Retriitti on kuin valoisa ruusu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Retriitti on kuin valoisa ruusu

29.8.2018

Teksti ja kuva: Ulla Remes

Muutamia kertoja vuodessa näkyy mediassa kutsu seurakuntien järjestämiin retriitteihin. Mitä se tarkoittaa, mihin ensikertalainen oikein joutuu kun ilmoittautuu retriittiin?

”Hän pääsee rauhoittumaan rukoushiljaisuuteen, Raamatun Sanan ja hetkipalvelujen ääreen, kun kotiympäristön ja oman arjen äänet hälvenevät tauolle. Luomme vieraanvaraisuuden hengessä turvallisen tilan, jossa retriittiohjaajat ovat koko ajan läsnä. Olemme avoimina yhdessä ja jokainen erikseen Jumalan edessä kuulemassa, mitä tänään avautuu”, retriitinohjaajat Rytkyllä kertovat porukalla.

Retriitti on kokonaisvaltainen prosessi, josta ei ohjaajien mukaan oikein voi poimia rusinoita pullasta ja kokeilla reunasta vähän aikaa mukana ollen:

”Se pitää kokea kokonaan. Ei voi tulla osallistumaan osaksi aikaa, matka on henkilökohtainen ja toisaalta oudosti yhteinen. Kokemus on aina eri, vaikka rutiinit ovat samat, mutta jokaisen oma tilanne, tarpeet ja tausta vaikuttavat tähän hetkeen eri tavoin”, Sisko Laitinen kuvaa.

Retriitissä annettujen Raamatun tekstien meditointi (mietiskely), messut ja oma aika vaikka ulkoillen tai yhdessä saunoen rytmittävät päivää.

”Joskus hiljaisuus voi nostaa omasta elämästä isoja asioita pohdittavaksi. Silloin on hyvä, että retriittivieras voi jakaa kokemaansa ohjaajan kanssa”, Sisko Laitinen sanoo.

”Lepo voi olla todellakin kaukana. Minulle retriitit ovat ainutlaatuisia myös siksi, että saan arjen outouden keskellä olla yhdessä samalla tavalla hengellisesti suuntautuneiden keskellä, yhteys muihin retriittiosallistujiin on olemassa vaikka jokainen työstää omia hengellisiä harjoituksiaan”, kertoo retriitissä apuohjaajana toimiva Laura Siponmaa.

Pelkistetyssä olennainen

Kun tätä keskustelua käydään, Rytkyn leirikeskuksessa valmistaudutaan juuri yhdeksän etunimillään esiintyvän retriittivieraan tuloon. Jokaiseen majoitushuoneeseen laitetaan kukka, pöytäliina, matto ja pöytälamppu ja pöydälle pieni ikoni.

”Haluamme luoda yhtäältä tilan, jossa häly vaimenee ja joka on tarpeeksi pelkistetty, jotta siinä voi pysähtyä olennaiseen. Toisaalta haluamme, että kun aistit retriitin harjoituksissa herkistyvät, on jotakin ihanaa aistittavaa kuten keltainen ruusu lasimaljakossa”, kuvaa retriitinohjaaja Marja-Leena Virolainen. Hänelle retriitit tarjosivat levon ja minuuden eheytymisen paikan kiireisinä työvuosina:

”Kun on liian kiire, ihminen hukkaa minänsä eikä enää tiedä suhteestaan toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Siinä tilanteessa retriitti voi olla korvaamattoman arvokas pysähtymisen ja rauhoittumisen, itsensä kokoamisen paikka.”

Retriittejä on monenlaisia: hiljaisuuden retriittejä, rukousmaalauksen retriittejä, Siionin virsi -retriittejä sekä ignatiaanisen tradition mukaisia henkilökohtaisesti ohjattuja retriittejä.

”Vaikka tämä ignatiaaninen hengellisten harjoitusten perinne on syntynyt katolisessa kirkossa, koen, että siinä ollaan myös  luterilaisen uskon ytimessä: keskeistä on Raamatun sana, rukous ja messu”, Sisko Laitinen sanoo.

”Itse löysin retriitit Thaimaan lähetystyövuosieni keskellä. Ne tarjosivat keitaita”, kuvaa ohjaaja Tarja Säynevirta. Hän asettaa ikoninurkkauksen eteen puisia matalia rukousjakkaroita ja asettuu siihen polvilleen: levolla, mietiskelyllä, rukouksella on konkreettinenkin tuki.