kun sitä vietiin. Jotta minulla olisi tekemistä, aloin tehdä käsitöitä. Virkkasin sängynpeittoja.”

Tasapainoharjoittelua nurmikolla

Martta huolehtii itsestään: muistaa ottaa päivittäiset lääkkeensä, nappaa kävelysauvat päivittäiselle lenkille ja kävelee epätasaisen nurmen poikki saadakseen tasapainoharjoittelua. Hän käy Kuopion terveyskeskuksen kuntosalilla veteraanijumpassa.

Kun häneltä kysyy, miten hän on edelleen niin hyvässä kunnossa, hän nauraa:

”Se on vissiin geeneissä! Monella on asiat olleet huonommin. Päivääkään en vaihtaisi pois.”

Martta ei korosta hengellisyyttään. Isä oli luterilainen, äiti kuului helluntalaisiin, ja miehen myötä elämään tuli ortodoksisuus. Martta kokee saaneensa elää ekumenian ympäröimänä.

Martan mielestä maailmassa on kaikille tilaa. Hengellisyys tulee esiin jokapäiväisessä elämässä, toisista välittämisessä ja kiitollisuudessa.

”Pohjalaisena olen uskaltanut aina sanoa mielipiteeni.”

Martta huolehti aikoinaan lapsistaan ja lapsenlapsista, nyt suku on hänen tukenaan. Pihapiirissä asuvat pojat ja miniä, ikkunasta voi seurata pojan pojan uuden kodin rakentumista tilan maille.

Keskustelun päätteeksi Martta kipaisee huoneestaan kameransa, ja nyt on vieraiden vuoro ikuistua valokuvaan:

”Tulkaa sitten kesällä katsomaan kuvia! Levitetään ne pihalle ulkopöydälle.”

 


 

Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään vuonna 2018 Kuopiossa eri toimijoiden yhteistyönä. 7.10. Juhlamessu Tuomiokirkossa klo 10, kahvit klo 11.30 ja juhla klo 13 Kaupunginteatterilla.