100 vuotta itsenäistä Suomea: ”Joku meitä siellä varjeli”
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mediakortti   |   Yhteystiedot   |   Palaute   |   Sivukartta   |   a- A  A+

Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti

Kirkko ja koti Facebookissa Kirkko ja koti Twitterissä
Ajankohtaista

100 vuotta itsenäistä Suomea: ”Joku meitä siellä varjeli”

29.11.2017

Teksti ja kuva: Hanna Valkonen

 

Siilinjärveläiset sotaveteraanit Urpo Savolainen ja Esko Kokko ovat nähneet yli 90 vuotta itsenäisen Suomen vaiheita.

1925 syntynyt Esko Kokko ja 1926 syntynyt Urpo Savolainen istuutuvat pöydän ääreen hötkyilemättä. Tutut miehet vaihtavat kuulumiset, sitten hörpätään kahvia ja herkutellaan voisilmäpullalla. 

”Hyvä, että meillä on itsenäinen maa. Se vaati sodassa uhrautumista kaikilta. Ilman niitä uhrauksia kaikki voisi olla toisin”, Savolainen tuumaa, kun puhutaan itsenäisyyden merkityksestä.

Sota-ajasta on paljon muistoja. Lähtemisiä ja tulemisia. Odottamista ja pelkäämistä. Osa muistoista on pitänyt unohtaa. 

”Kaveria ei jätetä, se oli silloin ja on edelleen meidän iskulause”, Urpo Savolainen toteaa. 

Esko Kokko muistelee sodan vaiheita Loimolassa. 

”Kaksi ja puoli vuorokautta oltiin asemissa, siellä näki yhtä sun toista.” 

Sota-ajalta on myös hauskempi muisto, kun Savolainen lypsi lehmää elämänsä ensimmäistä kertaa. 

”Karjalaisten lehmiä oli taipaleella. Kerran pyysin, että saisiko kokeilla. Uhkarohkeasti vaan aloin lypsää, ja eikö vaan sain römpsän täyteen”, Savolainen nauraa. 

Kun sota loppui, Savolainen oli töissä rajavartiossa Kuhmossa ja Suomussalmella. Hänestä meinasi tulla oikea rajavartija, mutta isä houkutteli kotiin Savoon jatkamaan kotitilaa. Siitä lähtien töitä on ollut niin maatalon hommissa kuin traktoriurakoitsijana.

Hevosille hakattiin havuja

Esko Kokko kertoo, ettei voi olla ilman työntekoa. Hän muistelee, miten lapsena piti hevosille havuja hakata. Isä opetti pojan työntekoon. Leikkimiseen ei jäänyt aikaa. Harrastuksista liikunta on Kokolla ollut aina ykkösenä, karaoke tulee hyvänä kakkosena. 

”Hyvä on Suomessa asua. Erityisesti tykkään vuodenajoista, että on sekä kevät, kesä, syksy ja talvi. En jaksaisi koko ajan yhtä ja samaa”, Savolainen heittää.

Hän on kiitollinen terveydestä: hienoa että pystyy asumaan kotona. 

Hymy on molemmilla herkässä. Iloisuus on yksi pitkän iän salaisuus.

”No ei sitä ossoo pahalla tuulellakaan olla”, on Savolaisen vastaus hyväntuulisuuteen. 

Esko Kokko sanoo, ettei saa jäädä paikoilleen. Liikkuminen ja erityisesti luonnossa liikkuminen ovat terveydelle tärkeitä. 

”Ystävät ja lähimmäiset ovat kiitosaiheita”, Kokko toteaa. 

”Se vastavuoroisuus hyvien ystävien kanssa, se on hienoa”, Urpo Savolainen jatkaa nyökytellen. 

Veteraanit kuin isähahmoja

Arja Mielikäinen on Siilinjärven Kunnonpaikan vanhustyön erityistyönohjaaja. Hän on yli 10 vuoden ajan työskennellyt veteraanien ja heidän puolisoidensa parissa. Kunnonpaikassa käy vuosittain noin 250 veteraanikuntoutujaa mukaan luettuna lotat ja pikkulotat. 

”Heidän elämänviisautensa ja asenteensa on voimavara, joita meidän nykypolvien ei tule unohtaa. Olen etuoikeutettu ja koen sen aivan johdatuksena, että saan työskennellä heidän kanssaan. Veteraaneista on tullut minulle kuin isähahmoja”, oman isänsä nuorena tyttönä menettänyt Mielikäinen kertoo. 

Kunnonpaikka sai laitoskuntoutuksen, päiväkuntoutuksen sekä kotikuntoutuksen veteraaneille seuraavalle viidelle vuodelle. Veteraanit saavat hoitoa jatkossakin tutussa paikassa. 

”Olen huomannut, miten tärkeää veteraaniryhmille on ihmisten kohtaaminen, sosiaalinen kanssakäyminen toistensa sekä kaikenikäisten seurassa. Kuntoutumisjaksoilla elämä on toisenlaista verrattuna normaaliin arkeen, monethan veteraaneista asuu yksin kotonaan.”

Hengellinen ohjelma on osana kuntoutuksen arkea. 

”Olemme saaneet paljon kiitosta hengellisen osa-alueen huomioimisessa. Meillä järjestetään viikoittain hartausiltoja, jotka koostuvat hengellisestä musiikista, konserteista, virsimuisteloista, raamattuvisailuista ja teksteistä.”

Siilinjärven seurakunta osallistuu myös vuorollaan iltojen toteuttamiseen.

”Hengellisen ohjelman kaipuu näkyy jo monesti tulohaastattelussa. Tuttu kysymys kuuluu: onhan talossa vielä hartausillat toiminnassa? On ilo vastata, että kyllä on!”, Arja Mielikäinen kertoo.