Onnellinen mies
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Onnellinen mies

25.4.2018

Teksti: Heli Haring

Kuva: Tuija Hyttinen

Jani Tossavainen on nuori mies, mutta oppinut elämästä enemmän kuin monet meistä koko ikänään. Hän tietää, että onni tulee pienistä asioista – ei materiasta.

Tossavainen istuu kahvikupin ääressä, hymyilee ja pulppuaa puhetta. Kevätaurinko lämmittää mieltä ja elämässä on kaikki hyvin. Nyt ja tässä.

”Yritän elää tässä hetkessä, koska sehän on ainoa hetki, mikä meillä on. Menneitä ei voi murehtimalla muuttaa paremmaksi ja tulevaisuuden vatvominenkin on turhaa”, mies pohtii.

Aina ei Jani ole suhtautunut elämään yhtä seesteisesti. Itsetunto-ongelmat ja riittämättömyyden tunne olivat kasvukumppaneina teini-iästä alkaen. Lopulta vakava ylipaino ja masennus olivat ottaa niskalenkin nuoresta miehestä.

Laman lapsi

Jani arvelee, että itsetunto-ongelmat ovat perua jo lapsuudesta.

”Vanhemmiltani meni kaikki 90-luvun lamassa. Siksi perheemme oli taloudellisesti hyvin tiukoilla.”

”Muutoin lapsuuteni oli onnellinen. Minulla on ihanat vanhemmat, jotka olivat paljon läsnä. Ja toisin kuin ehkä monet muut laman musertamat, he eivät hukuttaneet murheitaan pulloon.”

Janin mukaan lapset kuitenkin katsovat maailmaa materian kautta. Jos jatkuvasti jää osattomaksi aineellisista asioista, alkaa tuntea huonommuutta ja häpeää.

”Minäkin käperryin enemmän kotiin ja löysin sisältöä elämääni syömisestä.”

Koulussa Jani oli aina hyvä oppilas, mutta sekään ei kohottanut itsetuntoa.

”Jotenkin se riittämättömyyden tunne vain oli niin kaiken nielevä.”

Itsetunnon sijaan nousikin paino. Vuosien vieriessä myös mieli alkoi saada mustempia sävyjä.

”Mietin monena aamuna, onko minulla yhtäkään syytä nousta tänään sängystä.”

Lohtua lihapiirakasta

Nelisen vuotta sitten Jani oli sen tosiasian edessä, että elämän oli muututtava.

”Painoin tuolloin jonkun verran yli 200 kiloa ja olin aivan rapakunnossa. Ei ole mikään vitsi, kun sanon, että hengästyin matkalla sohvalta jääkaapille.”

Ruokavalio koostui pitkälti lihapiirakoista, einespizzoista sekä energiajuomista ja limppareista. Helppoa, nopeaa ja hetkeksi hyvää oloa tuottavaa.

Pahaa oloa sen sijaan tuottivat muiden ihmisten katseet, joista paistoi sääli, inho ja halveksunta.

”Ulkona liikkuessani tunsin olevani kuin friikkisirkuksen nähtävyys. Kerran kaupassa eräs äiti totesi lapsilleen, että katsokaa nyt, millaiseksi muuttuu, kun syö liikaa karkkia.”

Lopulta Jani alkoi pohtia, haluaako hän, että vanhemmat joutuvat kohta järjestämään hänen hautajaisensa.

”Olin ollut varma, että koko maailmankaikkeudella on jotain minua vastaan. Lakkasin surkuttelemasta itseäni, kun tajusin, että ehkä kosmoksella on muutakin tekemistä kuin minun kiusaaminen.”

”Ymmärsin, että elämäntavat ovat ihan omissa käsissäni. Minä olen se, joka voi tehdä asialle jotain.”

Valoa tunnelin päässä

Ensimmäisenä karsiutuivat sokerijuomat. Sitten mukaan tulivat säännölliset kuntosalikäynnit, vaikka niiden jälkeen joka paikkaa särki.

”Salilla pystyi myös purkamaan sisällä olevaa pahaa oloa. Treenaaminen oli siis sekä tuskaa että helpotusta.”

Ruokavalionsa ja treeniohjelmansa Jani on suunnitellut ja toteuttanut aivan itse, ilman mitään personal trainereita. Tänään hän on 90 kiloa kevyempi kuin aloittaessaan elämäntaparemontin.

Täysin ilman toisia ihmisiä ei tie kohti kevyempää ja valoisampaa elämää olisi Janin mukaan kuitenkaan ollut mahdollinen.

”Ystävät ovat olleet mahtavana tukena. Ja nimenomaan ne ystävät, jotka ovat pysyneet vierellä silloinkin, kun on ollut vaikeaa.”

”Olen ottanut tavaksi kiittää ystäviäni ja kertoa heille, miten tärkeitä he ovat. Se kannattaa sanoa nyt eikä hautajaisten muistopuheissa.”

Paljon apua Jani on saanut myös seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä.

”Tapaaminen diakonin kanssa oli ensimmäinen valopilkku mustuuden keskellä. Minut kohdattiin ihmisenä. Käyn edelleen juttelemassa diakoniatyöntekijöiden kanssa reilun kuukauden välein.”

Pienet onnenhetket

”En olisi nykyinen Jani ilman niitä kaikkia ikäviäkin kokemuksia, joita minulla on ollut. Ymmärrän nyt, ettei pahoihin asioihin pidä jäädä vellomaan vaan hyväksyä ne osana elämää.”

Jani toivoisi, että ihmiset uskaltaisivat reilusti näyttää oman heikkoutensa.

”Meillä kaikilla on omat ongelmamme ja jokainen meistä on jollain tavalla rikki. Miksi emme uskalla avata suutamme ja puhua? Sen sijaan monet hukuttavat ongelmansa pulloon tai keräävät ympärilleen maallista mammonaa ja hakevat siitä hyvää oloa.”

Jani on oppinut löytämään onnen pienistä asioista.

”Minun onnellisuuttani ruokkii esimerkiksi hetki rakkaan ihmisen tai lemmikkieläimen kanssa.”

Tällä hetkellä Jani yrittää suorittaa kesken jääneitä lukio-opintojaan loppuun. Metalli- ja nahkatöitä harrastavan miehen haaveissa siintelee myös oma verstas jonakin päivänä.

”Olen aina ollut pätkätöissä ja välillä työttömänä, joten hirveästi ei ole rahaa laittaa oppikirjoihin ja työvälineisiin. Mutta askel kerrallaan yritän mennä eteenpäin näissäkin asioissa.”

Yksi onnenaihe lisää Janille olisi, jos saisi työpaikan – sellaisen, josta maksetaan palkkaakin.

”Ilmaista työtä kyllä olisi tarjolla, mutta sillä on vähän hankalampaa tulla toimeen.”

Yrityksen puutteesta työpaikka ei ainakaan ole jäänyt saamatta. Janilla on jatkuvasti hakemuksia vetämässä eri työnantajille ja hän välillä myös jalkautuu yrityksiin esittäytymään.

”Mutta ei se työnsaanti niin helppoa ole kuin päättäjät antavat ymmärtää. En yhtään ihmettele, jos moni lannistuu ja lyö hanskat tiskiin.”