Jumala, ole minulle armollinen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Lähikuvassa

Jumala, ole minulle armollinen

25.4.2018

Teksti: Riitta Hirvonen

Kuva: Pexels

Katumus voi johtaa pysyvään elämänmuutokseen. Jos katuva tuntee saavansa virheensä anteeksi, voi syntyä uutta kasvua ihmisenä.

Etelä-Korean olympialaisten pronssimitalisti, lumilautailija Enni Rukajärvi on kertonut julkisuudessa katuvansa sitä, että on tehnyt liiaksi asioita muiden mieliksi itseään kuulematta.

Menestyvä urheilija ei uransa alkupuolella uskaltanut välttämättä sanoa ei ja sen vuoksi teki melkeinpä kaikkia asioita liikaa.

Tällä hetkellä nuoren urheilijan sananvarastoon kuuluu sana ”ei”. Hän toimii toisin kuin ennen ja voi siksi paremmin.

Negatiivisen kokemuksen voi kääntää kasvuksi

Jyväskylän yliopiston tutkija Katriina Hyvönen on selvittänyt suomalaisten katumiskokemuksia.

Hänen mukaansa yksilölliset erot paljastuvat siinä, miten paljon itse kukin hyödyntää kielteisiä tunteitaan, kuten katumista, edistämään omaa elämäänsä ja vaikuttamaan tuleviin valintoihin.

”Toisille kielteiset tunteet ja pettymykset aiheuttavat enemmän murehtimista siitä, miten elämän olisi pitänyt mennä.”

Tutkija kannustaa tunnistamaan katumuksen tunteet ja hyväksymään, että pettymyksiä ja epäonnistumisia on tapahtunut.

Katumus voi johtaa toivon heräämiseen

”Parhaimmassa tapauksessa voimme käyttää näitä tunteita ja kokemuksia voimavarana tulevaisuuden valintoja tehdessä, siinä, kun kehitymme ja kasvamme ihmisenä”, Katriina Hyvönen sanoo.

”Kun emme kiellä katumuksen liittyviä tunteita, voimme suunnata huomion käsillä olevaan elämänvaiheeseen ja tulevaisuuteen: miten voisin nyt toimia toisin ja edistää omaa elämääni haluamaani suuntaan?”

”Jos esimerkiksi omat aikoinaan tehdyt koulutusvalinnat harmittavat, onko nyt mahdollisuus hakeutua lisäkoulutukseen tai vaihtaa ammattia?”

Perheeseen ja parisuhteeseen liittyy katumista

Hyvönen mainitsee koulutuksen esimerkkinä, koska kouluttautumiseen ja uravalintaan liittyvät valinnat ovat yleisimpiä katumuksenaiheita suomalaisten parissa.

Hän lisää vielä:

”Pettymykset ja katumuksen tunteet ovat yleensä vahvempia silloin, kun ihmisellä on ollut tai on edelleen vaihtoehtoja vaikuttaa asiaan, jota hän katuu. Suomessa monella on varsin hyvät vaikutusmahdollisuudet omien opinto- ja työpolkujen valintaan.”

Toinen yleinen katumuksen aihe liittyy parisuhteeseen, johon myös suomalaisessa kulttuurissa liittyy valinnanvapautta, Hyvönen selvittää.

Katumuksen tunnetta ei kannata tyrehdyttää

Onko tutkijan mielestä huolestuttavaa, jos tuntee ja ajattelee, ettei omassa elämässä ole mitään kaduttavaa?

”En sanoisi, että pitäisi olla huolissaan. Ajoittain voi kuitenkin olla hyvä pysähtyä kuuntelemaan itseään ja tutkiskelemaan omia valintojaan.”

”Näen katumuksen tunteet ihmisen tietona tekemistään valinnoista ja siitä, mihin omia tavoitteitaan ja resursseja kannattaa tulevaisuudessa suunnata. Katumuksen tunteet voivat olla tärkeitä toiminnan suuntaajia.”

Katumus on suunnan vaihtamista

Kirkon omien verkkosivujen A–Ö -sanasto selittää katumuksen tarkoittavan mielentilaa, jossa ihminen katuu syntejään.

Tästä huolimatta katumus ei ole pelkkää kurjuutta, negatiivisia tunteita, vaan se auttaa ihmistä tunnistamaan muutostarpeen elämässä. Erityisen olennaista onkin juuri muutos, se, että jotakin muuttuu ja suunta vaihtuu katumuksen seurauksena.

Katumusta onkin kutsuttu kirkossa toivon tyttäreksi. Se on surua, joka johtaa iloon. Katuva näkee oman epäonnistumisensa, pyytää sitä anteeksi mutta ymmärtää myös olevansa Jumalan armon arvoinen.

Kristillisyydessä katumusta ei nähdä elämän jonkinlaisena ikävänä häiriötekijänä, vaan pikemminkin tienä, joka vie Jumalaan ja lähimmäisiin päin.

Katumus vapauttaa ihmisen maan pinnalle siitä kuvitelmasta, että olisimme synnittömiä ja virheettömiä.

Jo varhain kirkossa alettiin kutsua osaa Vanhan testamentin psalmeista katumuspsalmeiksi. Yhdessä niistä rukoillaan:

”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.”

Katuva uskaltaa katsoa rehellisesti itseään

Oululaisen papin, psykoterapeutti Hannu Rahikaisen mukaan omien vajavuuksien tunnistaminen ei ole heikkoutta eikä epäonnistumistensa näkemisessä ole mitään hävettävää.

”Ihminen, joka on tehnyt väärin, rankaisee itseään jollakin tavoin, ehkä tiedostamattaan. Jos suuret surumme eivät voi kulkea pääovesta, siirtyvät ne sivuoville. Silloin jälki voi olla paljon tahraisempaa”, hän kuvaa.

”Mitä enemmän ja paremmin tunnemme itsemme, sitä paremmin tunnemme myös heikkoutemme. Uskallamme nähdä, mikä elämässämme on hyvää, mutta myös sen, mikä ei toimi ja minkä pitäisi muuttua.”

Katuva katsoo ylös enemmän kuin alas

Uskonpuhdistaja Martti Luther kritisoi keskiajalla vallinnutta käsitystä katumuksen roolista ihmisen parannuksen teossa.

Ajan käsityksen mukaan ripittäytyjältä vaadittiin sydämen katumusta, syntien tunnustamista, papin julistaman anteeksiantamisen vastaanottamista ja lisäksi hyvitystöiden suorittamista.

Hyvitystöiden vaatimusta Luther kritisoi, koska Jumalan anteeksiantamus on ilmainen lahja.

Luther myös opetti, että keneltäkään ei pidä vaatia kaikkien yksittäisten syntien muistamista tai katumusta. Hannu Rahikainen kysyy kuitenkin:

”Pitäisikö luterilaisuudessa uskaltaa puhua enemmän katumuksesta? Arkailemmeko puhua katumuksesta, olemmeko sen vuoksi kadottaneet ripin kirkossamme?”

Rahikaisen kysymys ei liity intoon piehtaroida ihmisen pahuudessa ja viedä ihmisiä epätoivon kuiluun vaan siinä, että katuvalle on tarjolla uusi toivo.

”Katumus ei ole maahan tuijottamista, vaan pikemminkin katselemista eteenpäin. Oleellista ei ole se, mitä olemme tehneet vaan mitä teimme sen jälkeen.”