Pyhiinvaeltaja kulkee taivaan ja maan välillä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Pyhiinvaeltaja kulkee taivaan ja maan välillä

29.8.2018

Teksti: Anu Heikkinen

Kuva 1: Tuija Hyttinen

Kuva 2: Markku Pihlaja

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu levottomalta. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Tuntuuko siltä, että kaipaat tilaa hengittää ja että jokin itsessä pitäisi saada liikkeelle, kohti uutta? Ehkä on aika tehdä pieni pyhiinvaellus. Pyhiinvaeltajan varusteet kertovat matkanteosta, ja joka askeleelle löytyy lohduttava raamatunkohta.

Pyhiinvaellukselle päästäkseen ei tarvitse välttämättä lähteä kaukaisiin, ikiaikaisiin kohteisiin kuten Santiago de Compostelaan tai Jerusalemiin. Lähimetsä tai mökin laiturinnokka riittää. Pyhiinvaelluksen voi tehdä oikeastaan missä vain, jopa oman mielensä poluilla.

”Perinteisesti pyhiinvaellus tapahtuu aina suhteessa pyhään, kuinka sen kukin sitten ymmärtää. Siinä kuljetaan ulos itsestä kohti jotakin suurempaa, elämän merkitystä ja uudistumista”, sanoo hiippakuntasihteeri, pastori ja psykoterapeutti Jaana Räntilä.

Pyhiinvaelluksen voi Räntilän mukaan tehdä, vaikka ei kokisi itsessään suurta hengellisyyttä tai hurskautta. Sen sijaan tosissaan on hyvä olla, että jaksaa kulkea syvemmälle sisimmässään.

”Matka alkaa sisäisestä kutsusta. On halu löytää itsensä laajemmin ja syvemmin, tarkistaa suuntaa sekä saada uutta ymmärrystä itsestään, ihmissuhteistaan ja suhteestaan Jumalaan.”

Pastori ja psykoterapeutti Jaana Räntilä

Kaipaus saa liikkeelle

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne, joka on viime vuosina löydetty uudelleen myös länsimaissa. Pyhiinvaellus on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

”Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää. Moniarvoinen yhteiskunta ei enää tarjoa itsestään selviä totuuksia, jotka kaikki saisivat perintönä”, Jaana Räntilä sanoo.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen. Pyhiinvaellus voi olla yhteisöllinen kokemus, mutta sen voi mainiosti tehdä yksinkin.

”Moni lähtee pyhiinvaellukselle esimerkiksi avioeron jälkeen, mutta aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Usein halu uudistua nousee kaipauksesta, joka saa kulkemaan kohti päämäärää. Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

”Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.”

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

”Kulkiessa voi käydä läpi asioita, jotka ovat jääneet omassa elämässä pieniksi, vanhoiksi ja kuluneiksi. Samalla voi luopua asioista, joilla ei enää ole merkitystä.”

Jumalan aika ei tikitä

Jaana Räntilän mukaan pyhiinvaellus on prosessi, jolla on useimmiten tietoinen alku ja loppu. Vaikka pyhiinvaelluksen voi tehdä myös aivan tutussa ympäristössä, sen tekemisessä auttaa pieni etäisyys tavanomaisesta ja arkisesta.

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa keskittymään. Kristillisestä näkökulmasta jo luonto itsessään julistaa Jumalan suuruutta ja hyvyyttä.

”Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

”Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.”

Sydän ja korvat auki

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein melkoinen haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Toisaalta lepo saattaa myös löytyä matkan varrelta.

”Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.”

Tekipä pyhiinvaelluksen liikkuen tai mielessään, kuunteleminen on tärkeää. Sisimmästä nousevia ajatuksia voi kuunnella Jumalan edessä.

”On hyvä kysyä, missä tällä hetkellä elämässäni olen, mikä on totta minulle tässä ja nyt, missä Jumala on tässä kaikessa, mikä on suhteeni häneen ja mihin hän minua kutsuu.”

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

Päivän tapahtumat voi myös vaeltaa läpi Jumalan edessä. Mielessä voi käydä läpi vaikeita asioita sekä ilon ja voiman lähteitä, pyytää ja antaa mielessään anteeksi, kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä sekä pyytää siunausta ja voimaa tuleviin päiviin.

”Samalla on hyvä mietiskellä raamatunkohtia rukouksen tavoin. Esimerkiksi psalmin 23 äärellä voi pohtia, mitkä ovat olleet omassa päivässä vihreitä niittyjä tai pimeitä laaksoja. Siten sana pääsee laskeutumaan sydämeemme ja saa mahdollisuuden toimia.”

Hengitystaskuja arkeen

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta, jos sen tekee tietoisena suhteestaan Jumalaan.

”Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.”

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi, muistaa Jumalan läsnäolon ja lausua pienen rukouksen. Hiljentyä voi myös pyörällä tai autolla ajaessa. Ruokatunnilla voi hakeutua rauhalliseen paikkaan, bussipysäkillä tai vaikka kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

”Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.”

Myös kotiin voi rakentaa pienen tilan, joka muistuttaa Jumalan läsnäolosta arjessa. Se voi olla vaikka ikoni seinällä tai pihalla kasvava puu, jonka juurella hiljentyy.

”Puu on hyvä vertauskuva ihmiselämästä. Juuret ovat maassa, mutta latva kurottuu kohti taivasta. Elämme täällä maan ja taivaan välillä.”