Minun kirkossani saa olla oma itsensä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Arkisto

Minun kirkossani saa olla oma itsensä

27.6.2018

Teksti ja kuva: Kaija Vuorio

Rippikoulu oli siilinjärveläiselle Oliver Ruotsalaiselle hyvä kokemus.

Rippikouluikäisenä hän tunsi itsenä hyvin ujoksi, mutta isoiskoulutukseen oli helppo mennä. Isoisissa hän tajusi, että jokainen kasvaa omaan tahtiinsa. Viimeiset neljä vuotta hän on ollut itse isoiskouluttaja ja leireillä isoisvastaava.

Isoisryhmät valitaan niin, etteivät nuoret tunne toisiaan entuudestaan. Isoiskouluttaja näkee ryhmän elinkaaren.

”Tuntuu tosi hyvältä, kun pystyy vaikuttamaan ilmapiiriin niin, ettei keskusteluja enää tarvitse ohjata vaan ryhmän sisällä alkaa tapahtua.”

Rippikoulunuori saattaa olla ihan lukossa, mutta isoinen voi auttaa avautumaan. Siinä on Ruotsalaisen mielestä rippikoulun tehtäväkin: antaa nuorille kokemus yhteyksien löytymisestä. Totaaliyksinäisyyttä ei ole, vaan aina löytyy tie.

”Isoinen on ryhmähengen luoja. Isoiset tekevät tärkeää nuorisotyötä.”

Siilinjärvellä on tehty omanlaisensa nuorisotyön malli, jossa on siirretty vastuuta nuorille itselleen.

”Kun nuorille annetaan vastuuta, vastuu kasvattaa nuoren itsetuntoa. Sen tiedän, koska itsekin pääsin ujoudesta eroon isoiskoulutuksessa.”

Ruotsalaisen kokemuksen mukaan kirkon arvot, elämän ja kuoleman suuret kysymykset kiinnostavat nuoria ja niistä halutaan puhua.

Seurakunta on tarjonnut Ruotsalaiselle turvallisen ympäristön tulla omaksi itsekseen. Silloin kun hän koki olevansa hukassa eikä tiennyt mitä halusi, isoisaika antoi kutsumuksen tehdä töitä ihmisten parissa.

”Aion jatkaa opintoja nuorisotyöntekijäksi ja suorittaa sosionomin tutkinnon.”

Oliver Ruotsalainen on nyt jo ammattilaisena työelämässä. Seurakunnassa hän haluaa toimia jatkossakin ja nähdä uusia puolia seurakuntatyöstä.