Tunnustuspalkinto Jaakko Löytylle
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

Tunnustuspalkinto Jaakko Löytylle

29.11.2017

Teksti: Luterilaisen kulttuurin säätiö

Kuva:J. Lehtikangas / Wideline

Jaakko Löytyn gospel ottaa kantaa.

Luterilaisen Kulttuurin Säätiö on myöntänyt vuoden 2017 tunnustuspalkinnon muusikko Jaakko Löytylle. Säätiön hallituksen puheenjohtaja, piispa Jari Jolkkonen luovutti palkinnon Kuopion tuomiokirkossa. 

Jaakko Löytty on Suomen arvostetuimpia gospelmuusikoita, jonka usein kantaa ottavat hengelliset laulut tunnetaan laajasti. Virsikirjan uudessa lisävihkossa on Löytyn virsiä, ja hän on ollut keskeisesti mukana myös Siionin virsien uudistustyössä.

Elämänsä ensimmäiset 12 vuotta Jaakko Löytty vietti Namibiassa, jossa hänen vanhempansa toimivat lähetystyössä. Löytyn musiikissa onkin jälkiä afrikkalaisesta perinteestä mutta myös vanhoista virsistä.

”Minun äänimaisemani on ambolainen virren veisuu. Lisäksi lapsuuden perheessäni veisasimme iltaisin Ambomaalla suomalaista virsikirjaa numero numerolta. Se oli sitä suomalaisuutta, ja minä taisin oppia tuntemaan virren numerot ennen kuin opin lukemaan”, Jaakko Löytty kertoo.

Eksyksistä musiikin suojaan

Perheen muutto takaisin Suomeen ei helpottanut täällä itsensä vieraaksi ja yksinäiseksi tunteneen Jaakon elämää.  Suomalaisessa koulumaailmassa vähän eksyksissä olleen nuorukaisen pelastus löytyi oman musiikin tekemisestä.

Ensimmäisen levynsä Asioita joista vaietaan Löytty julkaisi vuonna 1974, ja siitä lähtien hänen laulunsa ovat olleet rippikoulun ja Nuoren seurakunnan veisukirjan suosituinta materiaalia. Tätä nuorten hengellistä musiikkia Löytty kavereineen alkoi jo 1970-luvulla kutsua gospeliksi.

”Olen tehnyt omaa elämänprosessiani musiikiksi. Aina kun teen laulun, kirjoitan siihen päivämäärän. Olennaista on ollut musiikin omannäköisyys ja sen ajankohtaisuus itselle”, Löytty toteaa.

Jaakko Löytty sanoo ammentavansa veisuun voimasta, kunnioittavansa vanhaa ja ponnistavansa siltä pohjalta niin, että virren viesti säilyy.

”Musiikkini kauneus ja estetiikka nousee nimenomaan virsistä; eivät blues ja rock kapinoi virren viestiä vastaan. Niissä on samaa jylhyyttä kuin virsissä. Omalla tavallani olen halunnut laajentaa kirkkomusiikin perinnettä”.