Pappeja ja rikollisia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kannanotot

Pappeja ja rikollisia

26.9.2018

Pakina | Seppo Kononen

Vaikka liki kolme neljäsosaa suomalaisista kuuluu edelleen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, niin sunnuntaina kirkoissa papit pääsevät julistamaan synnit anteeksi kovin pienelle joukolle, ehkä parille prosentille seurakuntalaisista.

Luulisi, että papit asioineen eivät enää kiinnostaisi tämän päivän suomalaisia. Mutta eipä hätäillä turhaan messun jälkeen aamupäivällä, vaan odotetaan rauhassa iltaa ja ihmisten asettumista televisionsa ääreen.

Mitä he sieltä odottavat?

Syyyskuun alun katsojatilastojen mukaan Ylen teemakanavan suosituin ohjelma oli Italian yleisradioyhtiön Rain tuottama Isä Matteo. Ylen ykköskanavalla englantilaisen pikkuseurakunnan isä Brownilla oli samaan aikaan päivittäin keskimäärin 389 000 katsojaa, jolla sarja sijoittui kahdennelletoista sijalle kanavan tarjonnassa. Parhaimmilaan isä Brownin seurassa on ratkonut rikoksia yli puoli miljoonaa kansalaista.

Toinen englantilainen pappissarja Grantchester on kerännyt liki saman verran katsojia isä Brownin kanssa ja sijoittui 347 000 töllöttäjällään katsojalukuja mittaavan Finnpanelin tilastoissa TV 1:ssä neljännelletoista sijalle.

Savolaisen elakeläisen silmissä isä Brown ja isä Matteo näyttävät sisarussarjoilta, vaikka usko näitä kahta sanan miestä erottaakin.

Toinen on anglikaaninen presbyteeri, toinen katolilainen. Molemmat ovat pukeutuneet mustiin kaapuihin ja ajaa huristavat vanhoilla miestenpyörillään helmat hulmuten paikasta toiseen. Isä Brownin ulkoisessa hahmossa on jo aimo annos hyvin syötettyä leipäpappia, mutta isä Matteo polkee vielä ravakasti pyöräänsä ja heittää sen kadehdittavan ketterästi seinustalle odottamaan.

Yhteistä isä Brownille ja isä Matteolle on sekin, että molemmat herättävät kiinnostuksellaan rikosten maailmaa kohtaan ärtymystä rikosten ammattitorjujissa, poliiseissa. Sattumasta tuskin lie kyse, että niin italialaisten karabinieerien päällikkö kuin englantilainen rikoskomissariokin tehdään sarjojen kussakin jaksossa naurunalaisiksi papin rinnalla.

Varsin kireät olivat papin ja komisarion välit myös Grantchesterissä sarjan alkuvaiheissa, kunnes ymmärrys toista kohtaan alkoi parantua yhteisten rikostutkimusten ja juopotteluhetkien myötä.

Lähtökohdiltaan Grantchester on kuitenkin aivan päinvastainen isä Brownille tai isä Matteolle. Näissä jälkimmäisissä katsoja asettuu papin myötä ymmärtämään rikoksentekijää ja jopa antamaan tälle anteeksi. Isä Brownissa uskonasiat eivät ole tosin kovin pinnalla, mutta isä Matteo ei kaihda sanomasta sanaa, niinkuin se isoon kirjaan kirjoitettu on. Toisin on Grantchesterissä, jossa katsoja pannaan säälittelemään pappia – pahinta syntistä – tämän moninaisten hairahdusten ja sieluntuskien vuoksi.

Sinällään ei liene mitään ihmettelemistä siinä, että papit liikkuvat luontevasti myös rikosten maailmassa, koska Raamatun mukaan ajatukset, sanat ja teot ovat yhtä. Paha ajatus on näin jo sama kuin paha teko.

Jos papit ovat päteviä ratkomaan rikoksia tv-sarjoissa, yhtä valmiita he ovat hengessään kirjoittamaan tänään myös rikosromaaneja ja dekkareita. Kuopion hiippakunnassakin tuomiokapitulissa työskennnellyt Marja-Sisko Aallosta on sukeutunut tuottelias rikoskirjailija ja työnjatkaja Aili Simojoelle, joka tuomiokapitulissa aloitti dekkarikirjailun 1980-luvulla. Yhtä ahkera kirjoittaja on Aallon lailla toisen kansankirkon, ortodoksien, puolella Oulun piispan virasta eläköitynyt isä Panteleimon, joka sijoittaa rikoksensa synnyinpitäjäänsä Vieremälle.

Löytyypä Pohjois-Savosta valtakirkkojen ulkopuoleltakin rikosten maailmasta lämmennyt pappi, Siilinjärven helluntaiseurakunnan Kari Hokkanen. Hänen uusin dekkarinsa jäi myös viimeiseksi, kun kuolema tuli ja korjasi omansa pois.