Inkeri&Eelis antaa uudenlaista elämäntilaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Inkeri&Eelis antaa uudenlaista elämäntilaa

26.9.2018

Teksti ja kuva: Ulla Remes

Kun Kuopiossa Lapinlinnankadulla isojen ikkunoiden taakse astuu Avartavaan elämäntilaan nimeltä Inkeri&Eelis, vaikutelma on valoisa ja kodikas. Oikealla olevaan liitutauluun on hämmentävästi kirjoitettu sanoja ja nuolia demokratiasta: lainsäädäntövalta, hallintovalta, toimeenpanovalta…

Mitä teillä oikein tapahtuu, yrittäjä Katja Tahkola?

”Olemme pitäneet aamulla ikäihmisten kesken demokratiasta tuokion. Jokainen päivä jakaantuu yhteensä viiteen tuokioon, joista kolme on liikunnallista ja kaksi temaattista: aamu- ja päiväkahviryhmillä on aina jokin ajankohtainen aihe. Tänään päivä jatkuu harjoittelijan ohjaamalla toiminnallisella Muistojen matkalaukku -työpajalla, eilen oli sanomalehtikahvila.”

Uusia yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Ikääntyvien yliopisto ja Snellman-kesäyliopisto sekä Vetrea.

Kuukausikortilla voimaan hyvin

Miten Inkeri&Eelis-yritysidea syntyi?

”Olin aiemmin lastensuojelutyössä ja tunsin riittämättömyyttä. Jäin miettimään, miksi ikäihmisille ei ole mitään ennaltaehkäisevää toimintaa, lapsille ja nuorillehan sitä on. Samalla mietin, missä voisin käyttää yhteiskuntatieteilijän koulutustani perinteistä sosiaalityötä laajemmin.”

Vastaukseksi syntyi yritysidea yhteisöllisestä oleskelutila-hyvinvointipalvelusta, jonne tullaan joko kuukausikortilla, sarjalipulla tai päivälipulla kahville, juttelemaan, pelailemaan, lukemaan lehtiä tai osallistumaan yhteiseen ohjelmaan. Liikuntaa on neljällä eri tasolla ja ohjaajana on toinen yrittäjä Eveliina Markkanen, joka on erikoistunut soveltavan liikunnan ohjaamiseen. Taustajoukoissa on lääkäri Esko Tahkola.

Inkeri&Eelis on toisenlainen olohuone, kohtaamispaikka. Kuopion keskustassa sijaitseva paikka on vuokrattavissa myös yrityksille ja järjestöille ja viikonloppuisin juhliin.