Kärsikää toinen toistanne 
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Lähikuvassa

Kärsikää toinen toistanne 

29.11.2017

Teksti: Reijo Leino, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Kuva: Timo Hartikainen

Kopautan nuijan pöytään – päätös on tehty ja se pitää – tai sitten ei. Hyvään hallintoon kuuluu hyvien ja tulevaisuuteen kantavien päätösten tekeminen. Hyvä hallinto ei poukkoile eikä souda ja huopaa, vaan etenee palvellen niitä, joita se on kutsuttu palvelemaan.

Näinkö tämä toimii seurakunnissamme ja kirkossa? 

Pääsääntöisesti kyllä, mutta ei aina, eikä kaikilta osin. Valtaosa seurakunnan päätöksenteosta on tarkkaan säänneltyä ja strategioihin, johtosääntöihin ja muuhun säädäntöön sidottua. Useimmiten päätösesitykset on myös helppo perustella niin, että päätöksenteko sujuu jouhevasti ja yksituumaisesti.

Mutta ei se aina niin mene. Joskus joudumme tilanteeseen, jossa asiat riitelevät, toisinaan tuntuu, että ihmisetkin. Tämä tunteeseen koskettava päätöksenteko on sitten joskus vähän kiusallista. Saattaa tulla sanotuksi jotakin, jonka takana ei aina myöhemmin voi seisoa.

Huolestuneena joutuu välillä kuuntelemaan sitä kiihkoa, jolla tätä meille rakasta kirkkoa halutaan ohjata kohti ainoaa oikeaa totuutta. Yhden mielestä tuo totuus löytyy taiten valituista raamatunjakeista, toinen taas perustaa kantansa yleisesti hyväksyttyihin kansainvälisiin sopimuksiin ja ihmisoikeuksiin. Niin tai näin, tiukasta tulkinnasta, puolin ja toisin ei voi syntyä kuin sovittamaton ristiriita.

Kirkkoa tai kristillistä seurakuntaa ei kuitenkaan ole luotu pioneeriksi tähän maailmaan – siltojen räjäyttäjäksi, jotta vihollisen kulku vaikeutuisi. Kristuksen kirkon tehtävänä on toimia sillanrakentajana, yhteyden luojana, niin suhteessa Luojaamme kuin lähimmäiseemmekin.

Meitä tämän päivän kirkon rakentajia kutsutaan etsimään sitä, mikä meidät yhdistää ja hyväksymään se, että veljinä ja sisarina olemme erilaisia ja kuitenkin saman Isän lapsia.

Sen kuka sitten lopulta on oikeassa, ei siitä päätetä kokouksen nuijan kopautuksella, ei yleisellä mielipiteellä, ei edes äänestysmenestyksellä. Tässä maailmassa vilja ja luste, oikea ja väärä tulkinta, kasvavat samassa pellossa. Meitä ei ole kutsuttu pellon perkaajiksi, sillä jos siihen puuhaan ryhtyisimme, olisi viljava pelto pian mustalla mullalla, ilman satoa ja kasvua.

Luojan kädessä on lusteen ja viljan erottaminen sitten, kun korjuupäivä koittaa. Siihen asti meidät on kutsuttu yhdessä rakentamaan maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa, toinen toistamme kärsien ja rakastaen.
 

Tällä palstalla seurakunnan luottamushenkilöt kirjoittavat vuorollaan.