Satunnaiset jyrsijät
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kannanotot

Satunnaiset jyrsijät

27.6.2018

Kolumni | Matti Halmetvaara

Mehiläistarhaus on ollut elämäni opettavaisin aluevaltaus avioliiton ja isyyden jälkeen. Se on valottanut minulle taas lisää omaa pienuuttani. Voin ennakoida ja varautua loputtomasti. Voin tehdä parhaani, että pesässä olisi kaikki hyvin. Silti on lukuisia muuttujia, joihin en voi vaikuttaa.

 

Huolenpitoyrityksistäni huolimatta kaksi mehiläispesistäni oli menneen talven aikana tuhoutunut hiirten murtauduttua niihin pakkasta pakoon. Kolmannessa on vielä elämää, joskaan häävisti ei mene sielläkään. Pesän asukasmäärä kutistui liki olemattomiin muurahaisten löydettyä reitin sisään. Kutsumattomat vieraat on selätetty, mutta vielä en uskalla huokaista helpotuksesta, vaikka kesäkuu on jo pitkällä.

Samat lainalaisuudet pätevät myös perhe-elämään. Kotipesän hyväksi voi paljon tehdä, mutta kaikkiin tekijöihin ei yksi pieni ihminen voi varautua eikä vaikuttaa. Tai jos voisikin, niin inhimillisessä elämässä se ei silti aina onnistu.

Jos mehiläispesää uhkaavat karhut, muurahaiset, jännitystä hakevat pojankoltiaiset ja ohikulkumatkalla olevat satunnaiset jyrsijät, ei vaaroja puutu tärkeimpien ihmissuhteidenkaan ympäriltä. Parisuhteen kennostoihin ankaran talven varalle koottu hunaja hupenee äkkiä ilkeiden sanojen ja laiminlyöntien ahnaisiin suihin. Jälkikasvun kanssa ajan saatossa kehittyneeseen yhteyteen on aivan liian helppoa ja nopeaa nakertaa koloja turhalla motkotuksella ja epäreiluilla ojennuksilla.

Kaikista uhkakuvista huolimatta uskallan haaveilla niistä sumuisista loppukesän illoista, kun torniksi kohonneessa pesärakennelmassa on vetäydytty odottamaan uutta päivää ja kasvimaan yllä leijailee hunajan ja mehiläisvahan rauhoittava tuoksu.